Sattumuksia Jänislahdella | Page 5

talosta juoksivat
nuorimmat lapsetkin ja kiirehtivät äitinsä rinnalle. Tulivatpa talon
lapsetkin vierasten lasten mukana kainoina sormiaan suissaan
pyöritellen katsomaan vieraita ja kun antoivat kättä rovastinnalle, niin
saivat nekin tulla istumaan yhteen joukkoon.
Vanhemmat pappilan pojat eivät perustaneet äitinsä seurasta, vaan
asettuivat nurmelle koppisille, mistä rupesikin hälinä ja keppien kopse
kuulumaan ja aina kapsauksen kuuluessa koppi vimmatusti pyörien
lenti milloin järveen, milloin Kaisan perunakylvökselle, milloin
mihinkin. Niinpä pojat milloin järvestä koppia kahlaessaan kahlasivat
liki vyötäisiään veteen ja muutenkin veden pärskämisestä kastuivat
melkeen likomäriksi ja toisekseen juoksivat pölisevää porokkaa Kaisan
perunakylvöksellä. Siitäpä Lilli, rovastinnan kymmenvuotias tyttö,
marisi. "Voi, mamma, katsokaa mamma, kun Janne, Konsta ja Kaapus
rypevät itsensä tuolla tavalla vedessä ja porossa. Voi, ettekö näe
mamma miten Kaapuksenkin uusi mekko ja pöksyt ovat ihan poron
vallassa."
"No elähän Lilli", muistutti rovastinna. "Se on terveellistä pojille, ne

ovat saaneet talven koulun penkillä istua kyköttää niin antaapa niitten
nyt ensi kerran tänä kesänä venytellä jäseniään. Kyllä poro pesemällä
lähtee."
Siihen katkesi Lillin marina senkin tähden että rovastikin tuli nyt sinne.
Hän ei kuitenkaan näkynyt välittävän kestään, istua köhjähti vaan
lavitsan nenälle juuri kun olisi yksin maailmassa rykästelihän vaan ja
tyhjää nieleksiä kumautteli, että paksut kaulasuonet korkeina
makkaroina näkyivät harmaalla kaulalla.
Kun rovastinna näki rovastin niin kovin itseensä vajonneeksi, niin
tahtoi hän huomiota viedä kopimiehiin ja ihastuneena alkoi: "Kas tuota
Jannea taas, miten paukautti koppia että lentää ihan näkymättömiin.
Mistään tuo perät tekee. Katsohan sinäkin, Hermanni, tuonne miten
koppi mennä rollottaa. Sinne se nyt kupsahti kanervikkoon. Lienee
siinä Konstalle nyt kotvaksi hakemista. Mutta samaa talon työtäpä se
lienee... Saatte siinä nyt Janne ja Kaapus avossasuin odottaa kukaties
tovinaikaa... Kas. Eläpäs vaan. Mutta Konsta löysi, kun löysikin jo
kopin ja tuolta tuon matkan päästä se nyt nakata virittää tulemaan. Kas
niin vaan, Jannen keppi on vastassa! Katsohan, Hermanni, miten
Jannea vetää jo kieroksi ja katsohan keppiä miten se on ottamuksillaan.
Kas niin! Se olikin kepsuu... Katsohan, katsohan, Hermanni, miten tuo
koppi nyt viiltää tuolla ilmassa, nyt se vasta taipaleen tekee. Saa siellä
nyt Konstu riepu juosta ja kupustaa, kun menee tuone mäen taakse ettei
näe suuntiakaan mihin putoaa. Mutta jopas arvasivat toisetkin, että
lähtivät joukolla hakemaan. Se olikin parasta... Viipymäänpä rupesivat
siellä".
Rovasti ei näistä rovastinnan kehoituksista paljon innostunut, olihan
vaan rovastinnalle mieliksi joskus katsovinaan sinne kopin lyöjiin päin.
Oli vaan itseensä sulkeutuneena ja mietti mille kannalle on asetuttava
tässä uudessa paikassa ja minkälaisena näyttäytyminen jo esim. tänä
päivänä ja mistä raamatun paikasta olisi näin pienessä joukossa otettava
selityksen aine. Ottaisinko neljän kaltaisesta kylvöpellosta... Ei, ei se
sovi nyt, kun on vaan neljä akkaa kuulemassa ja niistä täytyisi kolme
tuomita helvetin omaksi tai vähintäin riettaan jälille ja yksi vaan
autuutta perimään. Ei, ei se sovi, ne loukkautuisivat ne kolme siitä,

sanoi rovasti mielissään ja hieman punalti päätään... No tuhlaaja
pojasta... Ei siitäkään näin pienelle joukolle... Hyvästä paimenesta...
Kas, se sopii. Siitähän voi puhua vähillekin kuulijoille kun se aine
kuuluu juuri papille itselleen... Siitä minä puhun, sanoi taas rovasti
mielessään ja rupesi miettimään miten hän sovittaa itsensä siihen
paimenen kohdalle, miten hän juuri on ottanut tehdäkseen kaiken
minkä voipi varjellakseen laumansa susilta ja muilta ilveksiltä. Ja miten
hengen maailmassakin löytyy monenlaisia susia, miten joku susilaji
vaanii ilveksen tavalla, kuten tavallinen ilveskin jänistä. Ja miten taas
löytyy senlaisia susia, jotka suorastaan hyökkäävät niskaan. Siitä minä
puhun, sanoi rovasti mielissään ja punalti taas hieman kuivan näköistä
päätään. Sen näki rovastinnakin ja ymmärsi nyt rovastin syventyneen
niihin hengellisiinsä, niin ei tahtonut häiritä millään puheellaan. Mutta
kun pojatkin olivat kadonneet sinne mäen kirman taakse, niin olo alkoi
tuntua yksitoikkoiselta ja hän lähti astua mylkentämään talon asuntoon
missä jo oven aukaistessaan huudahti: "Ai ihme, miten täällä on siistiä
ja puhdasta ja kaikki sievästi ihan kun herrastalolla!"
Samassa työnsi auki saranoilla varustetun akkunan sieltä puiston
puolelta ja huusi: "Tuleppas, Hermanni, katsomaan, miten täällä on
sievästi. Et usko. Täällä on keinutuolikin, ihan kuin herrastalossa".
Rovasti kun kuuli, että siellä on keinutuoli, missä on kaikkein helpoin
ajatella niin rykäsi nyt rinnastaan sinne kertyneen ysköksen, sylki sen
maahan ja lähti astua toikkuroimaan sisälle. Rovasti istui nyt
keinutuoliin ja ilostuneemman näköisenä äsköisestään puheli sitä ja tätä,
vaikka ei mitään asiallista. Ja kukapa siinä olisi mitään asiallista
kuullutkaan, kun rovastinna kävellen huoneen kaikilla suunnilla kyseli:
"oletko sinä, Kaisa, tämän ja tämän ja tämänkin huonekalun itse
laittanut, vai ovatko ne entisen pappilan herrasväen antamia?"
Kaisa kyllä kahvia keittäessään koitti vastata rovastinnan kyselemiin
minkä kerkisi, mutta kyselemiset eivät sillä loppuneet se vaan kyseli ja
kyseli.
Nyt kuitenkin Kaisalla joutui kahvi, jota juodessa rovastinnan pienet
tytöt katselivat siitä auki olevasta akkunasta ulos ja näkivät, että pojat,
kun eivät löytäneetkään enää koppiaan, olivat menneet uimaan ja

mäikäröimään rannalle.
Tämän nähtyään Lilli kiimasi rovastinnaan syliksi ja alkoi: "Voi,
mamma, kun Janne, Konstu ja Kaapus ovat menneet uimaan.
Saammeko mekin mennä, saammeko mamma?"
"Ei nyt toki vielä, kylmähän nyt on vielä", esteli rovastinna vaikka
puoleksi näytti lupaavan.
"Eihän se ole meille kylmempi, kun pojillekaan ja näin