Suomalaisen kirjallisuuden historia | Page 3

suomenkielell?. Jo niin varhain kuin v. 1650 olivat Turun ylioppilaat esitt?neet kielenk??nt?j?n? jo ennen mainitun professorin Erik Justanderin ruotsinkielest? suomentaman huvin?ytelm?n Tuhlaajapoika. Suomenkieli olikin siihen aikaan viel? aivan yleinen Turun ylioppilasten kesken.
Ensimm?inen suomenkielinen sanomalehti, Suomalaiset Tietosanomat, ilmestyi vv. 1775-1776 Myn?m?en rovastin Antti Lizeliuksen toimittamana.

6. Kansanrunous.
Kansa lauloi omia laulujaan. Pakanuuden esihistoriallisista ajoista tuoreimpaan nykyisyyteen tiedet??n Suomen kansan tehneen runoja omalla _8-tavuisella, trokeisella_ (pitk?-lyhyell?) runomitallaan, jonka omituisen rakenteen salaisuus on sen elimellisest? yhteydest? _s?veltaiteen_ kanssa etsitt?v?. Sen tuotteet jaetaan tavallisesti vanhempaan ja uudempaan kansanrunouteen, joista uudempi k?ytt?? my?s muita, nykyaikaisempia runomittoja kuin yll?mainittua.
Vanhemman kansanrunoutemme aarteet paljastuivat t?ydellisin? p?iv?nvaloon vasta 1800-luvulla, jolloin ne tulivat merkitsem??n koko varsinaisen kansalliskirjallisuutemme nousua ja samalla sen pohjaa ja perustusta. Mutta jo kauan sit? ennen olivat sen tuotteet tutkijain, ker?ilij?in ja is?nmaan yst?vien huomiota kiinnitt?neet. Niinp? julkaisi v. 1702 Paimion kirkkoherra Henrik Florinus ensimm?isen suomalaisen sananlaskukokoelman, jonka ker??mist? jo ennen historiallisena runoilijana mainittu Lauri Tammelinus oli aloittanut. Kansanrunoutta ker?iliv?t my?s monet niist? 1700-luvun suomalaisuuden harrastajista, m.m. Taneli Juslenius ja Henrik Gabriel Porthan, joista kansallisen tieteen yhteydess? on tuleva enemm?n puhetta. Vihdoin ovat 1800-luvun alkupuolen kansanrunouden ker??jist? Sakari Topelius vanhempi (runoilijan is?) ja ennen mainittu Kaarle Akseli Gottlund, L?nnrotin suoranaisina edell?-k?vij?in? muistettavat.
Uudemman kansanrunoutemme tuotteet lienev?t useimmat alkuaan sivistyneen vallasv?en muista kielist? mukailemia, joskin ne sitten rahvaan keskuuteen levinnein? ovat saaneet suomalaisen s?vyns? ja t?ysin itsen?isen muodostuksensa. Niiden joukossa on helmi? sellaisia kuin _Tuoll' on mun kultani, Veli-surmaaja, Kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu_ y.m. Nykyisiin aikoihin saakka on uudempi kansanrunoutemme jatkunut rekilaulujen ja arkkiveisujen muodossa, jotka kaiken ala-arvoisen sis?llyksens? ohella kuitenkin sis?lt?v?t my?s monta runollista ja kauniisti hel?ht?v?? s?ett?.
Kolmannen kauden suomalaisen kansanrunouden kehityshistoriassa muodostavat kansanrunoilijat, nimelt? tunnetut rahvaan miehet, jotka 1800-luvun taitteessa niin yhten?isen? ja silm??npist?v?n? parvena esiintyv?t, hekin merkkin? suomalaisen kansallishengen her??v?st? itsetietoisuudesta.
Etevin ja tunnetuin heist? on Paavo Korhonen (k. 1840), ?Vihta-Paavo?, joka nasevilla, ter?vill?, usein pilkallisilla lauluillaan saavutti monelle nykyaikaisellekin kirjailijalle kadehdittavan kuuluisuuden. Muista h?nen aikalaisistaan mainittakoot viel? Pentti Lyytinen, Pietari Makkonen, Olli Kym?l?inen ja Antti Puhakka, kaikki, samoin kuin Paavo Korhonen, savolaisella alueella syntyneit?. Heid?nk??n kirjallista merkityst??n ei ole v?h?ksi arvattava. Hekin valmistavat tiet? suomalaiselle kansalliskirjallisuudelle.

7. Kansallinen tiede.
Suomalaisen kansalliskirjallisuuden syntysanoihin on my?s t?m?n aikakauden kansallinen tiede syv?sti vaikuttanut. Luemme silloin sen piiriin:
1) Suomalaisen historiankirjoituksen, jonka vanhin muistomerkki on ennen hengellisen? kirjailijana mainitun Paavali Juustenin latinankielinen Piispankronika. Latina pysyikin sitten kansallisen tieteen kielen? 1800-luvulle saakka. Latinankielinen oli my?s hehkuvan is?nmaanyst?v?n ja suomalaisuuden harrastajan (?fennofiilin?), piispa Taneli Jusleniuksen (1676-1752) v?it?skirja Vanha ja uusi Turku, joka kuitenkin on v?hemm?n historialliseksi kuin ajanhengen ja h?nen oman leimuavan, paikallisen patriotisminsa todistuskappaleeksi katsottava. Suomalaisuuden sorrettu tila oli omiaan her?tt?m??n vastavaikutuksenaan my?s aivan kritiikit?nt? kaiken oman ihailua.
2) Suomenkielen tutkimuksen, jonka aloitti meill? ruotsi-syntyinen mies, Turun professori, raamatunk??nt?j? ja piispa Eskil Petraeus v. 1649 julkaisemallaan suomen kieliopilla. Suomenkielen oikeata ymm?rt?mist? haittasi t?h?n aikaan kuitenkin viel? latinankielen ylivalta, jonka s??nt?ihin sen muotorikkautta koetettiin v?kivaltaisesti pusertaa. Vapauttajaksi t?ss? suhteessa tuli se 1600-luvun lopulla syntyv? omituinen mielipide, ett? suomi muka oli kreikan ja heprean sukukieli?. T?t? mielipidett?, joka n?ht?v?sti oli yhteydess? saman-aikuisten ruotsalaisten yritysten kanssa (Olavi Rudbeck) todistaa Skandinavia ja sen keralla Suomi ihmiskunnan ja kaiken inhimillisen sivistyksen alkukodiksi, edusti my?s yll?mainittu Taneli Juslenius. Viel? tahdottiin k?sitt?? suomi ja ruotsi toistensa sukukieliksi. N?in oli kaikissa tapauksissa vapauduttu latinan yliherruudesta, kuten Ilmajoen kirkkoherran P?rttyli Vha?lin v. 1733 painosta ilmestynyt kielioppi todistaa. Ensimm?inen suomalainen sanakirja, _Suomalaisen Sana-Lugun Coetus_ (1745) taas oli Taneli Jusleniuksen toimittama. Sit? ennen oli vain v?h?p?t?isi? ?tulkkeja? k?yt?nn?llist? tarvetta varten ilmestynyt.
3) Kansanrunouden tutkimuksen, joka pian laajenee tutkimukseksi muinaissuomalaisesta jumaluustarustosta ja esi-isiemme koko pakanallisesta maailmankatsomuksesta. Sen ensimm?isen? tuotteena on mainittava er??n Gabriel Maxeniuksen v. 1733 julkaisema latinankielinen v?it?skirja Loitsimisen luonnollisista vaikutuksista, joka samalla sis?lt?? viisi suomalaista loitsurunoa, ensimm?iset painosta ilmestyneet kalevalaisen runoutemme todistuskappaleet.
Kaikki n?m? kansallisen tieteen haarat yhtyv?t Henrik Gabriel Porthanissa (1739-1804), Turun yliopiston professorissa, joka ne kaikki vasta todelliselle kriitilliselle pohjalle asettaa. Varsinaisen suomalaisen historiankirjoituksen h?n perustaa teoksillaan Paavali Juustenin piispankronikasta, Turun yliopiston historiasta y.m., suomalaisen kansanrunouden tutkimuksen taas teoksellaan Suomalaisesta runoudesta (1766). Suomenkielen oikeasta luonteesta oli Porthanilla syvempi ja laajempi tieto kuin kenell?k??n h?nen edelt?jist??n tai aikalaisistaan, sill? h?n jo osasi asettaa sen todellisten sukukieliens? yhteyteen lappia, unkaria, vogulia, mordvaa ja ostjakkia my?ten, vaikka h?n ei ehtinytk??n muuta kuin yhdell? teoksellaan suomenkielen murteista t?t? kansallisen tieteen haaraa edist??. My?skin Porthanin tieteellinen kieli oli latina. Mutta h?nen el?m?nty?ns? vaikutti mahtavasti koko maamme oppineessa s??dyss? suomalaisuuden kipin?n vireill?-pysymiseen.
Porthanin aikaisista ovat mainittavat maisteri Kristfrid Ganander (k. 1790), joka julkaisi ensimm?isen suomalaisen Mytologian ja arvoituskokoelman, sek? dosentti Kristian Erik Lencqvist (k. 1808) v?it?skirjansa vuoksi _suomalaisesta taika-uskosta_. Kummankin heid?n teoksensa ovat latinankielisi?.
Kielioppien tekij?it? ilmestyi sitten 1800-luvun alulla useitakin, joista professori Reinhold von Becker (k. 1858) on huomattavin. H?np? se my?skin toimittamissaan Turun Viikkosanomissa julki lausui ajatuksen, ett? vanhoja kansanrunojamme kenties voisi j?rjest?? joksikin yhten?iseksi kokonaisuudeksi, antaen siten suoranaisen sys?yksen Elias L?nnrotin el?m?nty?lle.

8. Suomalaisuus.
Katoolisen ajan lopulla, 1500-luvun taitteessa ja viel? sen keskivaiheillakin, suomalaisen kirjakielen syntyess?, oli my?s sivistyneiden s??tyjen yleinen puhekieli meid?n maassamme suomi, jonka vuoksi uskonpuhdistuksen maahan tullessa ei muuta kielt? voitu