Sattumuksia Jänislahdella | Page 4

suoraan siinä pidettiin".
Rovastinna tämän kuultuaan kallisteli päätään ja tuskin kuuluvasti
sanoi: "Ja Kaisa sitten aivan saamatoin".
"Se ei ole aivan totta. Vaikka täytyy sanoa, että varsinainen leipä on
ollut juuri tästä talosta, niin avulle asti se ansaitsee kutomisella ja
ompelemisella. Ja ahkerampaa tuskin löydätte vaikka kirjoilla hakisitte.
Eikä hänen kotinsa ole saamattoman koti. Lapsetkin niin puhtaat ja
hyvissä vaatteissa, ettei herroilla paremmin ja huone puhdas ja kukkia
monenlaisia huoneessa juuri kun porvarin salissa".
"Vai niin, vai niin. Häntä täytyy tulla tuntemaan. Eipä kumma, jos
entinen rovastinna on häneen mieltynyt. Ei mikään ole miellyttävämpi
kuin tuollainen iso lapsi, kun se muuten on puhdas elämäntavoiltaan ja
sielultaan".

"Kyllä varmaan Kaisa tulee teitä miellyttämään", vakuutti emäntä.
"Vaikkapa Kaisa onkin vähän kevytkenkäinen, kuten hän on, vaan
kunhan se taas selviää näistä nykyisistä huolistaan, niin näette Kaisassa
koko Järvilahden pitäjän miellyttävimmän naisen".
"Soma on sitä tulla tuntemaan", sanoi rovastinna lopuksi ja alkoi
vetäytyä pois emännän seurasta minkä emännän terävä silmä
huomasikin eron merkiksi. Hän nousi seisalleen ja tarjosi kätensä
hyvästelläkseen rovastinnaa. Mutta rovastinnan kädestä pitäen sanoi:
"Tokihan käynette meilläkin. Tullaan siellä aikaan. Meillä pyydetään
aina verestä kalaa, haukia kuin juohteita, siikoja kuin lohia, säynäitä
kuin sianporsaita saadaan joka päivä. Eikä nekään ole yksinään varana.
On meillä vielä vanhaakin lihaa viisi siankinkkua, raavaan raukko ja
kolme lampaanpaistia. Ja onpa kolme vasikkaakin, joilla on selät kuin
polsterit, jos niistä yhden syömme, niin ei koirakaan perään hauku."
"Ai, vasikan paisti", keskeytti rovastinna loistavin kasvoin. "Rovastin
paras tämän elämän herkku on juuri vasikanpaisti. Kyllä uskon, että
rovasti lähtee sinne raamatun selitystä pitämään".
"Niin no, silloinpa saamme tarjota mitä meillä on".
"Kiitos, kiitos. Onhan se kirjoitettukin, että joka evankeliumia ilmoittaa
hänen pitää evankeliumista elatuksensa saaman. Te olette aivan
oikeassa. Kiitos, kiitos".
"Milloinpa minä en liene oikeassa ollut. Harvoin olen tietä kysynyt,
enkä ole koskaan eksynyt", sanoi emäntä leikillisesti nauraen ja lähti
ulos. Mutta somasti muistui mielessä se rovastinnan raamatunpaikan
lukeminen, kun jätti "siitä" sanan pois. Nyt muisti hän kerran erään
hengenmiehen selittäneen sitä raamatun kohtaa, että apostoli ei
tarkoittanut sanoessaan: joka evankeliumia ilmoittaa, pitää saaman
vasikanpaistia, vaan hengen ravintoa, mutta rovastinnalla se raamatun
paikka oli vasikanpaistin kanssa yhteydessä.
Tätä hän itsekseen mietti; lystikkäästi hymähdellen astui kirkkoon päin
vievää santaista tietä paistaessa toukokuun herttaisen aamupäivän ja
kirkonkellojen ensikertoja moukahdellessa ilmoittaen kirkon ovien

olevan jo auki.

2 LUKU.
Parin päivän takaa rovasti ja rovastinna kymmenlukuisine lapsineen ja
kolme kirkonkylän muijaa kantajina tulivat venheellä Jahtirannan
Kaisan kotiin, kylään, kuten rovastinna oli Kaisalle luvannutkin.
Rantaan tultua ja rannalle noustua lapset kesäpukuisina lähtivät juosta
vilkittämään sankkana parvena taloon; niitä seurasivat soutajamuijatkin,
mutta rovasti jäi rannan töyräälle seisomaan. Siinä hän seisoa hamotti,
pitkä, tumma viitta yllään, kuin variksen pelätti ja katseli järvelle
ikäänkuin nähdäkseen niitten tulojälkensä väreitten harvenevan ja
häviävän näkymättömiksi sinertävän kirkkaalla järven pinnalla, mikä
puolipäivän auringon valaisemana törmältä katsellen näytti olevan
kallistuksissa törmää vasten. Siinä hän katseli ulapalle, vaikka ei siellä
mitään erityistä ollut mikä hänen viekkaasti vilkkuvaan
juutalaissilmäänsä olisi voinut näkyä. Eikä hän tahtonut olla
näkevinäänkään mitään, mikä on maallista, sillä hän tahtoi näyttäytyä
paljaana hengen miehenä, kuten oli jo vaalisaarnassaankin sanonut, hän
tahtoi koota vaan yksinomaan tavaraa taivaassa.
Rovastinnakin aikoi jäädä rovastin mukaan seisomaan rannalle, mutta
kun talosta alkoi kuulua Kaisan iloinen ääni lapsien sinne saapuessa,
niin lähti hän lyhyillä jaloillaan kiireimmän mukaan astua töpeltämään
taloa kohti, missä Kaisa huutaen terve tulemaan, terve tulemaan, juoksi
vastaan ja luokse päästyään ryhtyi taluttamaan rovastinnaa, kun hänen
mielestään rovastinnan kulku näytti niin aikaansaamattomalta siihen
kiireeseen nähden, mitä muistutti käsien sinne tänne huiskiminen astua
petkeltäessä ylösmäkeen. Mutta ei rovastinna kuitenkaan tulta polttaen
kiirehtinyt taloon, vaan ennen kaikkea kiirehti näkemään taloa
ulkopuolelta ja ihaili: "No ihme ja aika, kun teillä on täällä sievä talo ja
kauniilla paikalla. Järvikin tuossa päivän puolella niin somasti juuri
kuin laitettu. Ja miten nätti puisto tuossa pellon vaiheilla vielä monista
eri puista juurikuin istutettu. Rovasti hoi! Et usko kuinka nätti puisto
täällä! Tulehan tänne! Ja kuinka kaunista nurmea tuossa järven kielellä,

ihanhan siinä kukat kohta puhkeavat, ai ai. Ja tässäkö perunamaa?
Onko se jo kylvettyä? Onhan se. Ai ihme kun perunakin on jo kylvetty.
Kuulehan. Hermanni, kun perunakin täällä on jo kylvetty. Ai ai. Ei ole
kumma jos teidän olisi vaikea tästä lähteä, vaan ei teidän tarvitse tästä
koskaan lähteä, ei suinkaan, eihän toki missään nimessä."
Tämän kaiken kertoi rovastinna senlaisella kiireellä, ettei Kaisa
kerinnyt sanoa sekaan mitään eikä hän juuri osannutkaan puhua mitään
siitä hyvästä mielestä, että oli saanut pappilan herrasväet vieraikseen,
hoki vaan ehtimiseen: "Kun tulitte, kun toki tulitte. Ai ai kun tulitte."
Sitten hän otti puukasastaan pieniä kuivia puita syliinsä, juoksi niitten
kanssa keittiöönsä tulta laittamaan ja jätti rovastinnan yksinänsä
ihailemaan puistoa ja kaikkea mitä näki.
Rovastinna oli nyt tästä parin sadan askeleen pituisen matkan kävelystä
ja puhumisesta väsynyt aivan läähättämään asti ja istui nyt puiston
siimekseen kahden kauniin haavan väliin asetetulle puulavitsalle, missä
ryöheä oksainen kuusi jäi selän taakse ikäänkuin muuriksi itätuulta
vastaan. Siihen kahden puolen kuni kanan pojat