Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä | Page 5

polvillensa
hartaasti rukoilemaan ja Sesiliakin laski kätensä ristiin ja hänen vaaleat
huulensa liikkuivat ottamaan osaa sisaren rukoukseen. Vihdoin nukkui
hän; huulillensa palaava puna ja tasainen hengenveto osoitti, että hän
nyt nukkui nuoren levollista, suloista unta.
Nyt hiipi Margareetta hiljaa takaisin huoneesensa saman pienen oven
kautta, josta hän oli tullutkin.

2.
Aamu jo rupesi valkenemaan, kun Margareetta, juuri astuessaan eräästä
ruoka-komerosta leipä-kori kädessänsä, luuli kuulevansa laukauksen.
Hän vaaleni vähäisen ja kiirehti viemään koria pöydälle siihen
huoneesen, jossa palkolliset söivät suurusta. Ja nyt ehti hänen korviinsa
vielä toisen laukauksen ääni, ja siivellisin askelin riensi hän Sesilian
luo, joka kauhistuneena tuli huoneensa ovella häntä vastaan. Mutta nyt

paukkui useampi laukaus yht'aikaa, ja molemmat tytöt liittyivät yhä
lähemmäksi toisiansa.
Pian tuli taasen hiljaisuus. "Sesilia, menkäämme äidin luo?"
"Kello ei vielä ole 7: tokkohan uskallamme?"
Mutta samassa tulikin Katariina rouva ulos. Juhlallisesti viitaten
tyttärillensä seuraamaan itseänsä, vetäyi hän takaisin ja sanoi: "niiden
kovien koetus-vuosien kuluessa, jotka tätä maata ovat kohdanneet, on
Herra armollisesti nähnyt hyväksi varjella meidän huonettamme ja
koko tätä seutua kaikista vaikeimmista rangaistuksista. Rukoilkaamme,
lapseni, että hänen mahtava suojeluksensa yhä vieläkin lepäisi meidän
päällämme, niin ei meidän tarvitse vihollista pelätä. Kaikki
vastusteleminen, jokainen pelvon näköinenkin seikka, taikka kaikki
ponnistukset kohtalomme välttämiseksi, tekisi sen vaan pahemmaksi.
Muuta emme saata, kuin uskoa itsemme Herran huomaan."
Äidin ja tyttärien rukouksia keskeytti hevosten juoksu, laukaukset ja
hurjat äänet. Sitten syleilivät molemmat tytöt äitiänsä, joka siunaten
laski kätensä heidän päänsä päälle, sanoen: "Herra, armahda näitä.
Pysytä heitä puhtaudessa. Herra, jos niin on sinun tahtosi, niin ota
heidät pois. Jos sinä olet päättänyt, että heidän maallinen ilonsa katoisi,
niin tapahtukoon, Herra, sinun tahtosi; säästä heille vaan heidän
taivaallinen perintöosansa. Amen."
Sittekuin hän oli saattanut tyttärensä erääsen huoneesen, johon saattoi
päästä ainoasti salaoven kautta muutamasta sivuhuoneesta ja jonka
vähäpätöisen ulkonäön hän toivoi olevan kylläksi siitä sivutse
ohjaamaan itsekutsutut vieraat, lähti hän itse ulos heidän luoksensa,
vaan tapasikin tuon hurjan lauman jo portailla.
"Mitä tahdotte, mikä teidän aikomuksenne on?" kysyi hän levollisesti ja
lujalla äänellä suomen kielellä sisään tunkevilta sotamiehiltä.
Silmänräpäyksen ajan näytti siltä kuin olisi hänen levollinen ja suora
käytöksensä vaikuttanut sotamiehiin ja hälventänyt heidän meluansa.
Yksi heistä vastasikin jotenkin sävysesti murtevalla suomen kielellä:

"laittakaa tänne ruokaa ja olutta." Mutta tämä hetkellinen kunnioituksen
tunne katosi taasen heti, ja kiroten ja meluten karkasivat kasakat
uhkeisin huoneisin. Talonväelle laitetun suuruksen kimppuun töytäsivät
he hulmivan nälkäisinä; enemmän ruokaa ja juomaa vaadittiin, ja
enemmän tuotiinkin Katariina rouvan käskystä. Hän toivoi vielä
suopeisuudellansa hillitsevän rajuja soturia, vaikka he raivostuneiltakin
näyttivät, mutta kauhistuen alkoi hän nyt heidän murtoisista sanoistansa,
uhkauksistansa ja liikkeistänsä huomata, että heitä oli ahdistettu ja että
he luulivat peljätyn partiomiehen Löfvingin oleskelevan täällä.
Sittekuin he olivat ensimmäisestä nälästänsä päässeet, kävivät he yhtä
suurella kiireellä, kuin halullisuudella käsiksi kaikkiin semmoisiin
kaluihin, joilla oli jotakin arvoa ja jota helposti saattoi mukanansa
viedä, hävittäen sitä tehdessänsä kaikkea mitä tiellä oli. Vihdoin, kun ei
enään löytynyt mitään, jota sopi viedä pois, alkoi kauhistuksen ja
häviön kohtaus, jota lauhensi ainoasti Katariina rouvan kernaus antaa
esiin useita arvollisia esineitä kätköistä, joista eivät kasakat itsekään
olisi niitä löytäneet.
Ihmeellistä kyllä. Keskellä rosvoamisen hurjaa melua, vaikutti hänen
korkea levollisuutensa hurjiin sotureihin, ja mitä hän oli arvannut
tapahtuikin, että nimittäin kasakat, haluten sitä arvollista saalista, jota
heille tarjottiin, unohtivat tarkkaan tutkia niitä huoneita, jotka näyttivät
vähemmän saalista lupaavilta; tämän kautta jäi tyttöjen kätköpaikka
keksimättä.
"Hei, miehet, ei meillä nyt ole aikaa kauvemmin viipyä," huusi
päällikkö venäjän kielellä, "sytyttäkää nyt tämä pesä, jossa tuo kirottu
Löfving on ollut suojassa. Mutta olkaa varoillanne. Ehkä se p----le
itsekin ryömii esille, kun tuli rupeaa hänen mekkoansa kärventämään.
Kyllähän minä näin että osa niistä kanaljoista, jotka ampuivat meitä,
katosi jonnekin tännepäin; mutta en minä kuitenkaan tiedä oliko hän
niiden joukossa."
Katariina rouva kauhistui, nähdessänsä kuinka kasakat nauraen
kantoivat särettyjä huonekaluja keskelle laattiaa ja kuinka he niitä
sytyttivät palamaan, mutta hänen ylpeä sielunsa ei tahtonut tuhlata
ainoatakaan rukousta siihen missä hän sen tiesi olevan turhan. Ainoasti

kuolon tapainen kalpeus hänen kasvoillansa, ja hänen käsiensä
suonenvedon tapainen väriseminen osoitti hänen sielunsa taistelua, kun
hän nyt, käyttäen hetkeä, jolloin kaikki viholliset olivat sytyttämisen
puuhassa, hiljan hiipi huoneesen, jossa molemmat tytöt olivat kätkössä.
Jo kaukaa tunsivat he äitinsä askeleet ja rientäen häntä vaataan,
kiersivät he käsivartensa hänen kaulaansa niinpian kuin hän oli
huoneesen ehtinyt. Nyt murtui Katariina rouvankin ylpeä rohkeus, ja
valuvin kyynelin antoi hän äkkiä tyttärillensä kauhistuttavan tiedon
murhapoltosta.
Kalpeamainen puna levisi Sesilian vaaleille kasvoille. "Rukoilkaamme,
äitini, menkäämme rukoillen tulen liekeissä yhtymään Jumalan
kanssa."
Mutta nyt oli Katariina rouva jo voittanut sen heikkouden, joka
hetkeksi oli saanut hänen valtaansa ja hän sanoi nyt vakavalla äänellä:
"älkäämme vielä uskoko, että Herra on meidät unhottanut, vaikka
emme me näe hänen teitänsä. Nyt on minusta kuin olisi ollut parempi
olla teitä kätkemättä; silloin ei kuitenkaan ollut syytä ajatella tämmöistä
menoa. Mutta kokekaamme odottaa hetki vielä, eivätpä suinkaan liekit
niin pian leviä tännepäin, ja ehkä he poistuvat kun huomaavat että
heidän työnsä on täytetty."
Margareetta oli