Suomalaisen kirjallisuuden historia | Page 6

suoritti filosofian kandidaattitutkinnon, v. 1830 l??ketieteen kandidaattitutkinnon ja v. 1832 lisensiaattitutkinnon samassa tieteess?, jonka j?lkeen h?net heti m??r?ttiin piiril??k?riksi Kajaaniin. Loma-aikansa h?n oleskeli enimm?kseen Laukon kartanossa, professori T?rngrenin lasten koti-opettajana.
Jo apteekki-aikanaan oli L?nnrot ennen mainitun Sakari Topelius vanhemman julkaisemista vanhoista kansanrunoista innostunut; samoin Reinhold von Beckerin Turun Viikkosanomista, joiden toimittajaan h?n sitten T?rngrenin perheess? henkil?kohtaisesti tutustui. T?rngrenin johdolla h?n v. 1827 julkaisi latinankielisen maisteriv?it?ksens? _V?in?m?isest?, vanhojen suomalaisten jumalasta_, esiintyen sill?, samoin kuin v. 1832 julkaisemallaan ruotsinkielisell? tohtori-v?it?skirjallaan _Suomalaisten loitsullisesta l??ketaidosta_, Porthanin el?m?nty?n suoranaisena jatkajana. Laukon kartanossa oleskellessaan h?n jo ryhtyi itse vanhoja kansanrunoja ker?ilem??n, pannen kirjaan m.m. kuuluisan kansanballaadin Elinan surman, tarinan Klaus Kurjesta ja ?v?h?st? Elinasta?, joka niin l?heisesti liittyy Laukon kartanon omaan historiaan.
V. 1828 teki L?nnrot ensimm?isen runonkeruumatkansa halki Suomen (H?meenlinnan, Heinolan, Mikkelin, Savonlinnan, Kes?lahden, Kiteen, Tohmaj?rven, Sortavalan ja Ilomantsin kautta Nurmekseen), p??m??r?n??n Vienan-Karjala, jonka h?n kuitenkin j?tti k?ym?tt? t?ll? kertaa. Matka, joka, samoin kuin my?hemm?tkin L?nnrotin runonker?ykset, suoritettiin suurimmaksi osaksi jalan, kesti viidett? kuukautta. Sen tulokset h?n vv. 1829-1831 julkaisi pienin?, kansaa varten toimitettuina Kantele-nimisin? vihkosina, kustantaen ne omilla v?hill? varoillaan. T?t? matkaa seurasi toinen v. 1831, jolloin h?n jo p??si Kuusamoon saakka, mutta kutsuttiin l??kint?hallituksen toimesta takaisin Helsinkiin taistelemaan samana vuonna puhjennutta koleraa vastaan, johon h?n itsekin vaarallisesti sairastui. Tuosta toivuttuaan h?n j?lleen kolmannen kerran l?htee Vienan-Karjalaan kes?ll? v. 1832 ja p??seekin jo rajan yli. Mutta vasta nelj?nnell? (1833) ja viidennell? (1834) matkallaan L?nnrot tulee Vienan-Karjalan parhaille laulumaille, tapaa niiden seutujen suurimman runoniekan Arhippa Perttusen y.m. Nyt h?n voi ruveta t?ydell? todella j?rjestelem??n l?yt?j??n Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran painatettavaksi. Aluksi h?nelt? valmistuu erin?isi? Kalevalan sankarien ymp?ri kiertyvi? _runosikermi?_, mutta ty?n kuluessa selvenee h?nelle yh? enemm?n sen _yhten?isen teoksen ajatus_, jonka esipuheen h?n allekirjoittaa 28 p. helmik. 1835. Teoksen nimi oli Kalevala. Suomi oli saanut kansallisrunoelmansa ja maailmankirjallisuus voittanut yhden korkeimmista ja ihanimmista enn?tyksist??n.
T?m? ensimm?inen Kalevalan painos ei kuitenkaan ole sama, jota me nyt luemme ja jonka maine nyt kiert?? maailmaa. Se sis?lt?? ainoastaan 32 runoa ja 12,078 s?ett?. Klassillisen t?ydellisyytens? saavuttaa Kalevala vasta toisessa painoksessaan, joka L?nnrotilta valmistuu v. 1840, Taneli Europaeuksen, August Ahlqvistin y.m. nuorempain runonker??j?in l?yd?ill? miltei kaksinkertaiseksi lis?ttyn?. Nyt se sis?lt?? 50 runoa ja 22,795 s?ett?. T?ll? v?lin h?nelt? jo on v. 1840 syntynyt Kanteletar, kokoelma Suomen kansan laulurunoja, ja pari vuotta my?hemmin kokoelma Sananlaskuja ja Arvoituksia. V?lill? kiinnitt?? my?s suomenkielen tutkimus h?nen mielt??n. H?n tekee kielellisi? tutkimusmatkoja Aunukseen, Lappiin, Viroon ja Liivinmaalle, joiden tulosten perustuksella h?net v. 1853 nimitet??n suomenkielen professoriksi Helsingin yliopistoon, edellisen? vuonna kuolleen, nerokkaan kielimiehen Mathias Aleksander Castr��nin, suomalaisen kielitieteen varsinaisen perustajan, kunniakkaasen oppituoliin.
Suomenkielen professorinvirka oli perustettu yliopistoon v. 1850. Melkein kuin kohtalon ivaa on, ett? samana vuonna _kiellettiin ven?l?isen esivallan toimesta painattamasta suomenkielell? muuta kuin uskonnollista ja taloudellista kirjallisuutta_. Niin suuri oli taantumuksen valta meill? keisari Nikolai I:sen viimeisin? hallitusvuosina. T?m? kielto, joka uhkasi yhdell? iskulla tappaa koko Suomen viri?v?n kansalliskirjallisuuden, oli kuitenkin ainoastaan muutamia vuosia voimassa, kunnes se kokonaan lakkautettiin v. 1860.
Elias L?nnrot otti eron professorintoimestaan v. 1862, jonka j?lkeen h?n kuolemaansa saakka (19 p. maalisk. 1884) eli kotiseudullaan kirjallisia t?it??n toimitellen.
My?skin kielimiehen?, vaikka enemm?n k?yt?nn?llisen? kuin tieteellisen?, tuli L?nnrotin vaikutus olemaan perinjuurinen koko kansalliskirjallisuutemme nousuun ja kehitykseen. Ottaen lukuun maamme it?-suomalaiset murteet, silti vanhaa l?nsi-suomalaista kirjakielt?mmek??n hylkim?tt?, h?n kultaista keskitiet? kulkien osasi sovittaa sen murteiden taistelun, joka vuosisadan alulla oli viri?m?ss? eri maakuntien edustajien v?lill? ja joka olisi vienyt kirjakielemme yleiseen sekasortoon. Kansankielen perinpohjaisena tuntijana h?n loi ja vakiutti ??rett?m?n joukon uusia ammattisanoja, joita suomenkielen kohotessa korkeamman sivistyksen v?lineeksi joka alalla tarvittiin. Niinp? h?n Suomen kasvistollaan (1860) loi suomalaisen kasvi-opillisen sanaston, kehitti lain-opillisilla suomennoksillaan, m.m. J. Ph. Palm��nin _Lain-obillisella k?sikirjalla_ suomalaista lakisanastoa j.n.e. H?nen suurty?ns? kielellisell? alalla oli kuitenkin laaja _Suomalais-ruotsalainen sanakirja_, joka ilmestyi vihkoteoksen muodossa vv. 1866-1880. Kun t?h?n lis??mme h?nelt? samoin v. 1880 valmistuneet Loitsurunot, h?nen johdollaan ja p??asiallisesti my?s h?nen ty?voimillaan toimitetun uuden Virsikirjan laitoksen, h?nen toimittamansa _hy?tykirjat_ rahvaan tarpeita varten, kuten _Talonpojan kotil??k?ri_, h?nen ty?ns? sanomalehdist?n palveluksessa (_Mehil?inen_ vv. 1836-1837 ja 1839-1840) y.m., niin t?ytyyp? tunnustaa, ett? syvemmin ei kukaan ole Suomen kansalliskirjallisuuden syntyyn vaikuttanut. My?sk??n ei mink??n maan kansalliskirjallisuus ole laskettu leve?mm?lle, kest?v?mm?lle perustukselle.
Elias L?nnrotin el?m?nty?n huippu oli kuitenkin Kalevala. Heti ensimm?isell? otteeltaan astui suomalainen kirjallisuus sen kautta maailmankirjallisuuteen.
Mit??n suurempaa ja merkitsev?mp?? lis?? se siihen tuskin koskaan tulee tuottamaan. Kuitenkin on sen my?h?isempi kehityshistoria meille edellist? mielt?kiinnitt?v?mpi. Se on kertomusta sen suomalaisen kansansielun haarautumisesta yh? _yksil?llisempiin_ aines-osiinsa, joka viel? esiintyy niin ehe?n? ja yhten?isen? Kalevalassa sek? sen nerokkaan sommittelijan Elias L?nnrotin omassa humaanisessa, sopusointuisessa olennossa. Kalevala on Suomen kansan vanhan kultuurin tuote, sellaisena kuin se viel? l?pi vuosisatojen oli, tosin alttiina vieraille vaikutuksille, mutta ei niiden orjuuttamana ja tukahduttamana, s?ilynyt kansan omassa keskuudessa. Sit? my?hempi kansalliskirjallisuus on Suomen nuoren kultuurin tuotetta, jonka ik? on vain vuosikymmeniss? laskettava.
Miss? m??rin t?m? nuori kultuuri voi tuon vanhan, perinn?isen ja ominaisen kultuurimme pohjalle rakentua, siit? riippuu Suomen tulevaisuus.

4. A. Oksanen.
Suomalaisuuden valtiollinen her?tys toisella puolen, ruotsinkielinen is?nmaallinen runous toisella puolen, niiden v?lill? viri?v? suomalainen kansalliskirjallisuus: se oli