Soitto on suruista tehty | Page 2

kärjen
Käydä sieluhuni sisimpähän,

Siellä tuottamahan tuomiolle
Halujani, pahan alkujuurta

Kuolettamaan armonsanomalla,
Jonka Messias on maailmahan

Tuova -- ehkä tuonut -- kirousta
Monenkertaisesti minulle; -- ma

Syöksyn Gehennahan tulisehen --
Tuonne virran veteen vilpoisehen,

Sammuttaos tuskieni tulta!
(Syöksähtää kalliolta virtaan ja hukkuu).
PILATUS:
Vääryyden palkka, kruunu rikoksen
On kosto saavuttava syyllisen.

Ma etsein valtaa, perin kurjuuden;
Kunniaa, saaden ylenkatsehen.
--
Häntä seuraisinko? Maailmalle
Tehden tilin lyhyen: sen loisto
Eipä
paljon maksa, madon syömä
On jo kunniasi, Rooma suuri!

Väkivalta sijass' oikeuden,
Verinen ja julma sortovalta
Imee
voiman kansan ytimistä,
Kuni verimadot jäsenistä
Nukkuvaisen
rauhallisen yöllä,
Joka herää vasta tuskihinsa,
Koska
verenvuoto-kuumehessa
Polttaa päätä, kieltä karvastelee,
Sydän
voimatonna hytkähtelee,
Silmät peittävi jo kalman kelmi,
Henki
juopi Lethen pimennosta.
(Rotkon pohjalta nousee Juudas Iskariotin haamu).
Uh! Ken tuolla, kumma kuvatus?
On muoto musta kuni Erebus,
Ja
katse kolkko, tuima, toivoton!
Ken olet, lausu, kurja onneton?
Jo
lienee täyteen tullut kadotus,
Kosk' ulos sieltä sinut oksentaa,

Voimatta niellä palaa kauheaa!
JUUDAS:

Ei syökse helvettikään kidastaan
Mun kaltaistani toista maailmaan:

Ma olen mustempi, kuin saatana,
Sill' olen ollut läsnä Kristusta.

Kuin käärme koettelin myrkyttää
Ma taivahista, pyhää elämää;
Ma
skorpiooni Pyhän povella,
Noin sydänjuuriin salaa pureva.
Mutt'
itseheni myrkky kohdistui,
Hän kavalluksen kautta kirkastui,

Verellä pesi synnit ihmisten,
Sovitti kaikki -- itsens' uhraten.

Minulle yksin ikipimeys --
Min' olen ihmisnimen häväistys.
PILATUS:
Juudas! Haa! mua katsees kauhistaa!
Miks' olet tullut, haamu
veretön?
JUUDAS:
Ma tulin toveria noutamaan:
Helvetin ahjoon lisä-sytykkeitä.
PILATUS:
Toverus julma! Ken on toveris?
JUUDAS:
Sinä myöskin, sekä pappi Kaifas!
PILATUS:
Minäkö sun toverisi, julma!
JUUDAS:
Jumalan Pojan sinä tuomitsit,
Verihin ruoskit, ristiinnaulitsit.

Minäpä, kurja, kultaa himoten
Vain Hänet myin, kuin orjan alhaisen,

Kuni rosvo varastetun aasin,
Peljätessään kiinni joutuvansa.

Kaifas osti, veren maksoi hinnan.
Kirottu yöhyt -- musta -- ikuinen!

Vihollisjoukon verta janoovan,
Kuin susilauman saatoin ulvovan

Oi, Getsemanee, pyhään puistohois!
Hän oli tyyni, hellä minulle --


Voi, se hellyys sieluani polttaa!
Siin' oli suru jumalallinen!
Ei
rohkeutt' ois' ollut petokseen,
Mutt' oli käärme saanut satimeen

Sieluni kurjan -- uh! taas puistattaa --
Voi tuskan tulta ikikauheaa!

On kuni ilma öinen, viileä
Liehuisi, tuuli puitten lehvissä
Hiljainen
värähdellen suhahtais,
Kuin öljypuitten siimeksessä silloin --
Siell'
olin ennen ollut juhla-illoin
-- Yhdessä kera rakkaan Mestarin

Hartaudessa mielin puhtahin --
Nyt kuljin joukon julman edellä:

Kas, tuolla näen Hänet lähellä!
Ma ehdottomast' ensin vavahdan --

Voi, sydän julma, mikset särkynyt;
Oi, verilähde, mikset kuivunut?

Kirottu jalka sinä kannatit!
Niin, minä astuin Häntä lähelle --

Kirottu kas skorpiooni pisti,
Mutt' oka myrkyllinen kääntyvi

Sydämmeheni, jossa polttavi
Tulihaava ijankaikkisesti!
Taivahan
puhtaan sulohuulille --
Joist' armo, autuus vuosi virtana --
Suutelon
annoin -- musta perkele!
Opetuslapsi kavaltajana!
Nähden ihmeteot,
opetukset
Kuulin, sanat armon ihanimmat,
Muistihin kätkein osat
parahat.
Voi! mutt' annoin sijaa synnille.
Sydäntä ensin kalvoi
katumus,
Vaan vähitellen kypsyi paatumus,
Ennen kuin ma sitä
ajattelin --
Noin vain vähitellen varastelin
Kukkarosta kiiltäväistä
kultaa.
Niin himo kullan petti sydämmein,
Myrkytti mielen, riisti
autuutein.
Kirottu kulta! Hehkus helvetin
On tuli-ahjost' enne
alkusin,
Sokaisevainen silmät ihmisten;
Saatanan syötti
sielun-onkehen.
Voi, josp' en oisi konsa syntynyt,

Josp' äidin kohtu
oisi ehtynyt,
Ennenkuin tuotti minut ilmoillen,
Kirouksen lapsen
ijankaikkisen!
PILATUS:
Voi sua Juudas! Osas kamala!
Voi -- voi yhtä kurjaa minua!
JUUDAS:
Kaifaan raadon korppikotka syö,
Sielua peittää kadotuksen yö.

Sinulle myöskin hauta aukenee,
Ennenkuin uusi aamu valkenee.

(Katoo).
PILATUS:
Todella kurja olen onneton:
Ijäti kirottu se hetki on,
Jolloin ma
ryhdyin tähän asiaan!
Miks'en ma koito kuollut aikanaan
Sodassa
Parthilaisten julmien
Raatelemana, tahi susien
Hampahissa
Dalmathian metsän,
Pimeässä kohduss' eksyneenä,
Käydessäni
karjanpaimenessa
Oman äidin evähiä syöden?
(Proculan, Pilatuksen vaimon, haamu ilmestyy).
0. Oi, mitä näen? Taivaan ihanaa! Voivatko henget myöskin kangastaa?
_Procula!_ Joko totta vainajat Kaikki mun luoksein tänne
saapuvat, Vai joko siirryn maasta Manalaan? Olenko Proserpinan
nurmilla, Joilla hän poimiskeli kukkia, Pluto koska hänet maasta
ryösti? Alcestis kuin ennen ihanainen Takaisin saapui Tuonen
alhosta Herkules saaliin riisti kuoleman, Miehelle antoi
rakastavalle, Jonk' edest' uhrannunn' elämänsä Esikuva naisten
iki-ihana -- Saavuitko siten myöskin, Procula Kallihin, vaiko tulit
ottamaan Hyvästit ijäiset, kun astumaan Sa näet joutuvani
Tartaroon Tuskia julmempia Tantaloon Kestämähän iki-ankaroita?
Puhu, kallis, vaikk'en säveliä Äänes' armaan kestäisikkään kuulla
-- Puhuthan kuolemattomalla suulla -- Mutta sun muotos puhdas
taivahan Loistoa luokoon ikivaivahan, Jonne mun täytyy, konnan
verisen, Syystäni mennä kautta rikosten. Lausuos; ennen tahdon
suloisimman Äänes' armaan kautta ikikuolla, Eläisin kuin sitä
kuulematta. Naiset on toiset käärmeinä tiellä Jaloissa miehen
myrkyllisinä. Sinussa yksin puhtaus sielun Ain' oli mielen
ylentäjänä. Suo minun nähdä lilja valkosin: Aaltova poves
lumipuhtahin; Silmies tumma tuli suloisin; Kutries musta yöhyt
ihanin! Oi, sinä ihmisistä ainoa, Jok' olet ollut mulla sieluna --
Elämää kallihimpi kuollehena! Miks' olet haamu -- juo'os vertani,
Tässä ma avaan sulle rintani Hehkuvan, kuuman elonlähtehen.
(Iskee miekalla rintaansa, josta verivirta kuohahtaa esille).
Kas niin, juo -- ja puhu armahin!

PROCULA:
Pilatus, ei voimaa verelläs
Pois ole pestä sinun syntiäs.
Se veri
yksin synnin puhdistaa,
Mi vuosi Golgathalla. -- --
PILATUS:
Kauheaa,
Ällös, sa armas, verinäytelmää
Muistuta mulle.
PROCULA:
En; vaan ylevää
Uhria, synnin ikisovinnoksi
Mik' annettihin.
PILATUS:
Mulle tuomioksi.
PROCULA:
Varoitinhan, rakas, sua kerta,
Ettet sa vuodattaisi Pyhän verta.

Mutt'et sä raukka siitä huolinut;
Untani et sa muka uskonut.
PILATUS:
Enhän silloin järkimiehenä
Tahtonut unelmia peljätä.
PROCULA:
Eihän se ollut unta hourivan,
Vaan oli ilmoitusta Jumalan.
-- -- Oi,
ma aina muistan elävästi,
Kuink' olin Galilean profeetan
Luona
vuoren ruohorintehellä
Kapernaumin lähikunnahilla.
Genesaretin
vedet välkähtelit
Aamu-auringossa kirkkahassa.
Kirkkahammat
vielä opetukset
Tulvailivat hänen huuliltansa.
Kansa kaikki kuuli
ensi kerran
Jumalaisen rakkauden ääntä,
Jonka kosketusta joka rinta

Sykähteli, aaltoeli kilvan,
Pidättäen koska hengitystä
Korkeinta
armon julistusta
Ahmiellen äänetönnä istuit.
Oi, se näky eipä
mielestäni
Konsa haihdu; silloin ensi kerran
Povessani tulen tunsin

oudon,
Liekin, sytytetyn taivahasta:
"Tämä Herra, pyhä Vapahtaja

Ihmiskunnalle on lähetetty",
Niin se kuiski ääni tunnossani,
Jota
ensin mielin tukehuttaa.
Mutta syntieni muisto musta
Särki
sydäntäni, elämäni
Näkyi kaikki hukkaan eletyltä.
Turhuus irvisteli
vastahani
Joka askelella kodissani.
Voi sit' yötä, jolloin
tunnontuskat
Polttavaiset nostit syntieni
Haamut julmat
piilopaikoistansa,
Muiston kammioista,