Sattumuksia Jänislahdella | Page 3

kasvoissa näkyi kauhistuksen väreitä.
Jokilahden emäntä punalti päätään näyttääkseen jyrkästi vastustavan
mielensä rovastinnan päätelmälle ja sanoi: "Eipä se nälkä katso pyhää,
eikä arkea. Silloin juuri aukesi venekulku, niin täytyi lähteä hakemaan
henkieloa, kun perheet olivat nälkään kuolemassa, eikä kukaan voinut
toistaan tulesta auttaa".
"Niin, eläs ollakkaan. Kuusi vuotta sitten ... sehän oli yleinen nälkäaika.
Se on totta se. Täytyyhän sitä hengen hädässä".
Puhe vaikutti Kaisaan, että uudet kyyneleet rupesivat vierimään
kasvoille, vaikka hän ei tiennytkään minkätähden ne tulivat, mutta ei
kuitenkaan niitä voinut pidättää vaikka tuntuikin häpeältä itkeä
rovastinnan vieressä istuessaan. Kun hän ei voinut kieltää itseään, niin
nykäsi päähuivinsa kasvoilleen, painoi sitä käsillään kasvojaan vasten
ja hyrski että koko ruumis tutisi.

Rovastinna taputteli nyt Kaisaa olkapäähän ja lohdutteli: "No jälelle
jäänyttä kiveä ei saa ruveta katsomaan. Olkaa nyt huoletta te voitte tulla
minun ensimäiseksi ystäväkseni. Puhun tästä rovastille ja rovasti kun
on niin ahne raamatunselitysten pitäjä, se vaikkapa on semmoinen
rintatautinen raihnainen ja räkänen niin se vaan kiertelee kylissä
raamatunselityksiä pitäen. Se sielunhoito se on meidän rovastin a ja o
alku ja loppu, ensimäinen ja viimeinen. Niin, ehkä ensi viikolla
tulemme käymään siellä. Minä haluan nähdä teidän lapsiannekin, uskon
että teillä on sieviä lapsia... Tehkäähän nyt siellä toukojanne ja
valmistautukaa kaikinpuolin hyväksenne käyttämään tätä varhaista,
kaunista kesää. Ajatelkaas, kuinka suuret lehdet ovat jo puissa
toukokuun kolmantena päivänä. Katsokaas miten tuomi jo kukan alkuja
luo. Oi kuinka ihana todellakin on tämä kevät. Ei ole suruun syytä.
Ilosta ja tyydytyksestä nyt puhuu luonto".
Tämän sanottuaan rovastinna laski kätensä Kaisan olkapäältä alas,
nousi seisalleen, ja päästäkseen Kaisasta erilleen, ojenti lyhytsormisen
turpean kätensä Kaisalle, johon Kaisa tuipasi ohuen kätensä vaikka
siinä mielensä hämmennyksessä ollessa ei tajunnutkaan mitä se
merkitsi ennenkun rovastinna lisäsi: "Hyvästi nyt. Viekää lapsillenne
minulta, tuntemattomalta ystävältä terveisiä".
Kaisan kasvot olivat taas kyynelistä vapaat, vaikka näkyikin niissä
niitten tuhraamia kuivuneita läkkiä. Olisi tuntunut lystiltä vielä viipyä
niin ystävällisen rovastinnan luona, mutta kun huomasi, että rovastinna
muitten kiireitten tähden tahtoi hänestä päästä, niin lähti ulos ja mieli
oli niin täynnä hyviä toiveita, ettei osannut rovastinnan viimeiseen
sanaan: "me tulemme ensiviikolla käymään teillä", sanoa vastineeksi
mitään. Kumarteli ja niijaili vaan moneen kertaan vielä ovessa
mennessäänkin, ja kyynelten tuhraamissa kasvoissa näkyi sydämellinen
tyytymys.
Jokilahden emäntä näki nyt hyväksi vieläkin Kaisan puolesta sanoa
jonkin sanan. Ja ennen kun rovastinna kerkesi istuutuakkaan jälleen,
nousi emäntä seisalleen ja entistään asiallisemman näköisenä lähestyi
rovastinnaa.
Rovastinna kun näki, että emännällä on joku erinomaisempi seikka

mielessä, niin kehoitti emäntää tulemaan viereensä istumaan.
Emäntä jo sohvalle rovastinnan viereen istuessaan tapansa mukaan
laski toisen kätensä rovastinnan olkapäälle ja sanoi: "Olisi minun ja
monen muun mielestä todella mainio asia, jos tuo Kaisa löytäisi teissä
turvansa samoin kuin entisessäkin rovastinnassa ja saisi asua siinä
paikassa, mihin se nyt on niin lämpimästi kotiutunut. Jos hän siitä tulisi
pois, niin tuskin hänestä olisi enää ihmiseksi, hän on siksi heikko
kappale".
"Hyvä Isä! Miksi niin?" kuului rovastinnan sanat ja silmät pyöristyivät
renkaisilleen rävähtämättä katsomaan emäntään.
"Siksi, että se on lapsi ja lapsena pysyy. Jos ei saa lapsena olla, se
murtuu. Hän oli jo pyöräinorsilla jäädäkkö ihmiseksi miesvainajansa
jättämismurheen aikana. Ja jos olisimme, ja etenkin entinen rovastinna,
vähempää huolta hänestä pitäneet, niin ei olisi Kaisa ihmisten joukossa.
Mutta se entinen rovastinna osti tuon Jahtirannan mökin entisiltä
asukkailta ja asetti siihen ja hoiti yöt päivät, kun vastasyntynyttä, niin
siihen se hiljalleen vakausi siksi mikä hän on. Vallan vanupäistä
hänestä ei tule koskaan".
"Johan minä huomasin hänestä ihan ensi näkemässä", keskeytti
rovastinna, "että hän on päästä pilalla, tai on ollut ennen. Sen näin ihan
hänen silmänluonteestaan".
"Miksi ei sitä näkisi", vakuutti emäntä. "Hän lienee jo siinä suuressa
jaossa jäänyt vähemmälle osalle. Esimerkiksi hän on hartaitten
uskovaisten ainoa lapsi, vaan ne parhaalla mahdillakaan eivät saaneet
oppimaan lukemaan. Hän ei tunne iitä vaikka kaksisauvassa tiellä
vastaan hiihtäisi."
"No, herra Jumala! Miten se on päässyt seurakunnan yhteyteen ja
naimisiin?... Kuulinhan teidän sanovan, että hän on leski".
"Niin onkin. Asia on näissäpuhutuiksi semmoinen, että hän jo
seitsemäntoista vanhana sikiönä sekautui ikävällä tavalla
miesvainajansa Erkin kanssa. Kaisan vanhemmat olivat silloisen rovasti

Paulinin kanssa ihan ystävykset, kun paita ja pohkea. Tämän Kaisan
äiti oli silloin kesäisen päivän rovastin jalan juuressa itkenyt ja
pyydellyt Kaisaa otettavaksi seurakunnan yhteyteen. Rovastipa oli
suostunut pyyntöön, mutta oli kuitenkin erään pitkänpituisen
iltarupeaman jankannut ja hikoillut Kaisan kanssa uskotellen hänelle
raamatun totuuksia. Mitä lienee saanut aikaan sitä ei kukaan tiedä.
Seuraus vaan oli se, että Kaisa ensipyhänä samalla kun kuulutettiin
kristilliseen avioliittoon nähtiin ensikerran ripillään... Joko nyt
käsitätte?"
"Kyllä... Mutta voi raukkaa todellakin... Muuten on niin sievä ja kaunis.
Jumalan luoman puolesta ihan kun tauluun maalattu. Kädetkin niin
hienot, pehmeät ja valkoset juuri kun herrasväessä kasvaneella."
"Hyvän päivän lapsipa hän onkin. Kodin kukkana hän olikin kotonaan".
"Sanoitte ainoa lapsi. Miksi hän kodistaan joutui niin ajelulle?"
"Huonot ajat kun olivat, hävisivät vanhemmat ihan puille paljaille.
Köyhäinhoitoon kuoli isä ja äiti on ruotilaisena Keralan kylällä... Erkki
oli mies, kuin mies, mutta kun joutui kirvesvarrellaan elättämään
joukkoaan, niin