Ryöstölapsi | Page 6

Ebenezer», lausuin minä, »minulla ei ole pienintäkään syytä
epäillä teillä olevan muita kuin hyviä aikomuksia minun suhteeni. Siitä
huolimatta pitäkää mielessänne, että minä tunnen oman arvoni. Omasta
tahdostani en suinkaan tullut luoksenne. Ja jos ajatte minut ulos, lähden
empimättä.»
Hän näytti joutuvan kokonaan pois suunniltaan.
»So, so, poika», virkkoi hän. »Elähän nyt! Odota päivä tahi pari. En
minä mikään noita ole, löytääkseni onnesi vellivadin pohjalta. Mutta
annahan minulle aikaa päivä tahi pari, eläkä virka sanaakaan kellekään,
niin toden totta teen sinulle oikeutta myöten.»
»Hyvä juttu», vastasin minä, »siinä on kylliksi. Jos tahdotte auttaa
minua, olen siitä iloinen, eikä kukaan tule saamaan vihiä asiasta.»
Minusta näytti (liian aikaiseen, voin nyt sanoa) siltä kuin olisi setäni
nyt vallassani, ja aloin sen tähden selvittää hänelle, että vuoteeni ja
makuuvaatteeni täytyy tuulettaa ja panna kuivamaan
auringonpaisteesen, sillä sellaisessa pesässä en mitenkään saata nukkua.
»Sinunko vai minun taloni tämä on?» tiuskasi hän ankarasti ja vaikeni
sitten äkkiä. »Ei, ei», jatkoi hän hetken perästä, »en minä sitä tarkoita.
Mikä on minun on sinunkin, David poikaseni, ja mikä on sinun on
minunkin. Veri on vettä sakeampi, eikä täällä ole muita eläviä olennoita
kuin sinä ja minä.»
Ja sitten hän alkoi tehdä selkoa suvustamme, sen laajuudesta ja isästään,
joka alotti talon rakentamisen, sekä itsestään, joka keskeytti
rakentamisen, se kun muka oli jumalatonta tuhlausta.
Silloin päätin kertoa hänelle, mitä Jennet Clouston oli _käskenyt

sanomaan_.
»Se roisto!» huudahti hän. »Kaksitoistasataa ja viisitoista -- sehän on
juuri niin monta päivää kuin on kulunut siitä kun sen roiston saatoin
vararikkoon! No hyvä, David, hänet täytyy paistaa kuumilla kivillä
ennenkuin minä olen tyydytetty! Noita-akka -- ilmeinen noita-akka!
Minä lähden lakimiesten puheille.»
Näin sanoen hän avasi erään arkun ja otti sieltä vanhat, mutta hyvin
säilytetyt liivit ja takin sekä jotenkin hyvän huopahatun, kuitenkin
ilman nauhaa. Ne hän puki kiireesti päälleen ja oli juuri ulos lähdössä,
kun joku ajatus juolahti hänelle päähän.
»Minä en voi heittää sinua yksiksesi tänne taloon», sanoi hän. »Minun
täytyy jättää sinut ulos ja lukita ovet.»
Veri syöksähti päähäni.
»Jos jätätte minut ulos lukittujen ovien taa, näette minut viimeisen
kerran teille ystävällisenä.»
Kalpeana ja huultaan purren hän pyörähti silloin takaisin.
»Ei tällä tavoin», virkkoi hän vihaisesti katsellen huoneen nurkkaan,
»ei tällä tavoin minun suosiooni päästä, David.»
»Hyvä herra», lausuin minä, »ikänne ja sukulaisuutemme tähden en
tahdo halveksua suosiotanne. Mutta minua on opetettu pitämään huolta
itsestäni, ja vaikka te kuinkakin olisitte setäni ja sukulaiseni, en tahdo
sellaisesta hinnasta ostaa teidän ystävyyttänne.»
Setä Ebenezer meni ikkunan luo ja katseli hetken aikaa ulos. Minä näin
hänen vapisevan kuin iäkkään vanhuksen. Mutta kääntyessään minuun
päin, väikkyi hymy hänen kasvoillaan.
»Hyvä», sanoi hän, »meidän täytyy antaa myöten ja hillitä itseämme.
Minä en mene minnekään, siinä kaikki!»
»Setä Ebenezer», sanoin minä, »tämä ei mielestäni selvitä asiaa. Te

kohtelette minua kuin varasta. Te ette kärsi minua täällä talossanne, sen
osoitatte minulle joka sanallanne, joka hetki. Ei voi olla mahdollista,
että te pidätte minusta. Ja mitä minuun itseeni tulee, niin olen puhunut
teille tavalla, jolla en luullut kellekään joutuvani puhumaan. Miksi
tahdotte pidättää minua. Päästäkää minut pois. Antakaa minun mennä
ystävieni luo, jotka pitävät minusta.»
»Ei, ei, ei, ei», sanoi hän kiihkeästi. »Minä pidän sinusta paljon. Kyllä
me vielä hyvin sovimme. Ja taloni maineen takia en voi päästää sinua
takaisin. Jää vain tänne ja ole ääneti, niin olet hyvä poika. Pysy vain
täällä hiljaa jonkun aikaa, niin saat nähdä että me tulemme toimeen
toistemme kanssa.
»Hyvä», sanoin minä hetken asiaa ajateltuani. »Minä jään tänne
joksikin ajaksi. Onhan luonnollisempaa, että minua auttavat sukulaiseni
eikä vieraat. Ja jollemme sovi yhdessä elämään, koetan parhaani
mukaan katsoa, ettei syy siihen olisi minun.»

4 LUKU.
Joudun suureen vaaraan Shawsin kartanossa.
Vaikka päivä olikin alkanut niin huonosti, kului se siitä huolimatta
jotenkin rauhallisesti. Päivälliseksi söimme taas kauravelliä kylmänä ja
illalliseksi kuumana. Kauravelli ja kalja oli setäni ainoa ruoka. Hän
puheli vähän ja senkin entiseen tapaansa, tehden yksikantaisen
kysymyksen aina pitkän äänettömyyden perästä. Ja koettaessani saada
hänet puhumaan tulevaisuudestani, vaikeni hän jälleen. Hän salli minun
mennä huoneeseen, jonka ovi oli keittiön oven vieressä, ja sieltä löysin
suuren joukon sekä latinan- että englanninkielisiä kirjoja, joiden parissa
kului koko iltapuoli päivää erittäin hauskasti. Aika kului todellakin niin
nopeasti kirjojen ääressä, että aloin jo melkein tyytyä Shawsin luona
olooni, eikä mikään muu kuin setäni näkeminen ja hänen vilkkuilevat
silmänsä herättänyt minussa epäluuloja.
Eräs tekemäni löytö pani minut ajattelemaan. Se oli muuan kirjoitus

erään Patrick Walkerin julkaiseman lentolehden päällyksessä. Kirjoitus
oli selvästi isäni käsialaa ja kuului: »Veljelleni Ebenezerille, hänen
viidentenä syntymäpäivänään.» Tämä oli minulle vaikea arvoitus siksi,
että isäni olisi täytynyt, nuorempi veli kun luonnollisesti oli, joko
suuresti erehtyä, tahi osata kirjoittaa komeata, selvää ja miehekästä
käsialaa jo nuorempana kuin viisivuotiaana.
Koetin haihduttaa näitä mietteitä mielestäni, mutta vaikka otin esiin
monta mieltäkiinnittävää teosta, vanhaa ja uutta, historiallisia, runo- ja
kertomuskirjoja, oli aina tuo isäni käsiala silmäini edessä. Ja kun
viimein menin keittiöön takaisin, kysyin ensi sanoikseni setä
Ebenezeriltä oliko isäni ollut hyvin