Rosmersholma | Page 5

sisään.
*Rebekka*. Miltä hän sitte näyttää, matami Helseth?
*Matami Helseth*. Ei siinä juuri ole paljon kehumista, neiti.
*Rosmer*. Eikö hän sanonut nimeänsä?
*Matami Helseth*. Sanoi, muistaakseni hän sanoi olevansa Hekman,
tai jotain semmoista.

*Rosmer*. En minä tunne ketään sen nimellistä.
*Matami Helseth*, Ja sitte hän sanoi, että hän on Uldrik kanssa.
*Rosmer* (säpsähtää). Ulrik Hetman! Niinkö?
*Matami Helseth*. Niin, Hetman se olikin.
*Kroll*. Sen nimen olen varmaan kuullut joskus --
*Rebekka*. Sitähän nimeä hän käytti, hän, tuo omituinen --
*Rosmer* (Krollille). Se on Ulrik Brendelin kirjailijanimi.
*Kroll*. Turmiolle joutunut Ulrik Brendel. Aivan oikein.
*Rebekka*. Hän on siis vielä elossa?
*Rosmer*. Luullakseni hän matkusteli ympäri maata jonkun
teaatteriseurueen mukana.
*Kroll*. Viimeksi, kun hänestä kuulin, oli hän kuritushuoneessa.
*Rosmer*. Pyytäkää häntä sisään, matami Helseth.
*Matami Helseth*. Kyllä, kyllä. (menee.)
*Kroll*. Aijotko todellakin suvaita sitä ihmistä huoneessasi?
*Rosmer*. Tiedäthän, että hän jonkun aikaa oli minun opettajani.
*Kroll*. Niin, minä tiedän, että hän täällä mätti sinun pääsi täyteen
kapinallisia mielipiteitä ja että isäsi ajoi hänet pois ratsuraipallaan.
*Rosmer* (vähä katkerasti). Isä oli majori täällä kodissaankin.
*Kroll*. Kiitä sinä häntä siitä vielä haudassaankin, rakas Rosmer. No!
(Matami Helseth avaa oikeanpuolisen oven *Ulrik Brendelille* ja

menee sitte, sulkien oven jälkeensä. Brendel on komea, vähän
kuihtunut, mutta ripeä ja vilkas, tukka ja parta harmaat. Muuten
tavallisen maankiertäjän puvussa. Kulunut takki: huonot jalkineet;
paitaa ei näy. Käsissä vanhat, mustat hansikkaat, pehmeä, likainen
hattu kainalossa ja kävelykeppi kädessä.)
*Ulrik Brendel* (ensin epävarmana, astuu sitte rivakasti rehtorin luo ja
tarjoo hänelle kättä). Hyvää iltaa, Johannes!
*Kroll*. Anteeksi --
*Brendel*. Oletko odottanut taas saavasi nähdä minua? Vieläpä näiden
vihattujen seinien sisäpuolella.
*Kroll*. Anteeksi --. (näyttää.) Tuossa --
*Brendel* (kääntyy). Oikein. Tuossa hän on. Johannes, -- poikani, sinä,
jota olen enin rakastanut --!
*Rosmer* (antaa hänelle kättä). Vanha opettajani.
*Brendel*. Muutamista muistoista huolimatta en tahtonut kulkea
Rosmersholman ohi, pikimältäni käymättä sinua tervehtimässä.
*Rosmer*. Täällä olette nyt sydämmellisesti tervetullut. Olkaa varma
siitä.
*Brendel*. Ah, tämä viehättävä rouva --? (kumartaa.) Rouva rovastinna
luonnollisesti.
*Rosmer*. Neiti West.
*Brendel*. Luultavasti joku hyvin likeinen. Ja tämä tuntematoin --?
Virkaveli, huomatakseni.
*Rosmer*. Rehtori Kroll.
*Brendel*. Kroll? Kroll? Odotappas. Oletteko lukenut filosofiiaa
nuoruutenne päivinä?

*Kroll*. Olen, tietysti.
*Brendel*. No, Donnenvetter, sittehän minä olen tuntenut sinut!
*Kroll*. Anteeksi --
*Brendel*. Etkö sinä ollut --
*Kroll*. Anteeksi --
*Brendel*. -- yksi noista siveyden sankareista, jotka hankkivat minulle
eron keskustelu-yhdistyksestä?
*Kroll*. Voi olla. Mutta minä kiellän kokonaan kaiken lähemmän
tuttavuuden.
*Brendel*. No -- no! Nach Belieben, herra tohtori. Sama tuo minulle
on. Ulrik Brendel pysyy kuitenkin sinä miehenä, mikä on.
*Rebekka*. Olette varmaan matkalla kaupunkiin, herra Brendel?
*Brendel*. Te olette arvannut oikein, rouva pastorska. Toisinaan olen
pakotettu lähtemään kiertomatkalle toimeentulon vuoksi. En minä sitä
mielelläni tee; mutta -- enfin -- täytymyksen pakko --
*Rosmer*. Rakas, herra Brendel, enkö minä saa jollain auttaa teitä?
Minä tarkoitan, jollain tavalla --
*Brendel*. Haa, mikä ehdotus! Tahtoisitko sinä saastuttaa siteen, joka
meitä yhdistää? Ei koskaan, Johannes -- ei koskaan!
*Rosmer*. Mutta mihin te sitte aijotte ryhtyä kaupungissa? Uskokaa
minua, että teidän ei ole niin helppo siellä --
*Brendel*. Jätä se minun huolekseni, poikani. Arpa on heitetty.
Tällaisena, kun nyt seison tässä edessäsi, olen minä lähtenyt pitkälle
matkalle. Pitemmälle kuin kaikki edelliset kiertelyni yhteensä. (rehtori
Krollille.) Uskaltaisinko kysyä herra professorilta -- unter uns --, onko
teidän kunnioitettavassa kaupungissanne mitään jotenkin hyväksi

tunnettua, arvokasta ja tilavaa kokoussalia?
*Kroll*. Tilavin on työväen-yhdistyksen sali.
*Brendel*. Onko herra dosentilla mitään lajiteltua vaikutusvoimaa siinä,
varmaankin hyvin hyödyllisessä, yhdistyksessä?
*Kroll*. Minulla ei ole siinä mitään tekemistä.
*Rebekka* (Brendelille.) Teidän on kääntyminen Peder
Mortensgårdiin.
*Brendel*. Pardon, madame, -- mikä idiootti se on?
*Rosmer*. Minkä tähden häntä juuri idiootiksi luulette?
*Brendel*. Enkö sitä paikalla nimestä kuule, että sen omistaja on
plebeiji?
*Kroll*. Sitä vastausta en olisi odottanut.
*Brendel*. Mutta minä tahdon voittaa luontoni. Muuta keinoa ei ole. --
Kun mies -- minun tavallani -- on elämänsä käännekohdalla --. Se on
päätetty. Minä rupean tekemisiin tuon henkilön kanssa -- koen saada
sopimuksia toimeen --
*Rosmer*. Oletteko te täyttä totta käännekohdalla?
*Brendel*. Eikö minun oma poikani tiedä, että missä Ulrik Brendel on,
siellä on hän aina täyttä totta? -- Niin, niin, nyt minä aijon pukea
päälleni uuden ihmisen. Jättää sen varovan itseenivetäytymisen, jota
tähän asti olen pitänyt parhaana.
*Rosmer*. Kuinka?
*Brendel*. Minä aijon tarttua elämään toimekkaalla kädellä. Nousta
näkyville. Nousta ylös. Myrskyjen mylleröimä päiväntasauksen aika
meitä ympäröi. -- Nyt tahdon laskea roponi vapauden alttarille.

*Kroll*. Vai tahdotte *tekin* --?
*Brendel* (kaikille). Tuntevatko ihmiset täällä tarkemmin minun
laajalle levinneitä kirjoituksiani?
*Kroll*. Ei, minun täytyy rehellisesti tunnustaa, että --
*Rebekka*. Minä olen lukenut useimmat. Kasvatus-isälläni oli ne.
*Brendel*. Ihana emäntäinen, -- sitte olette tuhlannut aikaanne turhaan.
Sillä se on jotenkin mitätöintä, sen voin sanoa.
*Rebekka*. Vai niin?
*Brendel*. Se mitä olette lukenut, tarkoitan. Minun arvokkaimpia
teoksiani ei yksikään mies tai vaimo tunne. Ei kukaan -- paitsi minua
itseäni.
*Rebekka*. Kuinka *se* on mahdollista?
*Brendel*. Niitä ei ole vielä kirjoitettu.
*Rosmer*. Mutta hyvä herra Brendel --
*Brendel*. Tiedäthän, Johannekseni, että minä olen luonnoltani
sybariitti. Herkkusuu.