Suomalaisen kirjallisuuden historia | Page 2

my?s esivallan toimesta asetuksia suomennuttamaan. Ensimm?inen t?llainen kielenk??nt?j? oli Erik Justander, runouden ja logiikan professori Turun yliopistossa (perustettu v. 1640). Vihdoin v. 1759 saatiin koko Ruotsin valtakunnan laki, l??ninsihteeri Samuli Forseenin suomentamana, painatetuksi.

4. Hengellinen kirjallisuus.
Mikael Agricolan rakkain ajatus oli ollut saada koko raamattu suomenkielelle. Kului kuitenkin ummelleen sata vuotta, ennen kuin t?m? ajatus toteutui. Kaksikin kertaa istuivat sit? varten komiteat. Ensimm?isen, joka asetettiin v. 1602, esimiehen? oli piispa Erik Sorolainen, ja muina j?senin? seitsem?n suomalaista pappia ja koulumiest?. J?lkimm?isen, joka asetettiin v. 1638 ja sai ty?ns? julkisuuteen v. 1642, j?senet olivat Eskil Petraeus, Turun koulun opettaja, tuomiorovasti ja vihdoin Turun piispa, Martti Stodius, heprean ja kreikan kielten professori Turun yliopistossa, Henrik Hoffman, Maskun kirkkoherra ja Gregorius Favorinus, Piikki?n kirkkoherra. Suomennosta pidet??n yhten? aikansa etevimmist? raamatunk??nn?ksist?.
L?hinn? raamattua olivat katkismukset, virsikirjat ja postillat t?rkeimm?t kansamme uskonnolliselle el?m?lle.
Vanhimman suomalaisen katkismuksen julkaisi v. 1574 Paavali Juusten, Mikael Agricolan aikalainen ja vihdoin h?nen j?lkel?isens? Turun piispan-istuimella. Vanhimman suomalaisen virsikirjan (1580) toimittaja taas oli Turun koulun rehtori Jaakko Suomalainen eli Finno.
Uusia virsikirja-laitoksia toimittivat sitten 1600-luvulla Maskun kirkkoherra Hemminki ja Uudenkirkon kappalainen Jonas Raumannus, sek? vihdoin 1700-luvun taitteessa molemmat piispat Gezeliukset. J?lkimm?inen heid?n toimittamistaan virsikirjoista, joka ilmestyi v. 1702 ja jonka lis?ksi seuraavana vuonna ilmestyi my?s ensimm?inen suomenkielinen nuottikirja, pysyi k?yt?nn?ss? sitten aina vuoteen 1886. Se oli meid?n ?vanha virsikirjamme?, jota viel?kin rakkaudella muistellaan. Useimmat sen virsist? ovat latinan, ruotsin ja saksan kielist? k??nnettyj? tai mukailtuja. T?st? ty?st? on edellisten lis?ksi muistettava eritt?inkin l??ninrovasti Erik Cajanus (k. 1737), joka siihen on alun toistasataa virtt? muovaellut.
T?m?n aikakauden kauneimman alkuper?isen suomalaisen virren _Etk?s ole ihmisparka_ tekij?n? taas on mainittava h?nen is?ns? serkku Juhana Cajanus (k. 1681), ylim??r?inen filosofian professori Turun yliopistossa.
Ensimm?isen suomalaisen Postillan julkaisi vv. 1621 ja 1625 jo ennen raamatunk??nt?j?n? mainittu piispa Erik Sorolainen. Se oli 2-niteinen, noin 2300-sivuinen teos ja pysyi k?yt?nn?ss? aina 1800-luvulle.
Aikakauden itsen?isin ja samalla merkillisin hengellisen kirjallisuuden tuote on pappi Mattias Salamniuksen v. 1690 julkaisema raamatullinen kertomarunoelma Ilolaulu Jesuksesta. Sen 29 laulua ovat vanhan kansanrunoutemme mitalla kirjoitetut ja sis?lt?v?t monta tosirunollista ja tuoreen mielikuvituksen siivitt?m?? s?ett?.
Seuraavan sataluvun hengellist? runoutta hallitsevat Achreniukset: Abraham, Simo ja Antti, kaikki papilliseen s??tyyn kuuluvia. Abraham Achreniuksen teoksista on muistettava h?nen v. 1769 julkaisemansa Sionin juhlavirret (?Iso Sioni?), jotka samoin kuin h?nen poikansa Antin v. 1790 toimittamat Hengelliset laulut (?Pikku Sioni?) ovat meid?n p?iviimme saakka olleet kansamme suosituinta laulukirjallisuutta.
Viel? mainittakoot 1700-luvun hengellisist? runoilijoista Frosterus veljekset ja rahvaan mies Tuomas Ragvaldinpoika.

5. Maallinen kirjallisuus.
Suorasanaista maallista kirjallisuutta ei paljon ilmestynyt suomeksi t?ll? aikakaudella, ainoastaan er?it? kansaa varten toimitettuja valistuskirjasia. Sit? runsaampi oli maallinen runosuoni, jonka tuotteet kolmeen p??lajiin jakautuvat:
1) Historiallinen runous, jonka ensimm?inen painosta julaistu tuote meid?n maassamme on Tammelan kirkkoherran Lauri Tammelinuksen v. 1658 julkaisema riimikronikan tapainen Ajan tieto. Sittemmin olivat Ison vihan kauhut ja Kaarle XII:nnen tarumainen sankarihaamu eritoten omiaan runoilijain mielikuvitusta kiihoittamaan. Niinp? kuvailee m.m. Kalajoen kappalainen Gabriel Calamnius 11-lauluisessa teoksessaan Sururunot Suomalaiset (1734) ven?l?isten hirmuvaltaa Suomessa. My?skin Pikku viha, Kustaa III:nnen kuolema y.m. muistettavat tapaukset l?ysiv?t runoilijansa.
2) _Tilap??-runous_, jonka pes?paikka oli Turun yliopisto, mutta jota my?s kautta maan, h?iden, hautajaisten, syntym?- ja nimip?ivien y.m.s. merkkitapausten johdosta harjoitettiin. Miltei valtiollisen runouden leiman voi t?m? itsess??n niin vaatimaton runouslaji saada, kun korkeat virkanimitykset tai kuninkaallisten henkil?iden h??t, kruunaukset ja matkat olivat syyn? sen syntymiseen. T?m?nkin maallisen runouslajin merkillisimp?n? viljelij?n? on muistettava jo historiallisena runoilijana mainittu Gabriel Calamnius, jonka v. 1755 julkaisema _V?h?inen Cocous Suomalaisista Runoista_ on ensimm?inen ja ainoa Ruotsin vallan aikana ilmestynyt varsinainen lyyrillinen, suomenkielinen runokokoelma. Muista aikakauden lukuisista tilap??runoilijoista mainittakoon viel? Henrik Achrenius, yll?mainitun Simo Achreniuksen veli ja Abraham Achreniuksen veljenpoika, hilpe?luontoinen nimismies, jonka tuotteissa keve?n, kustavilaisen ajan henki kuvastuu, samoin Kaarle Kustaa Weman, Kustaa III:nnen hovitapausten ikuistaja.
3) _Kansaa-valistava runous_, jonka ensimm?isi? muistomerkkej? ovat tuntemattoman tekij?n v. 1699 julkaisema _Huoneen-Speili_ ja Ala-Tornion kirkkoherran Gabriel Tuderuksen ?nuoruudessa yl?sajattelema? Yxi Kaunis Suomenkielinen Weisu (1703).
N?ist? oli kuitenkin viel? taival pitk? varsinaiseen taiderunouteen, jonka alkajat esiintyv?tkin vasta 1800-luvun taitteessa, her??v?n kansallisen hengen ensimm?isin? aamu-airuina. Suurimmilla runolahjoilla varustettu heid?n joukossaan on Kallio, (hovi-oikeuden auskultantti Samuli Kustaa Bergh, k. 1852), jonka harvat tuotteet syv?n poljentonsa ja klassillisen, n?ht?v?sti Goethen vaikuttaman muotopuhtautensa vuoksi ovat suomalaisen runouden kaunistuksia ja jonka yleisesti tunnettu Oma maa kest?? viel? t?n?kin p?iv?n? kilpailussa sen etevimpien saavutusten kanssa. J?rkeilev?, ratsionalistinen henki oli maistraatinsihteeri Jaakko Juteini (1781-1855), jonka p??asiallinen tuotanto tosin lienee yll?mainittuun kansaa-valistavaan kirjallisuuteen luettava, mutta jonka laulut Arvon mekin ansaitsemme ja Luonnon suuret lapsukaiset ovat h?nelle ikuisen muistomerkin my?s suomalaisen taiderunouden pyh?k?ss? pystytt?neet. My?skin er?it? draamallisia kokeita, kuten Perhekunta ja _Pila pahoista hengist?_, h?n julkaisi. Juteinin rinnalla on mainittava suomenkielen lehtori Helsingin yliopistossa Kaarle Akseli Gottlund (1796-1875), vaikka h?nen merkityksens? onkin enemm?n suomalaisuuden harrastajan ja esitaistelijan kuin todellisen lauluniekan. Suomalaisen kertomarunouden mielt?kiinnitt?v?n? kokeena on h?nen Runolansa muistettava. Er?it? sievi? lauluja ovat viel? pappisveljekset Pietari ja Erik Ticklén, Juvan kappalainen Abraham Poppius ja Alavieskan kappalainen Klaus Juhana Kemell kirjoittaneet.
Jaakko Juteinin draamalliset kokeet, yht? v?h?n kuin Jaakko Fredrik Lagervallinkaan (k. 1865), joka julkaisi m.m. mukaelman Shakespearen Macbeth-n?ytelm?st?, nimell? Ruunulinna, eiv?t kuitenkaan olleet ensimm?isi?