Runoelmia | Page 5

kuuli, tunsi?Kumman tunnon rinnassaan.
Mielt' ol' ik? antanunna,?Nyt h?n laulun k?sitt??.?N?in ne laulaa kosken aallot,?Matkamiest? terveht??:
"Kaukaa turhaan ihmislapsi?Rauhaa etsii, anelee;?Vaikka koski vieress?ns??Rauhan h?lle tarjoilee".
"T??ll? haihtuu elon tuskat?Reunains yli yltyneet:?T?nne rienn?, hautaa t?nne?Elos toiveet pettyneet!"
Mets?ss?.
On mets? kaunis ja vihanta.?Me istumme nurmikolla,?Ja vieno mets?n on humina,?Ja hyv' on kaikkien olla.
Niin vienosti mets? humisee,?M? tunnen hyvin sen kielt?:?Se muistoja mulle kertoilee,?Jotk' ihastuttavat mielt?.
Oi, kerro, mets?, oi kerro taas?Noist' ajoista h?lvenneist?!?Ei ymm?rr? muut sun huminaas,?Siis mit? huolimme heist?!
Ensim?inen leivo.
Jo soi sun ??nesi, leivonen.?Vaikk' kylm? ilma on vallan.?S? laulat kev?tt? toivoen?Taas j?lkeen y?llisen hallan.?Vaikk' y?t on kylm?t ja synke?t,?Ja lumen peitossa maamme,?Iloiten ilmassa viserr?t:?"Kev?h?n kohta me saamme!"
On uskos suuri, s? pienoinen!?Oi, jospa keskell? j?iden?Vois tuloa toivoa riemuiten?Kev?isten l?mp?isten s?iden;?Unohtain kauhua tyhjyyden?Ja hallojen turmioita,?Haaveilla paistetta p?ivyen?Ja niittyj? vihannoita!
Vanhat tuttavat.
Nyt j?lkehen kymmenen vuoden?Taas terve, s? veikkonen!?Nyt illan viet?mme juoden?Ja muinaista muistellen.
Ei hetken huolet nyt paina!?Olot mieless' on entiset:?Me yst?v?t olimme aina;?Ilot, murheetkin yhteiset!
Mut siit' on jo kymmenen vuotta,?Ja aika on oikkuinen.?Nuo vuodet, ne kulu ei suotta!?Kai huomannut lienet s? sen?
Ei ehj?n? aika p??st?:?Sen virta kaikk' kuluttaa.?Ei syd?nt? nuorta se s??st?,?Vaan muuttaa ja muodostaa.
Niin, p?ivien tullen ja mennen,?My?s oomme me muuttuneet;?Me toisemme tunsimme ennen,?Vaan nyt oomme vieraantuneet.
Ei eroa yst?vyys sied?,?Se kuolo on kukkasen t??n:?Et minusta mit??n s? tied?,?M? sinusta en mit?k??n!
Mut mit?p? huolimme siit?,?Kun muistot vaan elelee!?Jos muistot ei viikoiksi riit?,?Kai illaks ne riitt?nee.
Siis iltamme nyt kulutamme,?Kuin yst?v?t rakkahat,?Ja olemme uskovinamme,?Ett' oomme me tuttavat!
Hullu Sanna.
Tuoll' luona jylh?in pet?j?in?On m?kki matalainen,?Siell' asui viel? ?skett?in?Kyyryinen vanha nainen.?H?nt' et?iset ja tuttavat?"Hulluksi Sannaks" sanoivat.
N?in kyl?n vanhat h?nest' ties:?Ei nuorna vertaistansa,?Ja h?neen rakastuikin mies?Ja Sanna h?neen kanssa,?Ja Sanna nautti onneaan?Ja naureli ja tanssi vaan.
Mut kohta onni tummentui,?Sen k?yhyys ensin peitti.?Mies hiukeni ja sairastui?Ja pian henkens heitti.?Ja muisto Sannall' onnestaan?On poika, vuoden vanha vaan.
Ja pojan t?hden pienokkaan?H?n kyyneleens? nieli,?Ja ty?h?n ryhtyi ahkeraan,?Vaikk' karvas oli mieli.?Mut poika kasvoi, voimistui,?Ja ?idin mieli rauhoittui.
Ja vuodet vieri, haluaa?Merille poika p??st?;?Mut ?iti pyyt??, varoittaa?Ja kyyneleit' ei s??st?,?Vaan suostuu vihdoin kuitenkin,?Ja poika laivall' l?htikin.
Nyt Sanna, kaiho mieless??n,?Kotona t?it?ns jatkaa,?Ja peloin miettii yksin??n?Tuon rakkaan lapsen matkaa.?Ja aika kuluu, kuluu vaan,?Ei mit??n kuule lapsestaan.
Nyt usein kesken kiiruunkin?Riens rannan ?yr?hille?Ja katsoi silmin vetisin?Laineille l?ikkyville.?Ne kuohuilee, ne vaahtoaa,?Mut tietoja ei niilt? saa.
Vaan vihdoin tiedot saapuvat,?Joist' tyyntyne ei mieli:?"Sun poikas aallot ahnahat?Tuoll' ulapalla nieli.?Jo vuotta toista ollut on?H?n hotehissa Vellamon"
Se isku sattui syd?meen,?Rajusti Sanna parkas,?Ja kavahtaen seisalleen?H?n rantaan meren karkas.?Siell' aallot tuimat kuohuilee,?H?n kysyin niit? katselee.
Mut vihdoin huus h?n raivossaan:?"Ei Luoja sit? sallis!?Ja valhetta en uskokaan,?Eloss' on poika kallis!?Ja kohta, kohta saapuu h?n?Luo ?itins hell?n, itkev?n".
Ja siit? p?ivin j?rke??n?Ei Sanna en?? saanut,?Yks miete vaan ol' mieless??n,?Ja hokemast' ei laannut:?"Jo kohta, kohta saapuu h?n?Luo ?itins hell?n, itkev?n!"
Ja vuodet pitk?t vietti h?n?N?in synkk?? eloansa?Rannalla meren hyrskyv?n,?H?pisten lausettansa.?Ei muuta en?? sanokaan,?Nuo sanat vaan on huulillaan.
Mut kerran rantaan m?kkisen?Venheess? vieras sousi,?Mies pitk?, tumma, partainen,?Ja siin? maalle nousi,?Ja huusi: "?iti, tunnethan?S? poikas ainoon, armahan!"
Mut Sanna nauroi ilkkuen:?"En usko kavaloita!?M? poikani kai tuntenen,?Mua pett?? ?l? koita.?H?n on niin hieno, valkoinen,?Ei musta noin, ei karvainen!"
He kahden sitten elelee?M?kiss? matalassa,?Mut ?iti yh? k?yskelee?Rannassa katsomassa,?Ett' eik? saavu poikanen?Tuo hieno, punaposkinen.
Ja vuodet vieri, vanhuuttaan?Jo kuoloon Sanna vaipuu?Ja h?pis viel? kuollessaan,???ness? toivo, kaipuu:?"Jo kohta, kohta saapuu h?n?Luo ?itins hell?n, itkev?n!"
Mut pappi lausui, manalaan?Menneeksi Sannan kuullen:?"N?in moni vartoo onneaan,?Sen et?h?ll? luullen,?Ja tied? viel' ei kuollessaan,?Kuink' eli likell' onneaan."
Laulumme.
Miks moitit, Suomi, ett? laulajoillas?On heikko ??ni, heikko kuntokin,?Ja ett? W?in?n kannel vainioillas?Ei en?? kaiu sulo s?velin?
Ken vapaaks syntyi, kituu kahleissansa?Ja intons sumeassa surkastuu;?Ei voimakkaana virtaa laulantansa,?Vaan vienoks valitukseks muodostuu.
Mutta jos Suomi kerran rohkeasti?S? astut vapauden taistohon?Ja murrat kahleet, joihin viekkahasti?Sun voimas, onnes kiedottuina on.
Niin silloin kanteleelta katoaapi?Se este, joka tukehdutti sen,?Ja korkealle laulu kohoaapi,?Kuin lintu h?kist?ns? paeten.
Elias L?nnrot.
(Luettu Turun Suomalaisen Seuran surujuhlassa, L?nnrot'in?hautausp?iv?n?, Huhtikuun 3 p:n? 1884).
Surren seisoo Suomen kansa, surusanan saatuaan:?J?lleen kaipaapi se yht? parhaimpia poikiaan.?Kaatunut on viimeinenkin j?sen urhojoukon sen,?Joka murti Louhen vallan, saattoi sammon Suomehen.
Kansan mielen muistot t?ytt??, uuteen eloon virkoaa:?Haudan luona kuuluvimmin muiston ??ni kajahtaa.?Muistot kertoo vainajasta, kertoo elon-ty?st? sen,?Mit' ol' ennen Suomen kansa, ja mit' on se j?lkehen.
Pois kun l?hti W?in? maasta, hylk?s kansans eksyneen,?J?tti soiton j?lkehens?, tenhovoiman, kanteleen;?Mutta katos mahti maasta, l?htiess? mahtajan,?Unhe valtas laulun vallan, vallitessa vierahan.
Piti muinen hengenvoiman Suomen suku suojanaan,?Murti juonet sortajitten tenholauluin, soitollaan:?Vaan kun haihtui is?in mahti, laulu unohduksihin,?Silloin nukkui hengen voima, taukos tarmo tahdonkin.
Mutta raivoon myrsky nousi, tuli aika taistelun:?Suomi, unen valtaamana, n?ytti kuoloon tuomitun.?Kansan parhaat sit? huusi, kutsui sotaan nousemaan.?Uinaillen se huudot kuuli, mut ei noussut kuitenkaan.
Riensi silloin nuorukainen, maansa lempi sy?mess??n,?Kansallensa avun-tuojan, her?tt?j?n etsim??n.?Virkoomaan h?n j?lleen tahtoi hengen voiman uupuneen,?Tahtoi l?yt?? kansallensa tenholaulun, kanteleen.
Ja h?n kulki j?rvein rannat, samos salot sumeat,?Uupumatta etsi vaarat, valottomat notkelmat;?Lemmen voima h?nt? johti er?maiden syd?miin,?Sielt? l?ysi laulun vanhan, kanteleen toi n?kyviin.
Laulun toi h?n kansallensa, mahti sen on ennallaan:?Hengen hehkumaan se saapi, luonnonkin saa taipumaan.?Kun sen taika kansaan koski nukkuneesen, murrettuun,?Ty?h?n hehkui kansan henki, elon-ty?h?n, taisteluun.
W?in?n ??nen Suomi kuuli, tunsi tulen rinnassaan,?Tunsi voiman hengess?ns?, tunsi tarmon tahdossaan. --?Mut ei murru mielest?ns?, vaikka muuta murtuiskin,?Nimi sen, ku laulun l?ysi, nimi Elias L?nnrotin.
Mutta viel? salvat, teljet kansan eess? kohoaa:?Uusi sampo, kansan kieli, suljettu on niiden