Runoelmia | Page 2

Hämäläisyyshän
jalointa laatua olikin silmäänpistävä piirre runoilijan koko sielullisessa
rakenteessa.

_Paul Emil_ eli _Paavo Cajander_ syntyi jouluaattona
1846--joululahjaksi maalleen ja kansalleen. Kotonaan sai hän
yksinkertaisen, mutta huolellisen hoidon ja kasvatuksen. Isä oli
ankaranlainen ja oikeudestaan kiinnipitävä mies, lapsilleen hyvä ja

oikeamielinen isä. Suurella kunnioituksella mainitsi häntä Paavo
Cajander, vaikka paljoa ei ollut muistiin aikaisin kuolleesta isästä
jäänytkään. Pienet rikkomuksensa sai Paavo sovittaa istumalla itku
kurkussa nahkurinpöydän alla, nahkurityöhuoneen väkevässä
ilmanalassa. Se ulkonainen karuus ja jäykkyys sekä taipumaton tarmo,
mikä oli Paavo Cajanderille ominaista, lienee ollut etupäässä isän
perintöä.
Äiti oli hellämielinen ja hurskas nainen, joka oli kokenut elämän kovaa
koulua, oppinut kieltäytymään ja työtä tekemään. Niin pian kuin
kynnelle kykeni, hän oli kotiaskareissa saanut uurastaa ja sitten
täysikasvuisena vieraissa perheissä ompelutyöllä ansaita
toimeentulonsa. Paavon kehitykseen hänellä oli mitä suurin vaikutus, ei
opillisen sivistyksensä tähden, sillä hädin tuskin osasi hän kirjoittaa,
vaan luonteensa erikoisen lempeyden ja hienouden takia. Äidiltään
Cajander kaiketi peri m. m. sen vakaan jumalanpelon, josta hän
elämänsä varrella ei näytä koskaan luopuneen, sekä sen lämpimän
sydämen, joka piili karun kuoren alla. Äidiltään hän myöskin arveli
perineensä runolliset taipumuksensa.
Elokuun 23 p. 1855 tuli Paavo yhdeksän vuoden vanhana
kotikaupunkinsa yläalkeiskouluun. Syyskuun 1 p. 1860 pääsi hän sitten
kaupungin hiljan perustettuun siviilikimnaasiin, oppilaitokseen, joka
kutakuinkin vastasi nykyajan realilyseoita. Nämä oppilaitokset olivat
tietysti
ruotsinkielisiä. Kotikielenä lienee käytetty sekä suomea että
ruotsia. Mikään koulunero ei Cajander ollut, vaan laskettiin
edistykseltään keskulaisten joukkoon, kuten koulusta ja kimnaasista
saadut lukukausitodistukset osoittavat. Kevätlukukaudelta 1862 saatu
todistus on kuitenkin poikkeus: siinä on yksi »kymppi», vieläpä
suomenkielessä, jota tuleva kirjailija jo silloin oli ruvennut erikoisesti
harrastamaan.
Yliopistoon kirjoitettiin Cajander lokakuun 20 p. 1863 arvosanalla
»hyväksytyt tiedot».
Cajanderilla oli jo kouluaikanaan harrastuksia, jotka olivat sille iälle ja
ajalle outoja sekä hänen tulevaisuudelleen ennusmerkillisiä. Hän

tutustui Tegnérin, Runebergin, Topeliuksen ja Geijerin teoksiin, koetti
syventyä Suomen historiaan Grönbladin keskiaikaisesta lähdeteoksesta,
tutki Kalevalaa ja Korhosen runoja sekä sommitteli runoja vanhalla
runomitalla, vaikkakin ontuvasti sitä yrityksissään käytellen.
Seuraelämä pikkukaupunki=iloineen, lukiolais=tanssiaisineen ja muine
huveineen ei näy olleen hänelle, hänen ujoudestaan huolimatta, aivan
vierasta ja sai sekin, muiden runollisempien mielijohteiden ohessa,
hänet runosuontansa koettamaan. Erään ensimäisistä nuorukaisajan
yrityksistään on hän omistanut äidilleen tämän nimipäivänä. Toinen
saman ajan runosipale viittaa heräävään suomalaisuuden tuntoon, mikä
onkin ymmärrettävää, kun muistetaan 60=luvun alkuvuosien merkitystä
kansallishenkemme heräämiselle.
Yliopistoon tultuaan Cajander ensin kirjoittautui

luonnontieteellis=matemaattiseen tiedekunnanosastoon, mutta erosi
siitä ensimäisen lukuvuoden kuluttua. Hänellä oli harrastusta

luonnontieteisiin, erittäinkin oli kasvioppi ollut kouluaikana hänen
lempiaineitaan. Mutta nähtävästi yhä selvemmäksi elpynyt
suomalaisuuden tajunta sekä nuo jo aikaisin alkaneet kirjalliset
harrastukset saivat hänet sittenkin ryhtymään opintoihin, jotka olivat
omiaan niitä hedelmöittämään. Yrjö Koskinen ja Ahlqvist olivat v.
1863 tulleet professoreiksi ja heidän vaikutuksestaan kansalliset riennot
näyttävät päässeen ylioppilasnuorisossakin entisestään elpymään, jopa
vaikuttaen lukusuunnitelmainkin muodosteluun. Historian, suomen ja
filosofian valitsi Cajander nyt opintojensa pää=aineiksi.
Nopeasti eivät luvut kuitenkaan edistyneet, sillä Cajander oli
perinpohjin hämäläinen siinäkin, että hän teki työtä hitaasti, mutta teki
vankkaa. Hänen älynsä oli niitä, jotka tarvitsevat paljon aikaa
varttuakseen täyteen valmiuteensa, mutta kypsyttyään saavuttavatkin
häviämättömän henkisen voiman. Kirjallisetkin harrastukset yhä
enemmän veivät hänen aikaansa. Kandidaattitutkinto täten viivästyi
tavallista myöhäisemmäksi. Varhaisemman ylioppilasajan runotuotteet
ovat vielä kypsymättömiä harjoitelmia, samoin käännökset Runebergin,
Topeliuksen, Tegnérin y.m. runoista, kaikki nekin vasta=alkajan työtä.
Niitä on runsaasti Hämäläis=osakunnan lehdessä »Hälläpyörässä» sekä
hänen jälkeensä jääneissä peruissa. Vähän myöhäisemmältä ajalta

lienee julkaisematon suomennos Runebergin runosarjasta
»Svartsjukans nätter» nimeltä »Sukkamielen yöt», mutta sekin todistaa,
että Cajanderin runotar ei vielä ollut harjoitteluasteellaan kehittynyt.
Hänen kielellinen taituruutensa on vielä vajavaista, samoinkuin
runomitan käsittelykin sekä oikeakielisyys. Parhaat myöhemmän
ylioppilasaikansa lyyrillisistä runoista julkaisi hän albumissa »Kaikuja
Hämeestä I» v. 1872.
Hämäläis=osakunnan pöytäkirjat 60= ja 7O=luvulta säilyttävät monta
jälkeä siitä, että Cajander innokkaasti otti osaa osakuntansa elämään, ei
niin, että hän olisi ahkerasti esiintynyt kokouksissa--hänhän oli peräti
hiljainen ja harvapuheinen mies--, vaan suorittamalla monenlaisia
hänelle uskottuja luottamustehtäviä. Niinpä työskentelee hän
kirjallisissa palkintolautakunnissa, osakunnan kassan johtokunnassa, on
jäsenenä osakunnan lähetystöissä y.m. Erikoista virikettä hänen
kirjallinen toimintansa sai työskentelystä v. 1869 perustetun Helsingin
Suomalaisen seuran hyväksi. Seuran näytelmäosastolle suomensi hän v.
1870 erään ranskalaisen huvinäytelmän, joka jo oli tanskaksi ja
ruotsiksi mukailtu nimillä »En Nat i Roeskilde» ja »En natt i
Falkenberg», joiden mukaan hän antoi suomennokselleen nimen
»Yökausi Lahdella»; samana vuonna Orleansin neitsyen yksinpuhelun
Schillerin samannimisen kappaleen neljännestä näytöksestä, jonka
käännöksen rouva Raa esitti Seuran näytelmätilaisuuksissa lokakuun 29
ja marraskuun 1 p. 1870. Mutta suurin kirjallinen työ, minkä Cajander
ylioppilasaikanaan suoritti, oli hänen suomennoksensa Björnstjerne
Björnsonin
»Kalatytöstä», joka ilmestyi v. 1869 Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran Novellikirjastossa. Mainittakoon myöskin, että
Cajander on suomentanut libreton Weberin »Preciosa» oopperaan, joka
esitettiin keväällä 1870. Kun toukokuun 31 p. 1867 se painovapauslaki,
minkä hallitsija oli maallemme yhdeksi vuodeksi myöntänyt,
lakkautettiin, saa tämä tapaus nuoren kirjailijan kirjoittamaan runon,
jonka hän julkaisi
kotikaupunkinsa sanomalehdessä »Hämäläisessä».
Se on hänen ensimäinen julkisuuteen tullut runoelmansa, nimeltä
»31:nä päivänä Toukokuuta vuonna 1867».
Kevätlukukaudella 1868 perustettiin yliopiston filosofisessa
tiedekunnassa ylioppilasten keskuudessa vapaaehtoinen

»Kielitieteellinen yhteys», joka valitsi esimiehekseen professori
Ahlqvistin. Cajander oli Almbergin jälkeen tämän seuran sihteerinä.
Ohjelmansa oli Yhteys suunnitellut niin laajaksi, että se ei kyennyt sitä
toteuttamaan. Aate oli