Sata ja yksi laulua; Hiihtäjän virsiä; Pyhä kevät | Page 8

Elä pelkää kukkanen kummullas, en tule ma ryskävin tuulin, ja jääsi jos
särkeä tahdonkin, sen särjen mä lämpimin huulin.
Minä otan sun kuplasi kultaisen kuin äitini suukko se oisi, minä juon ne
kastehet kauniin yön kuin ehtoollisviiniä joisin.

26.
INDIAANI.
Minä olen kuin metsien indiaani, sinä valkoinen, jonk' olin ma
ryöstänyt majahani, joka jätti sen.

Minä juoksen ja uin ja tahdon kiini taas valkoisein. Tuost' astunut pieni
on mokkasiini yli sammalein.
Hän täst' on tullut ja tuosta mennyt, sen tiedän vain. Mut mist' on tullut
ja minne mennyt mun armahain?

27.
IRMA-IMPI.
Jo kansa kaikki rauhassa makas majoissaan, mut murhe oli rinnassa
kuninkahan. Ja suuri on kuninkaiden murhe.
--»Mun orhini valkeat te valjastakaa kuus!»-- Näin kuningas se
kesk'yöllä orjillensa huus. Se yö oli kaunis ja kalpee.
Ja kuningas se kulkevi vaunuissaan, mut murhe istui vierellä
kuninkahan. Ja suuri on kuninkaiden murhe.
Kas, kaviot ne kopsaa ja liikkuvi maa, mut Irma-impi rauhassa makas
majassaan. Se yö oli kaunis ja kalpee.
--»Oi, äitini, kuule kuinka jyrisevi tie! Oi, äiti, äiti, heräjä, se ukkonen
lie!»-- Niin suuri on kuninkaiden murhe.
--»Sa nuku, nuku rauhassa, lapsi levoton. Jos ukkonen se onpi, se kohta
ohi on.»-- Se yö oli kaunis ja kalpee.
--»Oi äitini, katso kuinka välkkyvi tie! Oi äiti, äiti, heräjä, se
sotajoukko lie.»-- Niin suuri on kuninkaiden murhe.
--»Sa nuku, nuku rauhassa, lapseni mun. Jos sotajoukko on se, ei
nousta sovi sun.»-- Se yö oli kaunis ja kalpee.
--»Oi äiti, äiti joudu jo ikkunahan! Se valkea valjakko on
kuninkahan.»-- Ja suuri on kuninkaiden murhe.

--»Oi peitä, peitä kasvosi, tyttöni mun. Jos kuningas se onpi, niin tuli
turma sun.»-- Se yö oli kaunis ja kalpee.
Ja kansa kun aamulla kävi katsomaan, niin tyhjä oli tölli ja emo
surussaan. Oi, suuri on kuninkaiden murhe!
Mut kaviot kun kopsaa ja maa kun jyrisee, niin kansa Irma-immestä
vielä laulelee. Oi, suuri on kuninkaiden murhe!

28.
Mun onneton ollahan pitäis nyt? Ma näinhän, että hän pilkkaa, ma
näinhän, kuinka hän kulki pois hame hulmuten vasten nilkkaa.
Miks en ma suutu sun pilkastas? Miks ei mun tuskani herää? Miks
onnen lintuni lentää vaan ja unia uusia kerää?
Se kerää lauluja kevään vaan, se loihtii umppuja esiin. Mitä huolii se
miekkonen haavoistaan, kenen rinnassa peipot pesii!

29.
LOHDUTUS.
Hän imi, hän puri, hän puristi mun, ja hylkäs kuin omenan kuoren. Hän
on juonut mahlan mun maljastain, hän syönyt on syömeni nuoren.
Kun vihata häntä mä voisin ees! Mut ei ota tuhka tulta. Yks sentään
lohdutus mulla on: Sait myrkkyä myös sinä multa.

30.
IHME.
Hän oli kuollut ja kuopattu ja nukkui jo nurmen unta. Kesä kukkinut oli

hänen haudallaan ja talvi jo satanut lunta.
Mut on kuin haudat ne aukeis taas, elo henkisi hankia pitkin, ja on kuin
liikkuisi ristinpuu, min alle ma impeni itkin.
Kas, ilmassa kutria leijailee! Kas, kaukana huntuja häilyy! Hän, hän se
on itse, mun impyein, hän kuololta, kuololta säilyy,
Minä hangelle lankean polvillein, minä armahan syliini suljen. Ja katso!
Kun nousen, on muuttunut maa ja kukkien yli ma kuljen.

31.
YSTÄVILLE.
Mua joskus jos mieheksi kiitettäis, yks ain' olis ylinnä ansio mulla: se
että ma seurassa tällaisess' olen voinut ja tahtonut mieheksi tulla.

32.
Sua katson vaan, sua katson vaan, sua katselen silmät veessä. Tää
onnen on niin outo ja uus, sen että mä vapisen eessä.
Kun sydän on auki, on kiinni suu, mun syömeni hehkuu ja halaa. Sua
katson ja säästän ja silitän vaan kuin kerjuri leivänpalaa.
Minä joka en nauttinut onnestain kuin sieltä ja täältä murun! Tää pöytä
mulleko katettu ois? Ois tullutko loppu surun?

33.
SALAISUUS.
Mull' on, mulla on yksi salaisuus, hei, hip tula tuulia tei, mut sitä en
minä sano kellekään ja kenkään sit' arvaa ei!

*
Minä tahtoisin olla kuin palmu aron polttavan aavikolla ja koota
kansoja juurellein tai tuoksuta vain kuin valmu yön helmassa,
yksiksein.
Ja jos minä oisin palmupuu aron aavalla polttavalla, niin tiedänpä, kelle
lempein ain ois suoja mun lehväni alla. Ja jos minä oisin valmu vaan,
unen-tuoksuja turhinkin, niin tiedänpä, yli kenen tumman silmän ma
tuoksuta tahtoisin.
*
Mull' on, mulla on yksi salaisuus, hei, hip tula tuulia tei, mut sitä en
minä sano kellekään ja kenkään sit' arvaa ei!

34.
Kun omena on kypsä, se putoaa, mut ensin se punan saapi. Tuo puna,
tuo puna sinun poskillas, mitä mulle se ennustaapi?
Kun hongat huokaa, se sateen tuo, mut ensin ne huokaa syvään. Tuo
huokaus, huokaus sun rinnastaa mitä mulle se tietää hyvää?

35.
ONNEN KULTA.
Voi, tyttöparka, sun ritarias ja voi sua itseäsi! Miks kaipaamme, mitä ei
silmä nää ja mitä ei koske käsi?
Miks etsimme lemmeltä enempää, joka nostais ja kohottaisi?-- ja
luulenpa, ihmiset muinoisin sitä onneksi sanoa taisi.
Ne ihmiset vanhojen aikojen ne oli niin vanhoilliset, ne söivät ja joivat
ja nukkuivat ja olivat onnelliset.

Ja olivat onnelliset kun vaan ei ollehet onnettomat,-- mut joku jos äkkiä