Sata runoa | Page 6

HYVÄSTI, YLÄMAA.
Ylämaahan ma kaihoon, ma aina sen nään,
Ylämaahan ma kaihoon
metsästämään:
ajot hirven ma muistan ja kaurihin vaan,
Ylämaahan
ma kaihoon, jos minne mä saan.
Jää hyvästi, Pohja ja vuoristovyö,

koti kunnon, miss' asuu tarmo ja työ!
Jos missä on tieni ja matkani
pää,
Ylämaa ja sen kukkulat mieleeni jää.
Te hyvästi, tunturit, jäätikkömaat,
ja hyvästi, laaksot ja vihreät haat!

Te hyvästi, metsät ja aarniopuut,
ja te vaahtiset virrat ja vuonojen
suut!
Ylämaahan ma kaihoon, ma aina sen nään,
Ylämaahan ma
kaihoon metsästämään:
ajot hirven ma muistan ja kaurihin vaan,

Ylämaahan ma kaihoon, jos minne mä saan.
HYVÄSTI, MAINE SKOTLANNIN!
Hyvästi, maine Skottlannin
ja vanha voimas tunto!
Hyvästi skottein
nimikin
ja miehen mieli ja kunto!
Miss' soluu Tweed ja mereen saa,

miss' Sark käy Solwayta kohti,
nyt Englannill' on rajamaa, --

rutiruojat ne maatamme johti!
Mitä taistot kaikki ei tehneet kai,
ei väkivalta ja kettuus,
nyt
lahjusrahat aikaan sai
ja harvain kurjien pettuus.
Jäi Englannin
miekka pilkaks vaan,
ja uljuus meissä hohti;
mut vieras kulta
lannisti maan, --
rutiruojat ne maatamme johti!
Oi, miks sain nähdä päivät nää,
kun maan he möi ja osti!
Jos
kuollut ma oisin, harmaapää,
kun Bruce ja Wallace kosti!
Mut
uhkapäin mä huudan näin,
-- ja ken sit' eittää tohti --:
maan petos löi
ja kultaan möi, --
rutiruojat ne maatamme johti!
JOS MIKÄ LIE!
Ken rehti-miesnä köyhyyttään
on häpeissään ja mitä lie,
se raukka,

jääköön nöyrtymään!
Ei, pystyyn pää, jos mikä lie!
Jos mikä lie ja
mikä lie,
lie halpa työs, tai mitä lie!
Vain kullan leima sääty on,

mies kultaa on, jos mikä lie.
Viis siitä, syökö kontistaan,
on sarkainen, vai mikä lie!
On houkka
houkka loistossaan,
mut mies on mies, jos miten lie!
Jos mikä lie ja
mikä lie,
jos kiilloton ja mikä lie,
niin suora mies, vaikk' köyhäkin,

on kuningas, jos mikä lie.
Kas pöyhkää, röyhkää nulikkaa,
-- ties, loordiko, vai mikä lie! --
jos
sadatkin tuo pelkoon saa,
hän nahjus on, jos mikä lie.
Jos mikä lie
ja mikä lie,
jos helyt, tähdet mitä lie,
mies itsenäinen näkee nuo
ja
naurahtaa, jos mikä lie.
Kuningas viittaa: valmis on
parooni, kreivi, -- mikä lie! --
mut
kunnonmiehen tekohon
ei pysty hän, jos mikä lie.
Jos mikä lie ja
mikä lie,
Jos nimein sointu mikä lie,
niin kykys, tarmos tunto tyyn'

on ylempää, jos mikä lie.
Niin käyvän, oi, sa ihannoi,
-- ja käykin niin, jos mikä lie, --
ett'
tunnontyös ja kuntos myös
vie valtaan sun, jos mikä lie.
Jos mikä
lie ja mikä lie,
viel' aika saa, jos mikä lie,
kun mies ja mies ne
kautta maan
on veljiä, jos mikä lie!
EI KETÄÄN.
On mulla vaimo, lies,
en jakoon päästä ketään;
mua ei hae
lautamies,
enk' käräjiin vie ketään.
Lie penni joutaviin,
mut siit' en kiitä ketään;
jos takuuseen en
kelpaa, niin
en lainoin kiusaa ketään.
Ma herrasmies en lie,

mut pokkuroi en ketään;
on miekka, lempo
vie! --
en liki laske ketään.

Vain vapaa, iloinen,
en koskaan sure ketään!
Jos ei mua kysy ken,

mä myös en kysy ketään.
MUN KULTANI ON RUUSUNEN.
Mun kultani on ruusunen,
on rusoruusu haan,
Mun kultani kuin
sävel on,
mi uhkuu sointujaan.
Niin kaunis kuin sa, tyttö, oot,
niin syvän lemmen luot;
sua lemmin,
kulta, kunnes pois
ne virtaa meren vuot.
Niin, kunnes meri virtaa pois,
ja sulaa vuorten jää:
Sua lemmin
vielä, armahin,
kun suljen silmät nää.
Hyvästi, ikilemmittyin!
Hyvästi hetkeks vaan!
Taas luokses tulen
lemmittyin,
vaikk' äärest' ääreen maan.
BALLOCHMYLEN MAAT.
Käy Catrine-metsä kellervään,
syys-hohdon nurmet, kentät saa;
ei
laula leivo niityillään,
jo luonto hiljaa uinahtaa.
Syys-teiltä Meerin
laulu raikas
se helkkyi, täyttäin lehdot, haat,
ja kaukometsä vastaan
kaikas:
»Hyvästi, Ballochmylen maat!»
Taas kukat takaa talven jään
ne kentät, laaksot kirjavoi;
käy linnut
esiin kätköistään,
ja ilmaan riemulaulut soi.
Mut pois jää multa
laulupuistot
ja sulo siimeet kukikkaat;
hyvästi, Ayr, ja armaat
muistot,
hyvästi, Ballochmylen maat!
MEERILLE TAIVAASSA.
Sa viime tähti, kalvas koi,
mi hymyin vilkut aamuin ain,
nyt sätees
taas sen päivän toi,
mi Meerin riisti rinnoiltain.
Oi, Meeri, henki
häipynyt,
miss' asut tuolla väikkeessäs?
Mun, vaisun, voitko nähdä
nyt,
nää murheet kuulla ystäväs?

Kuink' unhottaisin päivän tuon
ja Ayrin armaat siimehet,
kun liiton
teimme luona vuon:
oi, eronhetket kaihoiset!
Ei ikiaikain kulkuhun

nuo riemuin muistot häivy pois,
sun kuvas, viime suukkos sun! --

Ken viimeiseks sen luullut ois?
Ayr solui, hiekkaan loiskahtain,
sen kätki viidat metsämaan,
ja
koivut, kukat pihlajain
loi sulo seutuun tuoksujaan.
Liversi linnut,
lempi soi,
jäi kielot riemuin vuoteekses; --
oi, liian joutuin lännen
koi
toi hetket illan mielehes!
Nuo maisemat ma aina nään,
visusti vaalin muiston tuon!
Oi,
mieleen yhä syvempään
se uurtuu vain, kuin uoma vuon!
Sä Meeri,
henki häipynyt,
miss' asut tuolla väikkeessäs?
Mun, vaisun, voitko
nähdä nyt,
nää murheet kuulla ystäväs?
VILJANLEIKKUUSSA.
Roobin leikkas ruista,
ma rinnan nyhdin, riivin.
Hui! pienen sirpin
sain,
mut jäljess' yhä hiivin.
Mä lähdin kauppalaan,
vein kankurille työtä:
Isänsä töllillä
On
Roobin, -- lähti myötä!
Ei ollut milläänkään, --
voi, mitä luulla mahtoi?
Jo keksi kepposet,

kun talontytärt' tahtoi!
Niin vannoi: »Pöydässäin
sua talvest' alkain ruokin!»
Hui! tyhjän
isäntä
ja huippakenkä tuokin!
Roobin leikkas ruista,
ma rinnan nyhdin, riivin.
Hui! pienen sirpin
sain,
mut jäljess' yhä hiivin.
TULLUT LÄPI VILJAN.
Viljast' tullut, pikku rukka,
läpi viljamaan;
on kosteana helma,

sukka,
viljast' tullessaan.
Jenni, hän on ruiskukka,
kastuu ainiaan:
on kosteana helma, sukka,

viljast' tullessaan.
Jos sun, kukka, kohtas Jukka,
viljaan hiipien!
Soi ehkä Jukka suuta,
kukka, --
liekö nähnyt ken?
Jos sun kukka, kohtas Jukka
tullen läpi haan!
Soi ehkä Jukka suuta,
kukka, --
käynkö kertomaan?
Jenni, hän on ruiskukka,
kastuu ainiaan:
on kosteana helma, sukka,

viljast' tullessaan.
MYLLÄRIN MISKA.
Hui, hai, Myllärin Miska,
jauhomekko-mies!
Pussiin markkoja
pyytää,
penneiks jäävän ties.
Niin oli jauhossa mies,
jauhossa
lakki ja niska,
jauhoinen oli suu,
jolla suuteli Miska.
Hei, sitä Myllärin Miskaa,
säkkein jauhajaa!
Siinä se virkamies on,

kokoo tavaraa;
laariin jauhoja saa,
markkoja arkkuun viskaa.

Sattuis, vaikka liivini sais
Myllärin Jauho-Miska.
JO TAATTO KIELSI, ÄITI KIELSI.
Jo taatto kielsi, äiti