Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä | Page 6

lähestynyt akkunaa ja katseli tarkkaavaisesti
ympärillensä. Äkkiä sanoi hän nyt: "äitini, täällä päin ei näy ketään.
Vielä he saattavat olla niin hirmutöihinsä kiintyneinä, ettei kukaan
huomaa meitä. Hiipikäämme ulos tämän pienen salatien kautta
puistoon päin, sillä välin kuin äitimme kokee heidän ahneutensa kautta
nukuttaa heidän varovaisuuttansa. Kas tässä, äitini," hän avasi
kaulavitjansa lukosta ja otti muutamia sormuksia sormistansa, "tässä on
vielä jotakin."
Katariina rouva hyväksyi ehdoituksen tehdä tämä koe ja otti kalleudet
vastaan. Nyt otti hän hameensa taskusta muutamia tukaatti-rullia, joita
hän jakoi tyttärillensä sanoen: "nämät rahat olen säästänyt hätävaraksi.
Ne ovat jo kauvan olleet erillänsä tämän kaltaista tilaisuutta varten.
Kätkekää ne, ettei Katariina Boijen tyttärien ainakaan tarvitse kerjätä."
Siunaten pusersi hän tyttärensä rintaansa vasten, ja kyynel vieri hänen

silmästänsä. Kun hän lähti huoneesta, sulkivat sisarukset toinen
toisensa syliinsä, sitten sanoi Margareetta: "Sesilia, nyt menemme
tämän pikku someron kautta. Minä astun edellä ja sinä jäät
silmänräpäykseksi jälkeen. Jos huomaat ettei kukaan ole havainnut
minua, niin hiivit sinä perässä, mutta jos kukaan rupeaa minua ajamaan
takaa, niin lähden minä juoksemaan toista suuntaa ja toivon siten
vetäväni huomion täältä. Jos silloin huomaat mahdolliseksi päästä
täältä pois kenenkään sinua näkemättä, niin hiivi sitten puutarhurin
työkaluhuoneesen ja kätkey sinne niin hyvin kuin voit. Tiedäthän, että
minä juoksen nopeasti, ja pääsen siis kyllä pakoon."
Sesilia tahtoi estää häntä, mutta Margareetta oli jo mennyt ovesta ulos.
Hiipien kumartui hän muutamien pensaitten taakse ja aikoi kiertää
puutarhurin asunnon takaa; mutta kun hän lähestyi sitä, leimahti tuli
sen akkunoista ja katosta, ja kiljuen ja huutaen hyökkäsi häntä vastaan
kaksi kasakkaa vieden välissänsä verta vuotavaa puutarhuria.
"Ah, malinki djevushka," huusi toinen kasakka ja jättäen puutarhurin
toisen haltuun, lähti hän juoksemaan linnun tavalla pakenevan tytön
jäljessä.
Toivoen siten paraiten pääsevänsä vainoojastansa kääntyi Margareetta
metsään päin. Kasakan asu esti häntä juoksemasta erin nopeasti; hätä
siivitti Margareetan askeleita.
Kivien ja ojien ylitse kiiti hän tuulen puuskana ja kasakka tuli vohtuen
hänen perässänsä. Mutta pian nuot pienet jalat väsyivät, ja hän päästi
huudahduksen, sillä hän tunsi että joku tarttui hänen hameesensa. Se oli
kuitenkin vaan tarttunut kiinni erääsen katajapensaasen ja heltyi
samassa jättäen ainoasti pienen vaate kaistaleen jälkeensä. Kahden
kiven väliin jäi hänen toinen kenkänsä. Pelkkä sukka jalassansa jatkoi
hän pakoansa osaksi vielä lumen peittämällä maalla. Hän haavoitti
jalkansa, siitä vuoti verta, mutta vielä hän pakeni. Mutta yhä
lähemmäksi ehti hänen vainoojansa. Nyt, nyt ojentaa hän kätensä
tarttuaksensa häneen, mutta tuskissaan vääntyi tyttö hänen käsistänsä.
Samassa lankee isku kasakan ojennetulle kädelle, vielä yksi, vainooja
sortuu maahan, ja paon ja vainon innon kestäessä huomaamatta jäänyt
pelastaja nostaa nuoren tytön keveästi kuin lapsen käsivarrellensa ja

menee nopein askelin metsään.
Ahnaasti tarttuivat hävittävät liekit ympärillensä, tanssien kiertyivät he
akkunoista ja räystäitä pitkin ja heittäyivät paikasta toiseen. Hurjasti
kiljuen sitoivat kasakat puutarhurin paulalla erääsen heidän hevoseensa,
sillä välin kun talon hevoset talutettiin ulos mukaan vietäviksi. Nyt ei
ollut armoa toivomistakaan sittekuin kasakat olivat puutarhurin
tunteneet yhdeksi niistä, jotka tienhaarassa tekivät päällekarkauksen.
Jussi ja Tuhka-Jaakkokin saatiin kiinni; mutta liian haavoitettuina
muulla tavalla kuljettaa, heitettiin he muutamaan rekeen. Toisen re'en
ajoi eräs kasakka esille. Kuolon tuska sydämessänsä seisoi Katariina
rouva etäällä ja loi tutkivia katseita ympärillensä nähdäksensä edes
vilahdukselta tyttäriänsä. Hän unohti, että hänen edessä paloi hänen
kotonsa ja tavaransa. Hän rupesi jo toivomaan että neidot olivat
välttäneet vaaran, ja kasakoistakin istuivat jo muutamat hevostensa
seljässä. Nyt astui yksi päällikön luo ja ilmoitti, että hän oli seurannut
kaivatun kumppanin jälkiä ja löytänyt hänen ruumiinsa metsässä.
Hurjia kirouksia kuului siinä melussa, joka nousi kasakka-parvessa.
Päällikkö meni Katariina rouvan luo ja lausui: "minä olen säästänyt
teitä niin kauvan kuin mahdollista, mutta tämä on todellakin liikaa. Nyt
ei teille muuta neuvona, kuin että istutte tuohon rekeen yhtä sävyisästi
kuin muutenkin olette käyttäytyneet." Taasen vaaleni Katariina rouvan
poski, mutta hänen äänensä ei selittänyt hänen tuskaansa, kun hän
lausui ainoan sanan: "minne?" Enempää hän ei voinut virkata. "Ensin
Turkuun sitten minne ruhtinas hyväksi näkee."
Samassa havaittiin Sesilia. Hän ei ennen ollut nähnyt mahdolliseksi
päästä pakoon; mutta nyt kun liekit rupesivat saavuttamaan häntä, ei
hänkään saattanut viipyä kauvemmin ja hän toivoi mahdolliseksi
kenenkään huomaamatta pääsevänsä puutarhaan. Eräs kasakkain
päästämä huuto ilmoitti että hän oli keksitty. Vaaleten vaipui tuo
hentoinen maahan. Katariina rouva riensi tuskaisena häneen päin; mutta
päällikön viittauksesta heitti eräs kasakka hänen kovakouraisesti rekeen.
Itse nosti hän tainnottoman tytön äidin viereen, ja niin, lyhyen
komentosanan lausuttuansa nousi hän hevosensa selkään, ja koko parvi
lähti liikkeelle.

Huikean kylmä tuuli herätti Sesilian tunnoilleen. Kun hän oli ohueissa
vaatteissa, tarttui pakkanen hänen hienoihin hermoihinsa, vaikka äiti
niillä vaatteilla, joita hän saattoi olla paitsi, koki suojella häntä. Nuori
tyttö vapisi yhtä paljon tuskasta kuin vilustakin. Katariina rouva likisti
hänet syliinsä ja koki lämmittää häntä rintaansa vasten.
"Missä on Margareetta," kysyi Sesilia avaten silmänsä, "onko hän
pelastunut?"
"Minä toivon sen, lapseni," vastasi Katariina rouva, vaikkei hänellä
itsellänsä ollut mitään toivoa. Jos Margareetan olisi onnistunutkin
päästä kasakoista oli hän kuitenkin turvaton, koditon pakolainen. Äiti
kätki varovasti Sesilialta tuskansa ja koki antaa hänelle rohkeutta.