Runoelmia | Page 6

olisi
hajoittanut voimansa tilapäisiin töihin milloin minkin hyvän asian
edistämiseksi. Hänellä oli ratkaistavana, kumpiko kirjallisen
työskentelyn haara, omintakeinen ja itsenäinen tuotanto vaiko
tulkitsijan tehtävä, oli elämäntyöksi otettava. Ja hän epäilemättä katsoi
tuottavansa isänmaalleen suuremman hyödyn ryhtymällä pukemaan
kielemme asuun häntä itseään mahtavampain laulajain ikituotelmia. Ei
kyvyn puute, vaan velvollisuuden tunto, suurempi itsensä voittaminen,
kuin mikä tavalliselle ihmiselle on ominainen, vei Cajanderin sille
alalle, josta häntä iäti Suomessa kiitoksella muistetaan.
Ennenkuin sanomme sanasen hänen suurtehtävästään, saanemme
mainita, vaikkapa vain luettelemalla, tunnetuimmat hänen muista
kirjallista töistään. Vv. 1873-75 Cajander kuului Kirjallisen
Kuukauslehden toimitukseen kirjoittaen lehteen
kirjallisuudenarvosteluja, kuvauksia ja tutkielmia eri aloilta, runoja y.m.
Suomen Kuvalehdessä Cajander oli aputoimittajana vv. 1875-80.
Hänen siihen antamansa kirjoitukset, mikäli ovat tunnettavissa, ovat
enimmäkseen kirjallisuuden, taiteen ja sielutieteen alalta. Huomattava
on elämäkerrallinen kirjoitus J.F. Granlundista. Paitsi jo aikaisemmin
mainittuja käännösharjoitelmia, on Cajanderin kädestä lähtenyt m.m.
seuraavat käännökset: runoja Z. Topeliuksen »Lukemisiin lapsille»
(K.A. Hougberg=Vaarasen valikoima, 1874-1882); E. Brachvogel:
»Narcisse Rameau» (1874, käsikirjoituksena Kansallisteatterin
kirjastossa); Otto Ludwig: »Taivaan ja maan välillä» (1875); J.J.
Wecksell: »Daniel Hjort» (esitettiin ensi kertaa huhtikuussa 1877); Z.

Topelius: »Maamme kirja» (parannettu J. Bäckvallin suomennoksesta,
1878); J.L. Runeberg: »Hanna» (1880) ja »Jouluilta» (1881); yhdeksän
arkkia K.J. Gummeruksen kustannuksella vv. 1883-1887 ilmestynyttä
J.H. Merle d'Aubignén »Kuudennentoista vuosisadan
uskonpuhdistuksen historiaa»; »Vänrikki Stoolin tarinat» (lopullisessa
asussa v. 1889); Z. Topelius: »Luonnonkirja» (parannettu laitos J.
Bäckvallin käännöksestä, 1886); teokseen »Suomi yhdeksännellätoista
vuosisadalla» Topeliuksen kirjoittamat osastot »Maa» ja »Kansa», sekä
L. Mechelinin kirjoittama »Valtiollinen katsaus» (1893).
Viimeisinä elinvuosinaan otti Cajander osaa Kaarlo Bergbomin
kirjallisen perinnön julkaisemiseen. Hänen tehtäväkseen tuli
semmoisten sitä varten valittujen tuotteiden suomentaminen, jotka
tekijä alkujaan oli ruotsiksi kirjoittanut. Huomattavin näistä on
Bergbomin mielenkiintoinen nuoruudendraama »Pombal ja Jesuiitat»,
jonka osaksi runomittaisen teoksen Cajander tottuneen taitavin käsin
puki suomenkieliseen asuun. Kuten tunnettua, ilmestyivät Kaarlo
Bergbomin kirjoitukset Suom. Kirj. Seuran toimesta v. 1907.
Mutta tätä niin sanoaksemme ohjelmatonta käännöstoimintaa rupesi jo
aikaisin vaatimaan palvelukseensa se innostus, jonka 70=luvun
sivistyselämässämme herätti nuoruudenvoimaansa päässyt
Suomalainen teatteri. Olemme jo nähneet, kuinka Cajander mielellään
riensi sitä näytelmäin ja oopperatekstien suomentamisella avustamaan.
Ja perehdyttyään draamallisen runokielen käyttelyyn Daniel Hjort
=suomennoksessaan hän jos kukaan meillä pystyi toteuttamaan
suurempiakin samanlaatuisia tehtäviä. Vastaanottavaisena luonteena
Cajander vain tarvitsi tielletoimittajaa, sitten ottamansa tehtävän
tunnontarkasti täyttääkseen. 70=luvun alkupuolella oli Helsingin
teatteriyleisössä ilmapiiri, rouva Raan vierailunäytäntöjen johdosta
suomalaisella näyttämöllä ja J.A. Lindbergin ruotsalaisella, niin

Shakespeare=sähköinen, ja nimenomaan juuri Hamletin ihailua täysi,
että ajatus tämän draaman suomeksi saamisesta oli niinä aikoina aivan
luonnollinen. Niinpä olikin jo päätetty, että K. Slöör, joka jo
1860=luvulla oli sangen ansiokkaasti suomentanut Macbethin,
kääntäisi Suomalaiselle teatterille myöskin Hamletin, vaikka asia sitten
kumminkin raukesi ja tehtävä siirtyi Cajanderille. Daniel Hjortin

suomentajana ja teatterin etevän johtajan sekä sen näyttelijöiden,
Vilhon ja Leinon, hyvänä tuttuna häntä tietenkin kehoitettiin, ellei hän
sitä omasta alotteestaan olisi tullut ajatelleeksi, tähän työhön ryhtymään.
Niinpä hänen pyynnöstään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteeri
Rothsten tiedustelee huhtikuun 5 p. 1878 Seuralta, ottaisiko se
kustantaaksensa Shakespearen draamalliset teokset suomeksi
käännettyinä; Hamlet=käännös olisi jo melkein valmiina. Marraskuun 8
p. samana vuonna Seura päätti suostua Cajanderin pyyntöön. Seuraavan
vuoden alkupuolella valmistuu sitten Hamlet lopullisesti ja ilmestyy
painosta samana vuonna. Venetsian kauppias näyttää olleen toisena
välillä, mutta suomalaisen teatterin johtokunta ja Ida Aalberg anovat
häneltä hartaasti Romeota ja Juliaa. Niin tuli alkuunsa tämä
suurenmoinen tehtävä, jonka loppuunsaattaminen tosin muiden
suomennoksien sekä virkatöiden ja sairalloisuuden viivästyttämänä,
vaati neljättäkymmentä vuotta. Sen suoritettuaan tekijä pian oli
muunkin tehtävänsä tässä maailmassa toimittanut.
Dramat ilmestyivät seuraavassa järjestyksessä:
I _Hamlet_, 1879, 2 pain. 1899; II _Romeo ja Julia_ 1881, 2 pain. 1907;
III _Venetian kauppias_ 1882; IV _Kuningas Lear_ 1883; V _Julius
Caesar_ 1884; VI _Othello_ 1884; VII _Macbeth_, 1885; VIII
_Coriolanus_ 1887; IX _Kesäyön unelma_ 1891; X _Myrsky_ 1892;
XI _Talvinen tarina_ 1894; XII _Antonius ja Cleopatra_ 1895; XIII
_Kuningas Henrik IV, edell. osa_, 1897; XIV _Kuningas Henrik IV,
jälkim. osa_, 1898; XV _Kuningas Richard III_ 1897; XVI
_Loppiaisaatto_ 1899; XVII _Timon Ateenalainen_ 1900; XVIII
_Cymbeline_ 1901; XIX _Kuningas Juhana_ 1901; XX _Kuningas
Richard II_ 1905; XXI _Kuningas Henrik V_ 1905; XXII _Paljo melua
tyhjästä_ 1906; XXIII _Iloiset Windsorin rouvat_ 1906; XXIV
_Kuningas Henrik VI ensim. osa_ 1907; XXV _Kuningas Henrik V
toinen osa_ 1907; XXVI _Kuningas Henrik VI kolmas osa_ 1907;
XXVII _Turhaa lemmen touhua_ 1910; XXVIII _Miten haluatte_ 1910;
XXIX _Kaksi nuorta veronalaista_ 1910; XXX _Hairauksia_ 1910;
XXXI _Kuningas Henrik VIII_ 1910; XXXII _Loppu hyvä, kaikki
hyvä_ 1911; XXXIII _Troilus ja Cressida_ 1911; XXXIV _Verta
verrasta_ 1911; XXXV _Kuinka äkäpussi kesytetään_ 1912; XXXVI

_Titus Andronicus_ 1912.
Näiden lisäksi tulee vielä 30 Shakespearen sonettia, joiden
suomentamisen Cajander suoritti nähtävästi loppupuolella vuotta 1912
ja kentiesi alkuvuodesta 1913--viimeinen kirjallinen työ, minkä
tiedämme hänen tehneen.
Jos runoilijalle olisi suotu elonpäiviä pitemmälti, hän tähän
Shakespearen suomennosten sarjaan vielä olisi liittänyt suuren
brittiläisen runoilijan elämäkerrankin viimeiseksi osaksi, mutta tämä
työ samoinkuin sonettienkin loppuun kääntäminen on siirtyvä
nuorempien voimien tehtäväksi. Shakespearen jälkeen Cajander vielä
toivoi ehtivänsä suorittaa Miltoninkin »Kadotetun paratiisin»
suomentamistyön--niin haaveili hän terveenä ollessaan,--mutta
saatuaan Shakespearenkin käännöksen valmiiksi hän tunsi
elinvoimansa jo niin väsähtyneen, että