Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä | Page 7

"Ah, äitini, kuinka hyvä te olette minulle," kuiskasi Sesilia, "jotain
hyvää kuitenkin onnettomuudestakin saa; näin hyvästi en milloinkaan
ennen ole saanut teidän sylissänne levätä."

3.
Näiden seikkojen tapahtuessa oli Margareetan pelastaja vienyt häntä
pois, eikä hän -- Margareetta -- ensinkään tietänyt mitä hänelle tapahtui,
ja vasta ison ajan perästä alkoi hän herätä hermottomuudesta, jossa hän
oli. Hän tunsi nyt että joku kantoi häntä. Kauhistuen teki hän
äkkinäisen liikkeen ja avasi silmänsä, mutta hän näkikin kasvot, joita ei
hän ensinkään osannut edes aavistaakaan näkevänsä, jonka tähden hän
myös ensimmäisessä hämmästyksessänsä tirkisteli niihin siksi kun hän
luonnollisen kainouden tunteella koki eroittua kantajastansa.
"Älkää minua peljätkö, armollinen neiti, ja antakaa minulle anteeksi
että olen rohjennut pidellä teitä niinkuin pientä lasta, mutta äsken ei
ollut kursastelemisen aikaa. Minä en uskaltanut seisahtaa, edes
hankkiakseni teille virvoitusta."
"Hyvä kersantti Malm, laskekaa minua nyt kaikella muotoa omille
jaloilleni," sanoi Margareetta hämistä tulipunaisena, "minun on jo
varsin hyvä olla."

Sittekuin Margareetan pelastaja oli varovasti laskenut hänen maahan,
tahdomme me, paremmin tutustuaksemme hänen kanssansa, luoda
katseen muutamiin lehtiin hänen omista päiväkirja-muistelmistansa,
joista myöskin löydämme kertomuksen Margareetan kohtaloista hänen
pakonsa ajalla.
MAUNO MALMIN MUISTELMISTA.
[Näissä muistelmissa on alkuteoksessa säilytetty Malmin omaa
vanhanaikaista kirjoitustapaa, jonka tähden niiden suomalainen
pukukin on koetettu muodostaa alkuteoksen mukaan. Suom. muist.]
Sittenkuin Pähkinälinna oli Wenäläisiltä otetuksi tullut ja Keisarin
sanottiin varuistavan itseänsä suurella voimalla maahan sisään
karkaamaan, ilman huolimatta, että hän kasakoilla ja kalmukkeilla
sotaväkeä lisäsi, sillä lailla jo alusta antaen maan näille villeille
laumoille alttiiksi, niin ei minun isä vainaani pitänyt olemustansa rajan
viereisessä kappalaisen puustellissa varmana, erinomattain sen vuoksi,
että hän erinomaisella innolla venäjän uskoisissa oli tehnyt siihen
aikaan päälle seisovaa kääntymys-työtä puhtaaseen Lutherin oppiin; ja
koska tätä tehtäissä monta kertaa käytettiin ei suinkaan armiaampia
keinoja, josta nämät, totista oppia vastaan-seisovaiset olivat vihaisina,
niin pelkäsi hän, että rupeisivat yhtä pitämään vihollisen kanssa, ja haki
sentähden, sekä sai myöskin, avonaisen linnan papin viran
Nyenskansissa, koska hän luuli linnan voivan vihollista vastaan seisoa.
Mutta tuli silloin Sotamarski Sjeremetiev 20,000 miehen kanssa
sanottua linnaa vastaan ja sen ympäri piiritti, ja että kaikki apu ja
yhteys Ruotsin kanssa estetyksi tulisi, purjehti Keisari, joka silloin
pommittajakapteenina omassa väessänsä palveli, seitsemän pataljoonan
kanssa omista kaartistansa 60 venheellä ja meni kaupungin ohitse
virran suuta valtaansa ottamaan. Ja sittekuin hän melkein puolet
väestänsä sinne jättänyt oli, palasi hän takaisin jälleen.
Sillä ajalla jatkoi vihollinen 20 kanuunasta ja 12 mörsäristä kaupunkia
ampua ja viimeisenä päivänä Aprili kuuta ehtoolla alkoi kauhistavainen
ampuminen ja bombardeeraaminen, jonga minä vielä hyvin muistan, ja
sitä kesti koko se yö, niin että sen heikon väestön toisena aamuna

itsensä antaa täytyi.
Komentantti sekä upseerit ja sotamiehet saivat lupauksen vapaasta
poia-menosta, mutta täytyi heidän pisättää Nevan rannalle
paaluituksien viereen. Ehtoota vastaan samana päivänä tuli kaksi
ruotsalaista sotalaivaa haminan suulle ja heittivät siihen ankkurin, ja
tulivat tunnus-ampumisen kautta linnasta petetyiksi uskomaan että se
ruotsalaisten hallussa vielä oli, ja otettiin ne sitte surkeasti toisena
päivänä Keisarilta ja hänen kaartiltansa, jotka venheillä laivoille tulivat.
Vasta sen jälkeen sai väestö luvan lähteä Wiipuriin menemään, ja
seurasi sitä minun isäni ja minä sillä surkealla matkalla. Ja sallei
itseänsä Keisari venäjäläisellä Andreean tähdistöllä
pommittajakapteenina palkita, kuin myös pommittajaluutnantin,
ruhtinas Mensjikovin. Kaksi vuotta sen jälkeen tuli Keisari Wiipurin
edustalle, mutta pääsimme me sillä kertaa paljaalla peljästyksellä.
Mutta neljä vuotta myöhemmin alkoivat venäjäläiset uudestansa
Wiipuria piirittää; mutta nyt oli linnaa paremmasti edesautettu kuin
ensimmäisellä kerralla, niin suuremmalla miesluvulla, kuin myös
moninaisilla tarpeilla piirityksen taikaisin-lyömiseksi, ja olivat
asukkaat nyt, edellisen piirityksen hyvästä lopusta mielissänsä,
yksimieliset ja lupaavaiset vihollista vastaan seisomaan. Ja vaikka
kaupunki kovan pommittamisen tähden kolme kertaa syttyi palamaan,
onnesti aina valkean enempää ulosleviämistä estetyksi saada; ja
kärseivät ryssät, jotka jäästä ja lumesta tehdyissä kojuissa asuivat,
suurta vilua ja sairautta sillä ajalla, ja niin oli meillä aina vielä hyvä
toivo, vaikka viholliset 20 kanuunasta ja 26 mörsäristä, kovalla
ampumisella joka päivä, heittivät pommia ja tulikuulia, jotka paljon
pelkoa kansassa ja paljon vahinkoa huoneissa matkaan saattoivat. Ja
seisoimme me lukiolaiset rivissä sotamiehien kanssa, ensimmäisinä
vallilla, ja ei ole lukiota sen perintä vielä käymään pannuksi tullut.
Tapahtui sitten eräänä päivänä piirityksen alla että minä ja yksi
kumppani olimme kiivenneet linnantornin katolle, että paremmin
olisimme vihollisen leirin ja sen piirityslaitokset nähneet. Tuli sitten
pommi, joka otti mukaansa tornin koko huipun kuin myöskin hengen
minun toveriltani, mutta minä tulin onnellisesti pihaan alas tornin

katolta, ja menin, vaikka minä siitä nopeasta ratsastamisesta olin vähän
hämmästynyt komentantin tykö, joka oli eversti Stjernstråle, ja joka
seisoi vähän matkaa siitä, raporttia antamaan kaikesta siitä jota minä
olin näkemään tullut.
"Malm," sanoi eversti minulle, "sepä oli nopea kulku ilmassa."
"Niin," vastasin minä, "ei suinkaan sen raportin niin kiirutta olla
mahtanut, kuin venäjäläiset näyttivät tykönänsä luulevan, koska he
minulle niin hyvän kyydin antoivat."
"Sinä olet aina raski poika," sanoi silloin nauraen eversti.
Sittenkuin kaupunki kolmetoista viikkoa oli vihollista vastaan seisonut,
täytyi sen kuitenkin viimeinkin ylösantaa itsensä tyydyttävillä ehdoilla;
mutta niinpiankuin linnoitus heidän valtaansa tullut oli, rikkoivat he
lupauksensa, ja tulivat niin