Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä | Page 8

sekä linnan väki että myös iso osa
kaupungin asukkaista vankeuteen Wenäjän maalle viedyksi, ja ainoasti
pieni luku vallan vanhoja ja sairaita saivat maahan jäljelle jäädä, missä
myöskin minun isäni, joka vuoteen omana oli ja tuli hävitetty kaupunki
venäjäläisillä talonpojilla asutetuksi.
Sen muun väen kanssa täytyi minun siis Pietariin kävellä, ja vaikka
minä saavuin sinne ulos-väsyneenä marssista ja vaivaloisuuksista kuin
myöskin surusta, niin en minä muuta taitanut kuin suurella
ihmettelemisellä katsella, kuinka täällä nyt suuri kaupunki seisoi, jossa
seitsemän vuotta sitten suo oli ollut.
Oli sunnuntai, päivällisten aikana, kuin me tulimme Pietariin, ja yhdellä
vallilla liehui iso keltainen lippu, jossa Wenäjän kotka sisälle neulottu
oli, vieden siivissänsä ja kynsissänsä neljä merta. Me menimme yhden
pitkän puusillan ylitse, jossa kaksi vipusiltaa oli, linnanportille, joka
myöskin puusta tehty oli, ja sen päällä oli puuta veistetty kuva kaksi
isoa avainta kädessänsä, joka sanottiin merkitsevän apostoli Pietaria, ja
yhdellä pläkkiplootulla hänen jalvoissansa oli kirjoitettu vuosiluku
koska kaupunki perustetuksi tullut oli. Sillan vasemmalla puolen seisoi
iso juoma-tupa, jossa kaksitoista musikanttia torvilla ja rummuilla iloa
tekivät ja jossa minä sitten sain kuulla, että Keisarin oli tapana

juhlapäivinä seuransa kanssa sinne tulla, ja toisien läsnä-olevien kanssa
sillä kerralla korkeasta arvostansa huolimatta, lasin tyhjentää.
Täällä tulin minä nyt ja suuri osa muistakin vangeista rakennustyöhön
käytetyksi, ja tulin minä, tässä työssä vallan taitamatonna,
hantlangariksi kuin kreivi Golovkinin linnaa tehtiin. Pakoitettiin minua
siis, kuin myös monta muuta, Nyenskansista pois-tuoda kiviä, joita
tähän rakennukseen, kuin myös moneen muuhun käytettiin, sittenkuin
Keisari tämän linnan tykkönään hävittää oli antanut.
Vaikeita ja raskaita minulle neet kuukaudet olit, joita minä täällä vietin,
ja jos ei Herra olisi minulle armoa suonut ja antanut minulle vapautta
erinomaisien teittensä kautta, niin että yksi talonpojan vaimo
totomaastani osasi Keisarin mieltä pehmittää, niin en minä kauvaa
siellä olisi olla jaksanut; vaikka ei täällä nyt enään niin vaikeata olla
ollut kuin niinä ensimmäisinä vuosina, kuin tuhansia itse ryssistä, ja
niin paljon enemmän sitten neet vaivaiset vangit eivät saaneet kattoa
päällensä, vaan viskasivat sillä soisella maalla samoissa vaatteissa,
joidenka liepeissä he monta kertaa päivässä, kuin ei heillä ollut sopivia
aseita, kantaa saivat santaa ja multaa sen suon täyttämiseksi, jollekka
kaupunki rakennettaman piti. Mutta nyt oli täällä kirkkokin, jossa
suomalaiset ja ruotsalaiset jumalan-palvelusta pitivät ja siellä saarnasi
kaksi myöskin vangeudessa olevaa sotapappia; mutta justiin kirkon
vieressä oli tatarien kauppapuoti jossa turkit, kalmukit ja muut
senkaltaiset niinkuin pedot suurta melua pidit ja jossa he kahdessa
rivissä puotia traasumarkkinoitansa toimittivat ja niin emme sitä iloa
puhtaana nauttia saaneet.
Tulin minä sitten tuttavuuteen yhden talonpojan vaimon kanssa
kotomaastani, joka erinomaisilla teillä metsien ja erämaitten halki
itsensä Pietariin saanut oli, että hän siellä miehensä näkisi, joka myös
fangeuteen sinne tuotu oli. Ja onnistui hänen erinomaisen rohkeuden ja
röyhkeyden kautta Keisaria vastaan, kuin hän ylitse katsomaan fangen
töitä tuli, tämän konstikkaan herran niin pehmeäksi tehdä, että hän, sen
sijaan että hän häntä ja miestänsä kovasti rangaitsisi, ei ainoasti miestä
irti päästänyt, vaan myöskin heille tulevaisuuden tähden rauhapassin
antoi, ja myöskin minun päästi vapaaksi koska vaimo minua hänelle

kiittänyt oli sanoden, että minä hänelle tässä vieraassa kaupungissa
suurena apuna ja lohdutuksena ollut olin.
Sain minä siis Suomeen takaisin tulla ja elin lopun vuotta isäni tykönä,
joka tällä aikaa taudistansa parantunut oli. Ja koska hän leski oli, oli
hän taasen yhden kappalaisen viran saanut, koska hän oli luvannut
edelläkävijänsä lesken konserveerata (naida). Mutta koska pappien
puustelleista kaikki työaseet kruunun puolesta olivat myydyiksi tulleet,
ei kukaan pappi taitanut maatansa hoitaa, ja koska ei talonpojilla ollut
mitään, jolla papin palkan maksaa taitaisivat, niin ei hänellä minulle
juuri muuta annettavaa ollut kuin katon pääni päälle.
Mielelläni olisin minä tämän joutilaisuuden sillä tavalla käyttänyt, että
olisin mennyt Turkuun koettamaan jos olisin voinut studentti-eksaamin
läpitse-käydä; siellä ei nyt ollut ei huoneita eikä kirjoja, sillä kaupunki
oli juuri hävitetty ja kaikki kirjat biblioteekista Pietariin viety; ja koska
ei kaupungissa juuri ollenkaan enään väkeä ollut, jotka sitä
puolustaneet olivat, ei myöskään selkäänsä muut olleet saaneet kuin
muutamat vanhat akat. Tieteistä ei siis tullut mitään.
Lähetettiin sitte kreivi Nieroth, joka oli suomalainen ja kunnon mies
ottamaan korkeinta päällikkyyttä maassa. Mutta kuin ei hänellä rahaa,
väkeä eikä provianttia ollut, niin säädettiin että joka miehen maassa, ei
kukaan saanut itseänsä vetää pois, täytyi itsensä pyssyllä ja kahden
kuukauden proviantilla varustaa. Minä olin tosin vielä nuori poika,
mutta suuri ja voimakas, ja sentähden tulin minäkin asevelvolliseksi;
mutta tällä kertaa en minä vielä kuitenkaan sodan eteen tullut.
Kun sitten Kunink. Majesteetin armollinen käsky tuli, jossa uudestansa
kehoitettiin pappia, virkamiehiä ja muita säätyhenkilöitä Ruotsiin ylitse
muuttamaan, jota käskyä sillä tavalla noudatettiin että semmoisista ei
montaa maahan jäljelle jäänyt, silloin muutti myös minun isäni
Ruotsiin. Mutta kuin minun mieleni aina oli sotamiehen virkaan päin
seisonut, ja minä siihen aikaan olin tullut tuntemaan sen reiman
Löfvingin, joka minua myös päätöksessäni vahvisti, niin menin minä
vapaehtoisena sotapalvelukseen, ja marssimme me sitten ylös
Pälkäneelle, mutta siellä olivat meikäläiset jo hävinneet tappelun.

Pohjanmaalla vielä väkeä oli ja tykö-tarjosivat he itseänsä kaikin
miehin