Sevillan parturi eli Turha varovaisuus | Page 5

vaan vähän enemmin
hoipertelevina. (Juopuneemman näköisenä.) Eiköhän tämä ole...
KREIVI. Hyi! Tuo on rahvaan jupumusta.
FIGARO. Sepä onkin hyvä. Se on ilon hutikka.
KREIVI. Ovi aukenee.
FIGARO. Se on miehemme: poistukaamme siksi, kuin hän on mennyt.
Viides kohtaus.
(Kreivi ja Figaro piilossa; Bartholo.)
BARTHOLO (tulee ulos, puhuen oven suussa rakennukseen päin).
Minä tulen heti takaisin; ei saa päästää ketään sisään. Mikä hulluus, että
minä menin alas! Niin pian kuin hän pyysi minua siihen, olisi minun
pitänyt aavistaa... Ja Bazil, joka ei tule! Hänen piti valmistaman kaikki,
jotta hääni vietettäisiin huomenna salaisesti! Mennäänpä katsomaan,
mikä saattaa viivyttää häntä.
Kuudes kohtaus.
(Kreivi, Figaro.)
KREIVI. Mitä minä kuulin? Huomenna hän nai Rosinan salaisuudessa!
FIGARO. Armollinen herra, onnistumisen vaikeus lisää vaan
yrittämisen tarpeellisuutta.
KREIVI. Kukahan tuo Bazil on, joka puuttuu hänen naimiseensa?
FIGARO. Muuan raukka, joka opettaa soitantoa hänen holhotillensa.
taiteensa ihastelija, veitikka, puutteenalainen, ropoa kumarteleva, ja
hänen suhteensa tullaan helposti toimeen, armollinen herra... (Katsoen

ristikko-akkunaan päin.) Tuossa hän on, tuossa hän on.
KREIVI. Kuka?
FIGARO. Tuossa hän on ristikko-akkunansa takana. Älkää katsoko,
älkäähän katsoko!
KREIVI. Minkätähden?
FIGARO. Kirjoittihan hän: Laulakaa huolimattomasti, se on, laulakaa
niinkuin laulaisitte ... vaan laulaaksenne. Oi! kas tuossa hän on.
KREIVI. Koska minä olen alkanut miellyttää häntä, vaikk'ei hän minua
tunne, niin älkäämme heittäkö tuota Lindor nimeä, jonka olen ottanut;
voittoni on oleva sitä suloisempi. (Hän levittää paperin, jonka Rosina
on heittänyt.) Mutta kuinka laulaa tällä nuotilla? Minä puolestani en
osaa sepittää runoja.
FIGARO. Kaikki, mitä mieleenne johtuu, armollinen herra, on
oivallista: rakastunut sydän ei vaadi liikoja neron tuotteitten suhteen...
Ottakaa minun gitarrini.
KREIVI. Mitäs tahdot, että sillä tekisin? minä soitan sitä sangen
huonosti!
FIGARO. Onko teidän kaltainen mies mitään osaamatta? Käden selällä;
from, from, from... Jos laulaisitte Sevillassa ilman gitarria, tunnettaisiin
te pian, toden totta pian päästäisiin teidän jäljillenne.
(Figaro nojaa seinää vastaan balkongin alla.)
KREIVI (laulaa kävellen ja säestäen gitarrilla:)
Ensimmäinen värssy.
Käskystäs ilmoitan mä nimeäni. Sua nimetönnä tohdein rakastaa; Nyt
tehdäkö myös tuttuna sen saa? Vaan mikäs auttaa? Olet käskijäni.
FIGARO (matalalla äänellä). Varsin hyvin, hitto vieköön! Rohkeutta,

armollinen herra!
KREIVI.
Toinen värssy.
Lindor mä olen, halpa suvultani, Vaikk' korkealle kohoo haluni. Ah,
miks en ole jalo ritari! Palatsiss' oisi sijas rinnallani.
FIGARO. Kuinka saakeli! Minultakaan se ei kävisi paremmin, vaikka
minä olen olevinani runoilija.
KREIVI.
Kolmas värssy.
Jok' aamu tänne nöyräst' aion tulla Rakkauttan' toivotonta laulamaan,
Iloisna kun vaan nähdäkin sun saan, Josp' ois siit' iloa myös hiukka
sulla!
FIGARO. Oo! todellakin, tämä vasta!...
(Hän lähestyy ja suutelee herransa takin alapuolta.)
KREIVI. Figaro?
FIGARO. Teidän Excellensinne?
KREIVI. Luuletko hänen kuulleen minua?
ROSINA (sisäpuolella, laulaa).
Lindor voi kuinka on suloinen! Mä hällen suon koko sydämen'.
(Joku ikkuna kuuluu kolinalla sulkeuvan.)
FIGARO. Uskotteko nyt, että hän on teidät kuullut?
KREIVI. Hän pani ikkunansa kiinni; joku on luultavasti tullut sisään

hänen luoksensa.
FIGARO. Ah! pikku raukka! kuinka hän vapisee laulaessaan! Hän on
valloitettu, armollinen herra.
KREIVI. Hän käyttää sitä keinoa, jonka itse osoitti. Mikä hempeys!
mikä äly!
FIGARO. Mikä kuje! mikä lempi!
KREIVI. Luuletko, että hän tulee minulle, Figaro?
FIGARO. Hän astuu pikemmin ulos tuon ristikko-akkunan kautta, kuin
jättää sen tekemättä.
KREIVI. Se on ratkaistu, minä olen Rosinani oma ... elin-ajaksi.
FIGARO. Te unhotatte, armollinen herra, ett'ei hän enää kuule teitä.
KREIVI. Herra Figaro! minulla on vaan yksi sana teille sanottava: hän
tulee minun vaimokseni; ja jos sinä hyvin edistät hankettani siten, että
salaat häneltä minun nimeni... Sinä ymmärrät, sinä tunnet minut...
FIGARO. Minä myönnyn. Hei! Figaro, lennä rikkauden heimoihin,
poikaseni.
KREIVI. Lähtekäämme, epäluuloja karttaaksemme.
FIGARO (vilkkaasti). Minä puolestani menen tänne sisään, jossa
taiteeni nojassa yhdellä noita-sauvan iskulla nukutan valppauden,
herätän rakkauden, eksytän mustasukkaisuuden, hairautan vehkeet ja
kaadan kaikki esteet. Te, armollinen herra, minun luonani soturin-puku
ja majoituskirje, ja kultaa teidän taskuissanne.
KREIVI. Kenelle, kultaa?
FIGARO (vilkkaasti). Kultaa, Jumalani, kultaa: se on juonen ponsi.
KREIVI. Älä suutu, Figaro, minä tuon paljon kultaa muassani.

FIGARO (mennessään). Minä tapaan teidät jälleen ennen pitkää.
KREIVI. Figaro!
FIGARO. Mitäs nyt?
KREIVI. Entäs gitarrisi?
FIGARO. Minä unhotan gitarrini! olenhan hullu!
(Hän menee pois.)
KREIVI. Ja sun asuntosi, ajattelematon?
FIGARO (tulee takaisin). Ah! todellakin minä hämmästyn! -- Minun
kauppani on neljän askelen päässä tästä, siniseksi maalattu,
ikkunanpuitteet lyijyiset, kolme suonenisku-astiaa ilmassa, silmä
käteen kuvattuna, Consilio manuque, Figaro.
(Hän rientää pois.)

TOINEN NÄYTÖS.
Rosinan huone. Ikkuna näyttämön perällä on ristikolla suljettu.
Ensimmäinen kohtaus.
(Rosina, Yksin, matala kynttilänjalka kädessä. Hän ottaa paperia
pöydältä ja rupee kirjoittamaan.)
ROSINA. Marceline on sairaana; kaikki palvelijat ovat askareissaan:
eikä kukaan näe minun kirjoittavan. En tiedä, onko näillä seinillä silmät
ja korvat, vai onko minun vakojallani joku paha henki, joka antaa
hänelle tietoja ihan paikalla; mutta minä en voi lausua sanaakaan enkä
astua askeltakaan, jonka tarkoitusta hän ei heti arvaisi... Ah! Lindor!
(Hän sulkee kirjeen sinetillä.) Suljetaanpa kuitenkin tämä kirje,
vaikk'en tiedä, koska ja millä tavoin voin toimittaa sen hänelle. Minä

olen ikkunastani nähnyt hänen kauan puhuvan Figaro parturin kanssa.
Hän on kelpo ukko, joka joskus on osoittanut sääliväisyyttä minua
kohtaan. Jos voisin hetken keskustella