Satanen muistelmia Pohjanmaalta | Page 4

siis is?llens? "tahtovansa tulla herraksi". H?n oli silloin 16 vuotinen nuorukainen, suora, pitk? ja hoikka, nen? korkea, vilkkaat siniset silm?t, otsa sile? ja terveyden ruusut iloisilla kasvoilla. Ymm?rt?v?inen is?, joka kyll? huomasi pojan raskaalle ty?lle aivan heikoksi, ei ruvennut estelem??n h?nen aikomustansa, vaan antoi h?nen menn? Ouluun koettamaan onneansa. Vaikka is?n oli kyll? vaikeaa luopua rakkaasta "kuopuksestansa", joka oli maksanut ?itin hengen ja joka siit? alkaen oli ollut l?hin is?n syd?nt?, antoi h?n kuitenkin suostumuksensa.
Liikutettua mutta ??neti luki ukko pojan perinn?n kiilt?viss? hopia-riksiss? uuteen sel?ss? kannettavaan tuohi-konttiin. Nuorukaisen pukuna oli ahdas valkonen sarkatakki, poimukas sivulla ja liepeess?, ulottuva pohkeesen asti. Kaksi punaista villanauhaa oli neulottu selk?saumojen yli. Syrj?t pienet ja pallistetut punaisilla nahvoilla, edess? pienet kulkusen tapaset hopia-napit. Lumivalkea paidan-kaulus oli laskettu mustan silkkihuivin yli, edest? umpisolmussa. Sen alta kiilsi suuri hopia solki. Vy?t?isen ymp?ri punainen vy?, niin ett? sen p??t ryhmyn? riippuivat molemmin puolin. Kirjava liivi, polvihousut keltaisesta s??misk?st?, sidotut punaisilla tupsu-nauhoilla, harmaat villasukat ja pystyk?rkiset pieksut. Punaiset villapaulat puolis??reen k??rrityt, joitten tupsut riippuivat jalan ulkopuolla; keltainen k?h?r?tukka jaettu keskelt? otsaa ja p??ss? sini-samettinen kuusikaistainen patalakki. Sormessa hopiainen kantasormus, villa-lapaset ja niitten p??ll? vasikan-nahkaset rukkaset k?dess?.
N?in varustettuna seisoi nuori matkamies valmiina is?ns? edess?, syd?n t?ynn? eri-tunteita: iloa siit?, ett? kaupunkiinp??sy-toivonsa k?vi toteen, murheesta, t?yty? heitt?? kaikki, mik? h?nell? oli rakkaimpaa maan p??ll?. Silm?t t?ynn? kyyneleit? seurasi h?n is?ns? liikunnoita, mutta kuin t?m? my?skin kyynel-silmin, lausuen: "Jumalan kanssa", likisti hell?mielisen pojan v?keviin k?siins?, niin pojan silmist? virtana valui kuumia kyyneli?. Mutta ei ainoatakaan sanaa, vaan kuuluvan k?den ly?nnin antoi h?n ukon is?llisten varoitusten vastaukseksi ja kiiruhti ??nin itkien jalkasin Oulua kohden. H?n ei hirvinnyt luoda silmi?ns? kertaakaan takaisin rakastettua syntym?kotiansa kohden, pelj?ten kohtaavansa is?n hell?n katsannon, joka ehk? ainaseksi vet?isi h?nen sinne takaisin.
Huolimatta syysillan pimeydest?, k??ntyi matkamiehemme sivutielle ja oli pian hautuu-maalla. Paljastetuin p?in l?hestyi h?n siell? ?iti-vainajansa hautaa, jolle ristiss? k?sin lankesi polvillensa ja hartaassa rukouksessa Jumalan tyk? anoi siunausta syntym?kodilleen ja omille tuntemattomille kohtaloilleen. Vihdoin lausui h?n: "?iti, ?iti! koska mailmassa et saanut minua hoitaa, ?iti! seuratkoon nyt taivaasta silm?si minua matkallani!" Vahvistettuna t?st?, kiiruhti nuorukainen iloisempana m??r?ns? perille.
Kymmenen vuorokauden kuluttua tuli h?n terveen? ja iloisena Ouluun. Siell? haki h?n heti is?ns? majatalon, sen jossa ukko kaupungissa kauppamatkoillansa piti asuntoa. Sen l?ydetty??n k?vi h?n perheenhuoneesen heitt?m??n majakakun ja kalakukon, jotka on tapana antaa lahjaksi sille kauppiaalle jossa matkamies majataloa pit??.
Tupa oli sen ajan tavan mukaan, hyvin avara, kolmella leve?ll? ikkunalla kolmessa jaksossa, puuluukut katua kohden, ruu'ut pienet, kortin kokoset, lyijyll? kiinnitetyt, paksut orret katossa, valkostetut sein?t, permanto hiekotettu ja suuren avoimen uunin ymp?rill? havuja. Korkea, maalattu puukaappi seisoi yhdess? kulmassa ja siin? maitopyttyj? laesta permantoon asti. Sen vieress? suuri kannellinen korvo naappuinensa t?ynn? piim??. Pitk? maalaamaton, pesty puup?yt? ja samallainen penkki anastivat yhden seinustan. Ikkunain v?liss? suuri tamminen saranap?yt?. Samallainen veist?m?-kuvilla koristettu vaatekaappi seisoi mataloilla pallojaloilla toisella sein?ll?. Talon tytt?ri? varten oli kangastellit toisella puolla sen vastap??t?. Yhdess? kulmassa oli sein?kello kaappineen ruusulliseksi maalattu ja joka kellon ly?m? aukeni luukku, josta kurkisti k?ki kukkumalla kertoen kellon ly?m?t. Muutama puutuoli, ruoka- ja avain-kaappi ja puolen tusinaa rukkia oli viel? huoneessa n?ht?v?n?, eik? muuta mit??n.
Kehr?ten pellavia kahden tytt?ren ja kolmen piian seurassa, istui em?nt? itse esinn?. Eukko oli k?rev?n n?k?inen, pukunsa pitk?, leve?raitainen kotona kudottu naisnuttu ja p??ss? nuorimman tytt?ren Liisan kutoma "tykki" ja lakki. Tytt?ret olivat melkein samanlaisessa puvussa, mutta nutut pitk?uumaiset ja myssyt vehre?t. Kolmas nuori tytt? seisoi maitokaapin luona kirnuamassa. Sen nimi oli Helena Paldanius, papin tyt?r T?rn?v?lt? ja talonv?en sukulainen. H?nell? oli valkonen esiliina, kiverretyt hihat ja kerman pisara tyls?p?isen nen?n p??ll?.
Iloisesti ja yst?v?llisesti silm?ili Helena neiti sis??ntullutta soreata talonpojan poikaa. V?h?n ujostellen laski t?m? tuomisensa p?yd?lle, noikkasi monioita kertoja, oikialla jalalla raapasten permantoa, kunnes vasemmalla k?dell? pyyhk?si tukan otsaltansa. Oikean kurotti h?n ensin em?nn?lle ja sitten kaikille tytt?rille j?rjest??n, mutta Helenan k?tt? h?n niin puisti ett? se huudata "varo kirnuani", josta toisille syntyi paljon iloa ja vastedes monta muistutusta Helena-poloiselle.
Tervetultu oli Mikko ja Mikon riksit kaupan vaurastumiseksi. H?nest? tuli aikaa my?ten talon taitava "puukhollari" ja vihdoin jo ensim?isest? kohtaamasta rakastetun Helenan mies ja oma is?nt?ns?, sek? koko Pohjanmaan Wacklini-suvun esi-is?. Ensin vastaanotti h?n vanhan is?ns? toivosta kutsumuksen syntym?-seurakuntansa lukkariksi, asui siell? onnellisena ja tytyv?isen? is?ns? kuolemaan asti; muutti sitte vaimonsa ja ensim?isen poikansa kanssa Ouluun, jossa v. 1717 p??si posti-pehtuoriksi.

6.
Iso-muori
Oikein kunnon eukko oli vanha iso-muori, joksika koko suku h?nt? kutsui. Rehellisell? vanhan ajan hyv?ntahtoisuudella, lausui h?n aina mielipiteens? suoraan eik? suinkaan sanoja valinnut, vaikka usein ja syv?sti kumarteli, milloin arveli asiain niin vaativan.
Er??n? kes?iltana oli pari Turkulais-rouvaa ihan odottamatta tulleet Raahesta Ouluun kahdeksan penikulman matkan eukon luoksi vieraisiin. Em?nt? vastaanotti heid?t yst?v?llisesti ja laittoi heille vuoteen samassa suojassa, jossa omakin makuusiansa oli.
Sin? y?n? ei eukon tullut tavallisen makea uni ihan ruuanlaitto-huolesta. H?nen oli tapa ??nin lausua aatoksensa. Nytp? mummo nousi istualleen vuoteellensa, veti pari kertaa nuuskaa nen??ns? tavallisin runsaammin, ??nin itseksens? pit?en seuraavan keskustelun: "Mit? annan huomenna heille p?iv?lliseksi? Niinp? tulevatkin niin odottamatta, ettei mitenk??n