Sevillan parturi eli Turha varovaisuus | Page 8

päästä miehestä vapaaksi!
BAZIL. Moite, hyvä herra! Te ette tiedä ensinkään, mitä halveksitte;
minä olen nähnyt mitä kunnollisimpia ihmisiä, joista se on ollut vähällä
tehdä lopun. Uskokaa pois, ei löydy typerää häijyyttä, ei kauheita
asioita eikä tolkutonta tarinaa, jota ei voisi uskottaa suuren kaupungin
laiskureille, kun vaan suorittaa asiansa hyvin: ja meillä on täällä
erinomaisen taitavia miehiä!... Ensiksi hiljainen huhu, joka siveltelee
maata ikäänkuin pääskynen ennen raju-ilmaa, pianissimo, suhisee ja
kulkee hitaasti sekä kylvää vierressänsä myrkytetyn nuolen. Joku suu
korjaa sen haltuunsa ja piano, piano, luikahuttaa sen taitavasti
korvaanne. Paha työ on tehty; se itää, se länkeilee, se vaeltaa, ja
rinforzando suusta suuhun paholainen kulkee; sitten yht'äkkiä, en tiedä
millä tavoin, näette moitteen nousevan pystyyn, sihisevän, paisuvan,
kasvavan silmin-nähtävästi. Se syöksähtää, lentää, pyörii, tempaa irti,
vetää myötänsä, paukahtaa ja jyrisee ja siitä tulee, kiitos taivaan,
yhteinen huuto, julkinen crescendo, yleinen vihan ja vainon chorus.
Kuka perhana voisi sitä vastustaa?
BARTHOLO. Mutta mitä lörpötystä te tuolla somerratte, Bazil? Ja
mikä yhteys tuolla piano-crescendo'lla lienee minun asemani kanssa?
BAZIL. Kuinka, mikä yhteys? Mitä jokainen tekee vihollisensa

poistamiseksi, se täytyy meidän tehdä, estääksemme teidän
vihollistanne lähestymästä.
BARTHOLO. Lähestymästä? Minä aion naida Rosinan, ennenkuin hän
edes tietää, että tuo kreivi on olemassa.
BAZIL. Siinä tapauksessa teillä ei ole hetkeäkään hukata.
BARTHOLO. Ja kenestä se riippuu, Bazil? Minä olen antanut teidän
huoleksenne kaikki tämän asian sivuhaarat.
BAZIL. Niin, mutta te olette itaroinnut kustannuksia; ja hyvän
järjestyksen sopusoinnussa ovat epätasainen avioliitto, väärä tuomio ja
julkinen lainsääntöjen laiminlyönti epäsointuja, joita aina tulee
valmistaa ja peitellä kullan täydellisellä soinnulla.
BARTHOLO (antaen hänelle rahaa). Täytyy suostua kaikkiin, mitä
tahdotte; mutta saattakaamme asia perille.
BAZIL. Sepä vasta puhetta. Huomenna kaikki on valmiina: teidän tulee
laittaa niin, ett'ei kukaan tänään pääse holhottia neuvomaan.
BARTHOLO. Luottakaa te siinä kohden minuun. Tuletteko tänä iltana,
Bazil?
BAZIL. Älkää katsoko sitä varmaksi. Yksistään teidän naimisenne
antaa minulle tekemistä koko päiväksi; älkää katsoko sitä varmaksi.
BARTHOLO (saattaa häntä). Nöyrä palvelijanne.
BAZIL. Jääkää, tohtori, jääkää vaan.
BARTHOLO. Ei, ei. Minä aion teidän perästänne lukita oven kadun
puolelta.
Yhdeksäs kohtaus.
(Figaro, yksin, tulee ulos kabinetistä.)

FIGARO. Voi tuota hyvää varovaisuutta! Lukitse, lukitse ovi kadulle
päin; ja minä avaan sen uudestaan kreiville ulos mennessäni. Hän on
aika lurjus, tuo Bazil! Onneksi hän on vielä suurempi hupsu. Sillä, joka
tahtoo moittimisella nostaa huomiota maailmassa, tarvitsee olla arvoisa
asema, korkea suku, nimi, virka, sanalla sanoen pontevuutta. Mutta
semmoinen, kuin Bazil! hän moittikoon vaan, häntä ei ihmiset usko.
Kymmenes kohtaus.
(Rosina, saapuville rientäen; Figaro.)
ROSINA. Kuinka! te olette vielä täällä, herra Figaro?
FIGARO. Suureksi onneksi teille, neitini. Äsken teidän holhojanne ja
teidän laulu-opettajanne luulivat olevansa yksin ja puhuivat suunsa
puhtaaksi...
ROSINA. Ja te olette kuunnellut heitä, herra Figaro? Mutta tiedättekö,
että se on sangen paha!
FIGARO. Kuunnellako? Se on kuitenkin paras keino kuulla hyvin.
Minä annan teille tiedoksi, että teidän holhojanne aikoo naida teidät
huomenna.
ROSINA. Oi! taivaan jumala!
FIGARO. Älkää pelätkö mitään; me annamme hänelle niin paljon
tekemistä, ett'ei hän ehdi sitä ajattelemaan.
ROSINA. Kas, tuossa hän tulee takaisin; lähtekäähän pikku portaita
myöten. Te saatatte minut pelosta kuolemaan.
(Figaro rientää pois.)
Yhdestoista kohtaus.
(Bartholo, Rosina.)
ROSINA. Te olitte täällä jonkun kanssa, herra?

BARTHOLO. Don Bazilin kanssa, jonka minä saatoin ulos, ja
syystäkin. Te olisitte pikemmin suonut, että se olisi ollut herra Figaro?
ROSINA. Se on minulle aivan yhden tekevää, sen vakuutan.
BARTHOLO. Minä tahtoisin mielelläni tietää, mitä niin tärkeätä tuolla
parturilla oli teille sanomista?
ROSINA. Täytyykö puhua totta? Hän kertoi minulle Marceline'n tilasta,
joka ei olekaan aivan hyvä, kuten hän sanoo.
BARTHOLO. Kertoa teille! Minä takaan, että hän oli ottanut
tehtäväksensä laittaa teidän haltuunne jotakuta kirjettä.
ROSINA. Ja keneltä, jos suvaitsette?
BARTHOLO. Oh! keneltä! Joltakulta, jonka nimeä naiset eivät
milloinkaan sano. Mitä minä tiedän? Ehkä se oli vastaus tuohon
ikkunapaperiin.
ROSINA (itseksensä). Häneltä ei ole mitään jäänyt huomaamatta.
(Ääneen.) Te kyllä ansaitsisitte, että niin olisi.
BARTHOLO (katselee Rosinan käsiä). Niin onkin. Te olette
kirjoittanut.
ROSINA (hämillänsä). Se olisi varsin hupaista, jos aikoisitte saada
minut sitä myöntämään.
BARTHOLO (tarttuen hänen oikeaan käteensä). Minäkö! en ensinkään;
mutta teidän sormenne, joka vielä on läkillä tahrattuna! Heh! viekas
signora!
ROSINA (itseksensä). Kirottu mies!
BARTHOLO (yhä pitäen hänen kädestään kiinni). Nainen luulee kyllä
olevansa turvassa sentähden, että hän on yksin.
ROSINA. Ah! epäilemättä... Sepä soma todistus!... Tauotkaahan jo,

herra, te vääntelette minun käsivarttani. Minä poltin sormeni, kun
laittelin vaatekoristeitani tuon kynttilän ääressä; ja minulle on aina
sanottu, että pitää heti panna läkkiä päälle: sen teinkin.
BARTHOLO. Vai sen te teitte? Katsokaamme siis, vahvistaako toinen
todistus edellisen. Se on tuo paperivihko, jossa minä varmaan tiedän
olleen kuusi arkkia; sillä minä luen ne joka aamu, tänään vielä.
ROSINA (itseksensä). Voi tolvana minua!
BARTHOLO (lukien). Kolme, neljä, viisi...
ROSINA. Kuudes...
BARTHOLO. Minä näen kyllä, että kuudes ei ole täällä.
ROSINA (luoden silmänsä alaspäin). Kuudes? Minä olen käyttänyt sen
tuutiksi niitä makeisia varten, joita lähetin Figaron tyttärelle.
BARTHOLO. Figaro'n tyttärelle? Entäs kynä, joka oli aivan uusi,
kuinka se on tullut mustaksi? Sitenkö, että olette