Runoelmia | Page 6

ta'a.?Mutta ty?h?n kansa k?ypi, n?kee salvat s?rkyv?n:?Ty?ss? siin?, eell? muita, L?nnrot aina n?hd?h?n.
Raivas polun kansallensa, kivet raivas tielt? pois.?Kivet raskaat, suuret, joit' ei kaikki urhot siirt?? vois.?Ik? painoi hartioita, vaan ei j?ljelle h?n j??:?Eest? Suomen, eell? muiden, raatoi vanhus harmaap??.
Ty? on tehty, perusteena?Vastaisuutemme se on.?Ty?mies laski uupuneena?P??ns? iki lepohon.?Surren seisoo Suomen kansa,?Lailla joukon voitokkaan,?Jolta, juuri voittaissansa,?Paras urho temmataan.
Kunniata haudallansa!?H?nen raivaamans on tie,?Jota kulkee Suomen kansa:?Uusiin voittoihin se vie.?Voitot, joit' ei unhe peit?,?Mitk? Suomi saaneekin,?Kunnian ne seppeleit??Haudalle on L?nnrot'in.
Juhana Vilhelm Snellman.
(Luettu Oulun Suomalaisen Klubin viett?m?ss? Snellmanin-juhlassa Toukokuun 12 p. 1881).
I.
Ja Suomen kansa nousi, havahtui unestaan,?Kun uuden ajan henki puhalsi yli maan.?Nyt ajan aaltoloille loi katseen himme?n:?Ol' outoa niin kaikki silmiss? her??v?n.
Ja mieleens? nyt johtui vuossatain unelmat,?Nuo verta uhkuvaiset, nuo kuolon kamalat,?Nuo, joiden surkeutta niin itki katkeraan,?Niin ett? her?s raukka h?n kyynel poskellaan.
Nyt muisti, kuinka vieras jo aikaan h?m?r??n?Maan ry?sti h?lt?, kalpa ja risti k?dess??n.?H?n pojat parhaat Suomen l?i miekoin ter?vin?Ja Suomen ohjat otti nyt k?sin verisin.
Ja sitten seuras aika niin kolkko, sumuinen,?Ja yh? Suomi sortui poluilta isien,?Ja hurmevuohon hukkui jo joukko Jumalain,?Ei maassa sorretussa soi ??ni laulajain.
Ja yh? Suomen peitt?? verinen vainon-y?,?Ja vihamiehen kalpa sen lapset yh? ly?;?Sen lapset n?lk? tappaa, ne perii vieras maa:?Heit' unissansa Suomi se surren vaikertaa.
N?in uni yh? uudet niin synk?t kuvat luo,?Ei rauhaa Suomen saada nuo ?iset peikot suo.?Mut vihdoin toki haihtuu jo usvat uinailuin,?Ja Suomi ajan uuden nyt n?kee kummastuin.
Ja ??net h?lle kuiskaa: "jo kuole kurja pois!?Mit' teht?v?t? t??ll? sinulla en?? ois??Oot mykk? muukalainen sun maillas omillas:?Oot my?nyt kieles, kurja; pois nukuit onnestas."
Ja surren Suomi seisoo: ei tahtois kuollakaan,?Mut turhaan elon-voimaa h?n etsii unistaan.?Vaan haudoista ne haastaa, ne kalmaa hajahtaa,?Ja hautaa kohden Suomi jo p??ns? kallistaa.
Mut silloin sana kaikui ter?v?, voimakas:?Tuon elonsanan lausui mies uljas, tarmokas.?Sen mink? h?m?r?sti tuns' Suomi rinnassaan,?Sen selv?sti h?n lausui, h?n lapsi Suomenmaan:
"Ei koita y?si, Suomi; jo p?iv?s tullut on:?Ei kuolla voi se kansa, mi pyrkii elohon.?Nuo ?iset sumut vieraat ne poista mielest?s?Ja tulevainen onnes vaan etsi itsest?s."
"Sun vihan myrskyt murti, hajoitti ajan vuo:?Nyt itse pirstaleistas taas Suomen kansa luo.?Sun kieles vieras sorti: se voimaan nosta taas,?Ja itse uljain mielin k?y ohjiin oman maas."
Ja pilvet unelmitten jo halkas sana tuo.?Ja toivon p?ivyt Suomeen taas valoansa luo.?Ja rohkeutta vuosi se kansaan murrettuun:?Sen *haudan* partahalta vei *elon*-taisteluun.
N?in *Snellman* kansans nosti, sen taisteluhun vei:?Jos horjui joskus kaikki, niin horjunut h?n ei;?Ja kuinka ?iset vallat ne vastaan el?m?i,?H?n hyv?ks Suomen onnen jaloimmat iskut l?i.
Nyt yli Suomen niemen k?y sana riemuinen,?Kuin tuli hehkuvainen, kuin myrsky pauhaten:?Ei W?in?n kansa kuollut, eik' ota kuollakseen,?Mut uuden ajan *itse* se luopi itselleen.
II.
Me kansa Suomen aamukoin,?Sen toiveiden, sen taisteloin?Ens innostuksen kansa!?Miks mieli?mme l?mmitt???Niin ihanasti p?iv? t????Mi taika mukanansa?
Nyt juhlanhetki meill? on,?Mi tyynti, saatti lepohon?Jo taisteloinkin vimman.?Ne mielt' ei h?irit? nyt saa:?Nyt juhlaa viett?? Suomenmaa?Poikansa parahimman.
Kuin moni, mielin uljahin,?Riens eest? valon rivihin,?L?i iskun, -- eik? harhaan!?Mut kaatui, eik? n?hnytk??n,?Mi seuraus ol' iskun t??n,?Mi he'elm? ty?ns? parhaan.
Soi toisin onni h?nellen,?Jolleka Suomi riemuiten?Nyt kantaa kiitoksensa.?Ty?ns' hedelm?n h?n n?kee jo:?Ty?n suuren suuri palkkio?N?in tuli osaksensa.
Kun jouten toiset haaveksi,?Niin taistoon silloin uskalsi?H?n maansa eest? armaan.?Ei n?hty h?nen taantuvan,?Vaikk' usein ty?t?ns uhkaavan?H?n n?ki hallan harmaan.
Nyt illall' i?n taistelun?H?n n?kee kauan kaivatun?Jo voiton rusoituksen,?Ja palkaks t?iden suurien?Nyt kuulee kansans' syd?men?Hartaimman siunauksen.
Ja kiitollisin syd?min,?N?in kielin sadoin tuhansin?Nyt vannoo Suomen kansa:?Ei tekos kuole konsanaan,?Sen suojaa kansa Suomenmaan?Armainna aarteenansa.
Ei en?? uhka myrskyjen,?Ei houkutuskaan kultainen?Kansaasi harhaan viet?;?Mut aina, vakain askelin,?Se mielin horjumattomin?K?y viittaamatas tiet?.
III.
Jo valostaapi p?iv? Suomenmaata,?Ja h?lvennyt on Suomen kansan y?;?Ei lepoa t?? aika meille saata:?Nyt alkaa Suomen kansan *p?iv?ty?*.?Tuo ty? se voimiamme kysyykin:?Se vaatii hien, ehk? verenkin.?Ei suurta perineet me isilt?mme:?*Sen suurempi* nyt onpi teht?v?mme.
Mut t?iss?, taisteluissa johtajamme?Ain' olkoon puhdas lempi is?inmaan.?Kuin tuli riehukoon se rinnoissamme,?Sielt' levitk?h?n yli kaiken maan.?Ken esteit' eteen Suomen onnen luo,?Sen poroks polttakohon tuli tuo;?Se olkoon kammo kansan sortajille?Ja tuokoon turman maansa petturille.
Mut lempe?n? p?iv?n tulen lailla?Se kansan vainiolle paahtakoon?Ja oraat, yh? uudet, Suomen mailla?Se rehevin? ilmoin nostakoon.?Miespolvet vaikka vaihtuu yhten??n,?Ain' yltyk?h?n liekki tulen t??n,?Niin y? ei en?? kansaamme voi niell?,?Mut voittain edistyy se valon tiell?.
Ja kerran Suomi onnens suureks luopi,?Sen maine lent?? yli maailmain;?Sen kieli sulo sanans silloin suopi?Aatteille neroin suurten, mahtavain.?Miss' eest? valon silloin taistellaan,?My?s W?in?n kansaa siell? mainitaan.?Se valon maille avaroille antaa:?Ty? *Snellman*'in n?in hedelmi? kantaa.
Keisari Aleksander III:nen kruunausp?iv?n?.
(Lausuttu Suomalaisen Teaatterin juhlan?yt?nn?ss? Toukokuun 27 p. 1883).
Synk?n tien ja vaivaloisen Luoja kansallemme soi;?Verta uhkui joka askel, uuden tuskan tuntoon loi.?Valoon pyrki kansan mieli, pime?h?n tiens? vei,?Johtajaksens t?hden toivoi; t?hti loistanunna ei.
?iset vallat surmaa uhkas, kutsui kansan kuolemaan:?Turhalt' taistelu jo n?ytti, turhalt' toivo Jumalaan.?Mut ei uskallusta vienyt uhka vaarain v?ijyv?in:?Suomen kansa polun kulki, raivas tiens? eteenp?in.
Kuka kertoa ne voisi ep?toivon taistelut,?Voitot verta uhkuvaiset, pime?ss? voitetut!?Voitot loisti maailmalle, kansamme j?i pime??n:?Toiset niist? loiston saivat, kansamme ei mit?k??n.
Valoon, valoon kansa pyrki, valoa huus' Luojaltaan,?Valon t?hden uljaast' uhras syd?nverens vuotamaan?Kuuli Luoja rukoukset, avun antoi armokas:?Jalost' t?ytti Luojan tahdon kuulu, jalo ruhtinas.
*Ensim?inen Aleksander*! kuolla ei voi muistos sun;?Kansain joukkoon nostit kansan murtunehen, poljetun.?Vuosisatain sumut poistui, p??si p?iv? loistamaan?Tielle synk?n kamalalle, p??lle kansan Suomenmaan.
"*Aleksander*", nimi armas, aina sinut kuullessaan,?Syd?n sykk??