Sattumuksia Jänislahdella | Page 8

ei ollut viel? t?ydellisesti tointunut, niin akat eiv?t antaneet olivat vaan tolkussa kun lasinvet?j?n hepo Kaisan pit?ess? palavaa taulaa Ailin nen?n alla ja er??n akan harjatessa jalkopohjia yh?kin kiivaammin.
Nyt viel? Ailin suusta purkautui vett? monta suun t?ytt?, mutta viimein rinta ponnahti hengityksen voimasta ja suusta kuului kipe?sti kirahtava voivahdus.
Nyt akat laskivat Ailin nurmelle levitetylle rovastinnan saalille, mihin rovastinna ry?ps?hti suutelemaan Ailia ja hoki: "Voi Ailini rakas. Voi minun Ailini rakas, Ailini. Minun kultanen Ailini! Oi, oi minun syd?nk?pyseni, sin? minun kulta Ailini, ett? viel? el?t!"
Siihen ker?ytyiv?t toisetkin lapset ja k?si??n r?pytt?en huusivat: "El??h?n Aili! Eip?s Aili hukkunut, n?immeh?n me, ett? liikkui se j?rvess?".
Akat samoin kuin rovastinnakin unohtivat oman m?rk?n? olemisensa Ailin t?hden ja sen pelastumisen ilosta istuivat vaan Ailin l?helle nurmelle ik??n kuin lev?ht?m??n ty?ns? tehty?. Niinp? rovastikin tarkan n?k?isen? istua k?nehti joukkoon ja ik??nkuin ?skeisen raamatunselityksens? jatkoksi alkoi hartaalla painolla k?lk?tell?:
"Jumala se kaikki sallii. Jumalan k?dess? me olemme. Ei hiuskarva putoa ilman h?nen tahtoaan. Niin se on, Jumalan k?dess? me kaikki ja kaikkinemme olemme... Mutta tuo kylm? vesi. Se ei ole terveellist?, ett? paiskautua uimaan j??kylm?ss? vedess?. Kumma, ett? mamma lupasikin ne. Sit? ei olisi pit?nyt tehd?. Mutta hyv? on kuitenkin n?in. Jumalan k?dess? me olemme".
Akat eiv?t kuitenkaan joutaneet kuulemaan rovastin k?lk?tyst?, vaan kilvan kertoivat vanhoja kuulemisiaan el?v?n puun taulan ihmeellisest? voimasta, miten se ja sekin oli sill? pelastettu henkiin, vaikka oli vuorokauden ollut j?rven pohjassa. Ja miten sekin Kosulan ukkovainaa oli kes?isen p?iv?n ollut Pankkakoskessa ihan tulenpalavassa jyrh?m?ss?, ett? repim?ll? oli saatu kiven v?list? pois, vaan kun olivat hyv?sen rupeaman polttaneet el?v?n puun taulaa nokan alla ja harjanneet jalkopohjia semmoisella harjalla, jonka tekij?? eiv?t tienneet, niin siit? oli ukko ruvennut aivastelemaan ja vironnut ja el?nyt p??lle p?iv?ns?.
Ihmetteliv?t viel? sit? kun siin? h?t?ytymisen p?kerryksiss? ?sken ei juohtunut mieleen muille kuin Kaisalle.
Kaisakin kertoi, ett? h?nelt?kin yritti unohtua, vaikka se on ?idin opettama taika. Kertoi ?idill??n olleen aina tallessa el?v?n puun taulaa ja siit?p? h?nkin oli saanut ja ilman sit? taulan palasetta ei olisi tytt? el?vien joukossa. "Se on totta se. Se on totta se", kuului akkojen suusta yhteinen vakuutus.
Rovastinna ei t?t? akkain puhetta kuunnellut, hoiteli vaan Ailia, mik? heikkona sairaana ja vaaleana kuin haavan lastu makasi kent?ll?. Ja kun ei osannut en?? mit??n tehd? sen ensim?iseksi hoitamiseksi, niin alkoi rovastille: "Ailin ei ole hyv? t?ss?. L?hdemme kai kotiin. Eik?s l?hdet?, vai mit? sanot, Hermanni? Asetamme Ailin venheeseen maata niin siin? se menee. Eik?s niin?"
"Lieneeh?n se parasta", sanoi rovasti ja alkoi k?mpi? yl?s.
Rovastimme tarttui nyt syliksi Ailiin ja l?hti kantamaan venheeseen, mist? pojat olivat jo veden viskanneet pois ja laittaneet l?ht??n valmiiksi. Kaikki ymm?rsiv?t sen l?ht?hommaksi ja kohta n?htiinkin valkea purtilon n?k?inen venhe rient?v?n J?nislahden per??n p?in, jonka per?ss? rovasti itse selk?kenossa viiletti ja nuorimmat lapset iloissaan h?lisiv?t rovastinnan kanssa. Ja kun eiv?t Ailin pelastumisen ilosta osanneet muutakaan sanoa niin hokivat: "Eip?s Aili hukkunut, vaikka mamma luuli. N?immeh?n me, ett? Aili liikkui j?rvess?. Mamma pelk?si tyhj??. Eip??n se Aili hukkunut". Mutta Lillin silm?t olivat py?rein? ja h?t?isin? josko Aili kuitenkin kuolee, kun n?ki sen olevan niin kovin kipe?n ja mammankin n?ki olevan niin murheissaan ja huolissaan.

3 LUKU.
Rovastinnan t?m?n p?iv?inen el?m? oli kun unta. Aivan kuin pahaa unta, mist? her?tty??n iloitsee, ett? se oli unta. Mutta nukuttuaan joutuu samoja synkki? vuoria ja hirvitt?vien syvyksien partaita kynsin hampain kiipeilem??n miss? kauhistus ja pelko panee vapisemaan koko olennon, ett? her?? ja iloitsee kun se oli unta. Mutta nukuttuaan kuitenkin joutuu taas yht? kauhistaviin pimeisiin k?yt?viin miss? vanhain rakennusten p??lle luhistumisen ja eksymisen pelko t?ytt?? mielen ihan tukehtumisen rajalle, josta taaskin vaivoin her?? ja iloitsee, ett? oli unta.
Niin synkk? ja tuomitseva mieli siit?, ett? oli luvannut lapset uimaan oli rovastinnan mieli viel? iltamy?h?ll? valvoessa Ailin vuoteen ??ress?. Se hauska nautinto luonnosta Jahtirannan Kaisan puistossa ja se rep?isev? syd?mmen ilo Ailin virkoamisesta olivat vaan vilahduksia mist? ei j??nyt mit??n j?lke? eik? tuottaneet mit??n valoa nykyiseen mieleen, miss? tuonoin ankaruus ja ep?toivo yhdess? tunkeutuivat sieluun ja t?yttiv?t koko tunteitten syvimm?tkin syvyydet.
Mutta nyt nukkui Aili ja kasvoille kohosi ihana punastus, ett? rovastinna ei ik?n??n muistanut ei Ailin, eik? kenenk??n lapsensa kasvoja niin ihastuttavan miellytt?vin? n?hneens?.
Ne puhuivat rauhasta, ne puhuivat ihanan kes?y?n hiljaisesta rauhasta nukkuvien maassa. Mutta ne puhuivat ?idille t?n? hetken? viel? enemm?n, ne puhuivat ijankaikkisesta rauhasta autuaitten maassa.
Rovastinnan t?ytyi itke?, mutta se itkeminen tuntui sanomattoman suloiselta. Jokahinen kyynel oli murunen siit? sielua t?ytt?v?st? tuomion ja ep?toivon synkkyydest?, mik? kyynelten vuotaessa tuntui sulavan kuin kev?inen lumi helteisen auringon paistaessa.
Huomenaamuna Aili nukkui pitemp??n kuin tavallisesti ennen, mutta noustessaan oli virke?, kuin eilen ei mit??n olisi tapahtunut.
T?st? rovastinna oli enemm?n kuin iloissaan ja kun Ailin oli saanut puetuksi ja annetuksi pienen ruoka-annoksen, kiirehti h?n Ailin kanssa rovastin kamariin n?ytt?m??n Ailia. Ovessa tullessaan jo sanoi: "Katsoppas, pappa, meid?n Ailia, kun se on ihan terve ja ruokaa tahtoi her?tty??n ensi sanakseen. Se eilinen kylpy kai vaikutti n?l?n. Mutta kuules, Hermanni! Mit? hyv?? osaamme tehd? sille Jahtirannan Kaisalle siit? keksinn?st?, mill? pelasti Ailimme