Suomen maan Meripedot | Page 3

on
kuultu muualla. Sitte he katoovat meren valtaan jäiden sulatessa.
Tästä jo ehkä näkyy että hylkeen pyynti on ihmisillekin vaarallinen.
Niin tapahtuukin niissä usein vahingoita, vaikka ihmiset kyllä tuntevat
meren luonnon ja omituisuudet. Suuret, virstan ja penikulman suuret
jään kappaleet eriävät rantajäistä, eivätkä ihmiset, jotka näiden päällä
ovat, useinkaan tiedä ennenkuin ovat kauas maajäistä eroitetut. Jos nyt
tuuliki aina viepi merelle kohden, sulaa vihdoin jää ja ihmiset ovat
onnettomat. He löytämät meressä hautansa. Toisinaan saavat he kulkea
jäiden seurassa meren toiselle rannalle ja tulevat monen nälkäpäivän
jälkeen vieraisin maihin. Ahvenanmaalta on sillä tavoin tullut ihmisiä
sekä Kuurin maan että Gottlannin rannoille, Itämeren toisella puolella.
Kerran tuli muutamia hylkeen pyytäjiä Kökarin kappelista sillä tavalla
Kuurin maan rannalle; he olivat nälästä ja vilusta puolikuolleena, mutta
armahtavaiset ihmiset havaitsivat heidän, pitivät murheen ja palauttivat
heidän henkiin. Aikoja kului eikä heitä kuulunutkaan kotiin. Sukulaiset
surivat ja tekivät niinkuin täällä usein tehdä saadaan: he menivät papin
luokse, kertoivat asian ja pyysivät hänen tekemään kiitoksen heidän
menostansa toiseen elämään. Pappi teki mitä pyydettiin, mutta samana
sunnuntaina tulivat nämät kaivatut ihmiset kotiin ja laskivat rantaan
aivan kirkon lähellä; sillä Kökarin kirkko on saaren rannalla. Toisella
mielellä menivät he kirkkoon, mutta taitaapa kukin arvata heidän
mielensä kuin kuulivat heidän kuolematansa siunattavan ja siitä
Jumalalle kiitosta tehtävän. -- Monta Virolaista tulee samalla tavalla
suomen rannoille. Mutta niin on ihmisen luonto ettei mikään häntä
taida eroittaa siitä elämän laadusta, jonka hän on isiltänsä oppinut ja
johonka luonto on hänen määrännyt. Niin on se kaikissa muissakin

kohdissa.
Kesällä on hylkeen pyynti melkein mitätön. Silloin on häntä vaikea
lähestyä; silloin on myös hän laihimmallansa. Kuitenki ottaa ampuja
aina merelle mennessänsä pyssyn mukaan; sillä usein onnistuu kuitenki
hylje tulemaan hänen tiellensä.
Hylkeen nahka kuivataan naulattuna laattiaan leveällänsä ja kelpaa
moniin tarpeisin. Hylkeen pyytäjät tekevät niistä kenkiä, joissa ei ole
yhtään saumaa, ja jotka siis pitävät veden aika lailla. Saarelaiset syövät
aina lihan, vaikka se on hylkeenrasvanen; toiset tottumattomat keittävät
ensin ulos rasvan ja syövät sitte. Saarelaiset myös paistavat vedessä
rasvan liiskoja, joita he pitämät herkkuna. Kuutin lihaa kiitetään aivan
herkkumaiseksi. Parhaan voiton antaa kuitenki silava; se maksaa 10
kopekkaa hop. naula ja hyvästä hylkeestä saadaan 8--12 leiviskää. Sillä
voidellaan nahkoja kaikesta laista.
Kaikilla hylkeillä on paksu silava lihan ja nahan välissä. Hyljettä
nylkeissä seuraa silava nahkaa ja eroitetaan siitä.
Naaras-hylje ei kanna vuoteensa koskaan muuta kuin yhden penikan,
joka syntyissänsä on peitetty hienoilla karvoilla, jotka ovat melkein
kuin hieno villa. Niin kauan kuin kuutti tätä kantaa, ei hän mene veteen,
vaan pysyy kuivalla ja emä tuo hänelle ruokaa.
Hylkeitä on kaikissa merissä. Pohjan merissä on 6 erilaija, joita
oppineet eroittavat kolmeen sukuun
I. Ne, joilla on 6 etuhammasta ylisessä leuassa ja 4 alisessa, ja joilla on
kummassakin leuassa ja kummallakin puolella 5 sivuhammasta, joilla
kaikilla on kaksi juurta. Viikari, Norppa, Grönlannin hylje ja
partahylje.
II. Ne, joilla on 6 etuhammasta ylisessä leuassa ja 4 alisessa, ja joilla on
kummassakin leuassa ja kummallakin puolella 2 sivuhammasta, joista
ainoasti kahdella takamaisella on kaksi juurta. Halli.
III. Ne, joilla on 4 etuhammasta ylisessä leuassa ja 2 alisessa, ja joilla

on kummassakin leuassa ja kummallakin puolella 5 sivuhammasta,
joilla kaikilla on ainoasti yksi juuri. Lakkinorppa.

1. Viikari eli Lahtilainen.
(Kuva 1)
Ruumis on kirjava, mustan ja vaalean, eli ruskean ja keltaisen näköinen,
pitkin selkää mustempi; ympäri silmiä vaalea yhden näköinen rengas.
Sen mitta täysikasvaneena on lähes 3 kyynärää.
Tämä hylkeen lai on kyllä tavallinen ja nähdään usein. Se tavataan
pitkin Ruotsin ja Norjan rantoja, Itämeren lahdissa, Suomen ja Pohjan
lahdissa. Myös Frankriikin länsirannalla on se tavallinen, samaten
Englannin, Islannin, Grönlannin ja Amerikan rannoilla. Se asuu kyllä
lahdissa (josta nimiki tulee; Ruotsin sana: #vik¤ on suomeksi #lahti¤),
saaristoissa, virtain suussa j. n. e. mutta ei nouse ylös virtoihin eikä
järviin. Kiville ja karille nousee hän lepäämään ja kuuttiansa
imettämään. Talvella pitää hän salan aukon, jossa hän käy
hengittämässä; myös on hänellä suurempi avento, josta hän nousee
jäälle.
Tämä lai ei elä suurissa laumoissa; ainoasti muutamia tavataan koossa.
Mutta syyskuulla kiiman aikana kokoontuu hän suurempiin laumoihin.
Tämä lai synnyttää kesäkuulla ja kuutti on jo äitinsä kohdussa
kadottanut villapukunsa että se syntyissänsä jo on melkein äitinsä
muotoinen.
Tätä pyydetään tavallisesti sillä tavoin että häntä vartotaan kivellä eli
karilla, jossa hän lepää, ja ammutaan kuulalla. Parahiten käy tämä
laatuun varhain aamulla eli hiljaan ehtoolla, eli puolipäivän helteessä.
Mutta saa ampuja olla hyvin varokas ja tarkka; sillä viikari on suuri
pelkuri. Näillä on aina omat kivensä ja karinsa, joille he nousemat
lepäämään vähä ennen auringon laskua ja makaavat siinä koko yön
kello 7 eli 8 asti aamulla. Usein tappelevat he keskenänsä ja purevat
toinen toisiansa, kuin samalle kivelle pyrkivät. Ampuja tekee itsellensä
majan noin 90 eli 70 askelta tämmöisestä kivestä. Myös pannaan
verkkoja tämmöisten kivien ympäri, ja hylkeet sekaantuvat niihin
tapellessansa ja kiivetessänsä. Tavallisesti pannaan verkot tyvenellä
puolella kiveä; sillä hylje nousee kivelle tuulen puolelta ja menee
veteen tyvenellä puolella. Niin sekaantuu hän