Suomen maan Meripedot | Page 2

se kapulalla
kuoliaksi. Sillä ei hylje tarvitse muuta kuin pienen kolauksen
kuonoonsa ennenkuin hän siitä kuolee, jos vaan lyöjä osaa oikian
paikan.
Emme tiedä jos meidän maassa missään käytetään rakkoa keihään
perässä, mutta luulisimme sen hyväksiki neuvoksi hylkeen pyytäjille.
Eskimolaiset Amerikassa pyytävät hylkeitä kummasti. Tietysti on
hylkeellä läpi jäässä talvella, johon hän tulee hengittämään. Siitä tulee
hän myös ylös synnyttämisen ajalla ja jättää penikkansa aina aluksi
kuivalle. Mutta vähänki vaaran havaitessa pulkahtaa hän äkisti veteen.
Kaksi Eskimolaista ovat nyt yhdessä toimessa; toinen pitää kaukana
erinomaista ääntä, jolla hän houkuttelee hylkeen kuulemaan sinnekäsin;
toinen juoksee toisaalta hylkeen luoksi ja koppaa hänen kuoliaksi.
Houkuttelia on aina tuulen puolella ja juoksia kulkee vastatuuleen;

muutoin haistaisi hylje pian lähenevän ihollisensa.
Suomessa on hylje meren rannoilla hyvin rakastettu ja häntä pyydetään
sekä Itämeressä että suomen- ja Pohjanlahdissa. Moni ihminen
ansaitsee siitä elatuksensa. Talvella helmikuun lopulla ja maaliskuun
alulla lähtevät saarelaiset joukottain hylkeen pyyntiin. He kulkevat ulos
merelle usein monet penikulmat, kuinka kylmä talvi on ja meri on
jälkeen kauvas jäätynyt. Sillä hylje ei saa silloin tarpeellista aventoansa
pysymään auki lähellä maata, jossa jää käy kovin paksuksi. Joukossa
on useampia miehiä 3--7, jotka vetävät perässänsä venettä, jolla on
valtoin köli eli #rouki¤. Aina matkan pituuden mukaan otetaan ruokaa
joko muutamaksi päiväksi eli välistäin pariksi viikoksi. Itse pyytäminen
tapahtuu monella tavalla.
Syksyn myrskyt kokoovat usein suuret läjät jäitä yhteen että meri
näyttää ikäänkuin pieniä vuoria ja lumittuneita kiviläjiä täynnä.
Tavallisesti on näitä enimmiten lähellä sulan rajaa; sentähden tulevat
hylkeet näiden sekaan poikimaan. Koirat ovat penikkain kanssa hyvät;
penikat eli #kuutit¤, niinkuin heitä kutsutaan, eivät vielä pääse omin
voimin veteen, ja ovat siis pyytäjäin suora ja helppo saalis. Kuuttien
avulla pyydetään sitte emiäkin sillä tavalla, että #kuutin rauta¤ eli
koukku pistetään kuutin selkänahan alitse ja sen siima lävistetään
nahan alitse jalkain välitse; nyt päästetään kuuti tehdyssä lävessä
uimaan ja houkuttelemaan äitiänsä, joka useimmasti tuleeki jo 10
minutin kuluessa, mutta välistäin puolen eli noin tiimanki kuluttua,
välistä ei ollenkaan.
Pyssymies panee itsensä piiloon ja houkuttelee äänellänsä taikka
viheltämällä hylkeitä lähenemään että hän saa ampua. Pyssy on paras
ase hylkeen pyynnössä; se on luodipyssy, mutta semmoinen että
mannermaan pyy-ampujat sitä pelästyisivät nähdessänsäkin. Sen
pyssyn piippu painaa leiviskän; sen mukaan ovat muutki osat, tukki,
lukku, siiat, helat, kiskot ja rautainen laastikku, että tämä kokonansa
taitaa painaa 5 eli 6 leiviskää. Sentähden ei tällä ammutakaan vapaalla
kädellä, vaan jonkun kappaleen päälle luottain. Suurisaarelaisilla on
erityinen raudasta tehty ase täksi tarpeeksi, jonka he kutsuvat #harkki¤,
jonka alinen pää pistetään seisomaan jäähän. Mutta kyllä ovat hylkeen

ampujat myös tarkat eivät mies muistossa he ammu turhaan. Heidän
koettelemuksensa on semmoinen että maaliksi pannaan veitsen terä,
jota vastaan hän ampuu kuulan halki 200 askeleen päästä. Myös
ammutaan hylkeitä 400 askeleen päästä, vaikka harvoin niin pitkältä
ampua tarvitaan. Vaikka ampujat ja pyssyt omat kyllä tarkat, pääsee
kuitenki hylje välistäin karkuun; sillä hylkeen täytyy aina ampua
suoraan kuoliaksi, muutoin menee hän, jos vähäkin voimaa on, veteen
ja katoo ijäksi päiväksi.
Vielä hiljempään talvella, koska jää repee roukkoihin, kulkevat hylkeen
pyytäjät ja hakevat saalista; tässä on aina katsominen että saadaan hylje
tapetuksi ennenkun se pääsee alas roukosta taitto avennostansa. Häntä
tapetaan kirveellä, keihäällä taikka muulla käden varalla.
Ahvenanmaalla pyydetään paljo hylkeitä, ja erittäin on Kökarin kappeli
merkillinen siitä ettei koko seurakunnassa ole peltoa, sillä pellon
viljelyksen aikana ovat he merellä hylkeen ja kalan pyynnössä; Itämeri
on heidän peltonsa. Talvella ei nämät vie myötänsä venettä, vaan
kelkan, jolla he vetävät ruokansa ja aseensa merelle ja hylkeensä kotiin.
Heillä on myös hyvä ase keihäässä, jolla on vääkkä. Tällä aseella
tavoitetaan aina hylkeen päätä. Tapahtui kerran että pyytäjä pisti tämän
suureen hylkeesen eikä piste ollut kuolettavainen; mies istui veneessä
ja hylje riensi uimaan kaikin voimin ja tahtoi vetää veneen etupään
veden alle; miehellä oli täysi työ pidättää veneen vaipumasta,
ennenkuin hylkeen veri oli vuotanut ja hän tullut voimattomaksi.
Eräs pyytäjä keksi hyvän neuvon tulla hylkeitä lähelle. Hän oli myös
jäneksen pyytäjä ja vaatetti sekä itsensä että pyssynsä ja kelkkansa
umpi-valkoisiksi jäneksen nahoilla. Tässä tilassa eivät hylkeet häntä
kamoksuneet, vaan hän lähestyi heitä niin ettei tarvinnut monesti
pyssyä laukaistakaan; hän vaan koppasi heitä totutulla tavalla kuonon
päälle.
Hiljaan keväällä jäiden lähteissä on tavallisesti hyvä hylkeen saalis;
silloin ovat hylkeen pyytäjät liikkeellä ja heillä on aina vene myötä;
mutta välistäin lohkee suuri jään kappale erillänsä ja ne ihmiset, jotka
osaavat olla sen päällä kaukana veneestä, tulevat kovaan pulaan. Moni
hukkuu surullisesti sillä tavalla. Sentähden he aina eroitessansa

veneessä tiedustelevat onko vaara läsnä; he päästävät jotakin, esim.
leivän muruja, veteen, ja jos niillä on halu kulkea ulospäin, arvaavat
siitä että vesi juoksee ulospäin mereen ja vie seurassansa jään
lohkareita. Silloin ei ole erkaneminen kauvas veneestä.
Tähän aikaan keväällä tulee mannermaalta paljo susiakin merille, tieten
silloin olevan hyvän hylkeen saaliin. Mutta nämät eivät ymmärrä
ihmisen tavalla vartoa jään lohkeamista, vaan jäävät usein joukottain
erinäisten jääkappalten päälle, jotka kulkevat ulos valtamereen. Sen
havaittuansa nousee huuto ja ulvominen, jonka kaltaista tuskin