Satanen muistelmia Pohjanmaalta | Page 5

olisi voinut teurastaa tai muuten olla valmiina vieraita vastaamaan. Mielett?m?t! He kyll? tiet?v?t t??ll? yht?v?h?n kun siell?k??n olevan lihapuotia eik? kalakauppaa."
"Sisar hyv?, ?l? meid?n t?htemme rupee vaivaa n?kem??n", lausui rouvista toinen, joka ei viel? ollut nukkunut.
"Tuki suus' ja nuku y?ll?, kas niin tekee muut ihmiset", keskeytti h?nen em?nt?ns?, "?l?k? huoli kuunnella toisten em?nnys-murheita; ja nyt -- hyv?? y?t?."
Vaikitetut ja matkasta v?syneet, nukkuivat vieraat v?hitt?in. My?h??n aamulla her?tty?ns? l?ysiv?t em?nt?ns? hiljaa hiivistelem?ss? aamiais p?yd?n luona toisessa suojassa. Jo ennen auringon nouseman oli h?n antanut teurastaa, paistaa ja leipoa. Sen ajan tapainen suurus oli valmis. Kukkurap?inen vati h?yryvi? paistinkaloja oli p?yd?n keskell?. Nelj?ss? eri vadissa p?yd?n kulmilla, lohta keitettyn?, suolattuna, savustettuna ja paistettuna. P?yd?n yhdess? p??ss? paistettu porsas persiljaa suussa ja korvissa, peuran paisti toisessa ja kaksi viilipytty? valkoisimmasta puu-laista keltainen kerma hohtava kuin pilvet kes?sill? taivaalla. Pyreilev?? olutta kirkkaissa hopeapikareissa, jotka kylm?st? utuisina n?yttiv?t vieraita odottavan.
Ilomielisen? hymyili eukko vieraillensa, kumarrellen ja syd?mellisesti kiitt?en heit? yst?v?llisest? k?ynnist?ns?. Sitte vaati h?n heit? sy?m??n kaikkia ruokia niin runsaasti, ett? viimein todenper?isen rupesivat pahoin voimaan. Siit?p? eukko s?ik?htyneeksi ja vaati heid?n juomaan suuren lasin jernestestamentti viinaa, mummon ainoa l??ke kaikissa tapauksissa.
Seuraavana p?iv?n? l?htiv?t rouvat tervein? ja iloisina matkaansa, hyvill? mielin kestitsemisest? ja yht? paljon ett? p??siv?t siit?.

7.
Perheen turva.
Er??n? kes?p?iv?n? oli Oulun maaherra, kenraali Carpelan ty?huoneessansa kansselissa, jossa kirjoitti avoimen ikkunan ??ress?. Sen saman kohdalla oli asetettu hoikat tikapuut katon nojalla. T?m? suuri pytinki oli laamanni Holmbergin. Maaherran-viraston suojat olivat toisessa kerrassa.
Kaupunkiin oli tullut mies Kuusamosta, noin 50 vuotinen, ruma, p?ivettynyt ja laiha raskaasta ty?st?, n?lj?st? ja murheesta. Tervaisissa r??p?leiss? ja avojaloin oli poloinen varhain aamusta seisonut odottaen maaherratalon vastaisessa porstuassa. Raskaita huokauksia nousi h?nen raskautetusta syd?mest?ns? kenenk??n niit? kuulematta, kunnes er?s koulusta tuleva lapsi h?nelt? kysyi, mit? tahtoisi.
Murheenalainen mies vastasi: onkos korkia konsistoriumi itse kotona?
Lapsi vaan ymm?rsi miehen huolellisen muodon ja kyyneleen h?nen silm?ss?ns?, jonka vuoksi kiiruhti noutamaan ?itins?. T?m? heti ?lysi miehen aikomuksen olevan saada puhutella maaherraa, tai h?nelle kansselissa antaa anomuskirjan. Nyt luuli h?n olevansa osotetulla paikalla, mutta rouva neuvoi h?nt? selv?sti menem??n vastap?isest? portista ja sitten ensim?isest? rapusta vasemmalle, niin olisi m??r?ns? perill?. Paljon kiitellen ja kumarrellen, noudatti matkamies osoitusta ja k?vi ilomielisen? yli kadun.
Nyt luuli mies olevansa osotetulla pihalla. Pitk?n silm?ilyn heitti h?n tikapuille, katon nojalla seisoville, tuumaillen katon ei olevan niin korkean kuin moni honka, jonka latvaan mets?stysmatkoillansa oli kiivennyt.
Tikapuut luuli h?n olevan ne raput, joita h?nen piti nousta kansseliin, mutta niit? koitettuaan olivat ne niin lahot, ett? puukappaleita lohkesi h?nen k?siins?. Ne asetti h?n ihan paikallensa, lausuen: noin se on ollut.
Vaikka kansselin matka h?nest? oli v?h?n vaarallinen, ei h?n kuitenkaan kauan ep?illyt. N?hden ylh?ll? ikkunassa ihmisi?, jotka toki viel? eiv?t olleet h?nt? huomainneet, ajatteli h?n: eih?n tikapuut t?ss? mit?tt?m?n? seiso, ja koska ne muitakin ovat kannattaneet, niin tottahan ne minunkin pit??.
Paperinsa otti h?n suuhunsa ja nyt lahoja tikapuita k?mpim??n yl?s. Moniaat puolapuita murtuivat, mutta se ei h?nen mielt?ns? masentanut; h?n vaan lujemmin piti kiini notkuvista sivupuista ja pitkitti itsepintaisena ja tyynen? matkaansa. Jaakopin enkelit kai h?nt? suojelivat, sill? ihmisvallassa se ei olisi ollut.
K?velty?ns? ikkunan kohdalle, jossa maaherra ahkeraan kirjoitti, odottamatonta tulijaa huomaamatta, otti mies paperinsa yhteen, hattunsa toiseen k?teen, surkealla ??nell? lausuen: "armollinen maaherra ja korkea konsistoriumi", kurottaen papereitansa ikkunaa kohden.
Enemp?? ei mies joutunut lausumaan, kuin maaherra kiivaasti ja ?re?ll? ??nell? k?ski h?nen menn? samaa tiet? kuin oli tullutkin.
Pel?styksest? oli mies melkein maahan pudota, sill? h?nen paluumatkallansa katkesi taas kaksi puolapuuta. Mutta h?n oli Suomalainen ja itsepintainen: yksin k?sin piti h?n kiini viel? monta sylt?? maasta; hatun piti h?n toisessa ja paperin suussa, itse riippuen ilmassa. Voimansa rupesivat loppumaan, jonka varsinkin vaikutti niin suuren herran l?hell? olo.
Herrat vaalistuivat t?t? n?hdess??n ja itse maaherra k?ski avuksi. Kaikki juoksivat kiiruhtain ja k?ysi saatiin onnettoman uumalle ennen kuin h?nen voimansa per?ti loppuivat.
Hengen vaaralla ja k?yden avulla vipusi h?n tikapuun reidelle. Maaherran ja kaikkein toisten yhteisell? avulla saatiin mies vihdoin ikkunasta sis??n.
Typer? ja pelonalainen oli nyt mies, mutta onnensa ja asiansa tarkoituksen oli h?n voittanut. Jalomielinen maaherra luki h?nen anomuskirjansa ja paperinsa, joista n?ki ett? t?m? kunnon mies 30 vuotta ty?ll?ns? oli el?tt?nyt k?yh?t vanhempansa ja kaksi sisarta, joista toinen virheenalainen ja toinen k?yh?n uudisasukkaan leski, jolla oli monta lasta. Nyt oli mies k?ynyt yli 40 peninkulman hakemaan oikeutta 80 vuotiselle is?llens? saada verottomasti nauttia uudistaloa, jonka korpeen oli raivannut, sill? kruunun maksujen aika oli tullut, mutta mist? otti rahaa monihenkinen perhe, joka teki raskasta ty?t? sy?den pettuleip??. Heill? ei ollut mit??n. Mieron tie tai n?lk??n kuoleminen olisi ollut vanhusten, samoin kuin toistenkin kohtalo, ell'ei jalomielinen poika olisi t?t? keinoa koetellut. Yleisesti voi sanoa, ett? Suomalainen mieluisammin kuolisi kuin kerj?l?iseksi rupeisi, jos uskonto ei k?skisi osaansa k?rsiv?llisyydell? kantaa. Maaherra suostui Kuusamon miehen pyynt??n ja viel? lis?ksi toisten kanssa kokosi melkoisen rahasumman t?lle perheen turvalle, joka ilokyynelin ja siunauksilla palasi omaistensa luokse.
Lahot tikapuut, jotka er?maan-mies luuli maaherran-viraston rappuiksi, tulivat siis h?nen ja h?nen omaistensa pelastuskeinoksi viheli?isyydest?.

8.
Kaarle Saksa
Kaarle Saksa oli kaupungin kirkkoherran apulainen. Sivistynyt, hauska