Rosmersholma | Page 4

sekä kotielämääni että virkatoimeeni.
Enkö sitten vastustaisi tuota, turmiollista, kumoavaa, raastavaa
ajanhenkeä joka aseella, minkä käsiini saan? Niin, niin, sen minä kyllä
teen. Sekä kynälläni että kielelläni.
*Rosmer*. Toivotko sitte sillä tavalla saavasi jotain toimeen?

*Kroll*. Minä tahdon ainakin suorittaa asevelvollisuuteni kansalaisena.
Ja minusta on jokaisen isänmaan-ystävän, jokaisen tosihyvää
harrastavan miehen velvollisuus tehdä samoin. Näetkös -- siksi
oikeimmin olen tullutkin tän' iltana luoksesi.
*Rosmer*. Hyvä ystävä, mitä sinä tarkoitat --? Mitä minun pitää --?
*Kroll*. Sinun pitää auttaa vanhoja ystäviäsi. Tehdä samoin kuin me
muutkin. Käydä käsiksi asioihin niin hyvin kuin voit.
*Rebekka*. Mutta, rehtori Kroll, tunnette te herra Rosmerin
vastahakoisuuden tuollaisissa asioissa.
*Kroll*. Se vastahakoisuus hänen täytyy voittaa nyt. -- Sinä et seuraa
kylliksi ajan kysymyksiä, Rosmer. Täällä vaan homehdut historiallisten
kokoelmiesi keskellä. Hyvänen aika -- olkoot arvossaan sukutaulut ja
muut muistiinpanot. Mutta aikamme ei sovellu sellaisille toimille --
paha kyllä. Sinä et voi ajatella, millä kannalla asiat ovat joka puolella
maatamme. Melkein joka ainoa käsite on mullistettu ylös-alaisin.
Urostöitä tarvitaan, ennen kun kaikki hairahdukset saadaan taas pois
raivatuiksi.
*Rosmer*. Samaa minäkin luulen. Mutta sellainen työ ei ollenkaan
onnistu minulta.
*Rebekka*. Ja muuten minä luulen, että herra Rosmer on ruvennut
katselemaan elämän oloja enemmän avosilmin kuin ennen.
*Kroll* (säpsähtäen). Enemmän avosilmin?
*Rebekka*. Niin, noin vapaammin sitte. Ilman ennakkoluuloja.
*Kroll*. Mitä tämä tarkoittaa? Rosmer, -- ethän sinä toki ole niin
heikko, että hurmaannut tuollaisesta satunnaisuudesta, että laumojen
villitsijät ovat saaneet yhden väliaikaisen voiton?
*Rosmer*. Hyvä ystävä, tiedäthän sinä kuinka vähän minä käsitän
politiikkia Mutta minusta näyttää kuitenkin siltä, kuin olisivat ihmiset

viime vuosilla saaneet vähän enemmän itsenäisyyttä ajatustapaansa.
*Kroll*. No -- ja sitä sinä ilman muita mutkia pidät hyvänä! -- Muuten
olet suuresti erehtynyt, ystäväiseni. Tiedusteleppas vaan, mitkä
mielipiteet radikaaleissa vallitsevat, sekä täällä pitäjällä että siellä
kaupungissa. Et löydä rahtuakaan muuta kuin samaa viisautta, jota
«Wälkyttäjä» saarnaa.
*Rebekka*. Niin kyllä, Mortensgård vaikuttaa paljon moneen näillä
seuduin.
*Kroll*. Niin, sanokaas muuta! Mies, jolla on niin tahrainen entisyys.
Sellainen ihminen, epäsiveellisen elämän tähden erotettiin
opettajatoimestaan --! Sellainen tässä kansanjohtajaksi! Ja se käy
laatuun! Käy kun käykin! Nyt hän aikoo laventaa lehteään, kuulin. Sain
varmalta taholta tietää, että hän hakee taitavaa apulaista.
*Rebekka*. Se minua kummastuttaa, että te ja teidän ystävänne ette tee
mitään häntä vastaan.
*Kroll*. Niinpä me nyt juuri aijomme tehdä. Tänään olemme ostaneet
«Isänmaan». Raha-asioissa ei tullut mitään vaikeuksia. Mutta --
(kääntyy Rosmeriin.) Niin, nyt tulemme asiaan. Johdossa, -- sen lehden
johdossa, siinä se pulma on, näetkös. -- Sanoppa, Rosmer -- etkö sinä
hyvän asian vuoksi tunne itsessäsi halua siihen?
*Rosmer* (melkein säikähtyneenä). Minä!
*Rebekka*. Ei, mutta kuinka tuo on juolahtanut mieleennekään!
*Kroll*. Että sinä kammoat kansankokouksia, ja pelkäät joutuvasi
tauluksi niille sukkeluuksille joita *niissä* satelee, -- se on hyvinkin
luonnollista. Mutta sanomalehtimiehen enemmän yksityinen toimi tai
oikeammin sanoen --
*Rosmer*. Ei, ei, rakas ystävä, elä pyydä sitä minulta.
*Kroll*. Itse minä niin kovin mielelläni koettaisin voimiani silläkin

alalla. Mutta minulle se on ihan mahdotonta. Minulla on jo ennaltaan
niin viljalta työtä. -- Sinä sitä vastoin, jota ei enää mikään
virkavelvollisuus paina --. Me muut auttaisimme sinua tietysti kaikin
voimin.
*Rosmer*. Minä en voi, Kroll. Minä en kelpaa siihen.
*Kroll*. Et kelpaa? Samaa sanoit, kun isäsi hankki sinulle virkasi --
*Rosmer*. Minä olin oikeassa. Siksi sen jätinkin.
*Kroll*. Nooh, jos sinusta vaan tulee yhtä hyvä
sanomalehdentoimittaja, kuin olit pappi, niin me olemme hyvin
tyytyväiset.
*Rosmer*. Rakas. Kroll; -- nyt sanon sinulle kerrassaan, -- minä en
siksi rupea.
*Kroll*. No, sitte lainaat meille ainakin nimesi.
*Rosmer*. Nimeni?
*Kroll*. Niin, jo nimikin, Johannes Rosmer, on voitoksi lehdelle.
Pidetäänhän meitä muita jyrkkinä puoluemiehinä. Minua kuulutaan sen
lisäksi kuvattavan oikein hurjaksi kiihkoilijaksi. Siksi emme voi toivoa,
että lehti meidän nimessämme voittaa suurta suosiota villityissä
ihmislaumoissa. Sinä sitä vastoin -- sinä olet aina pysynyt poissa
kahakoista. Kaikki täällä ympäristössä tuntevat sinun ja kunnioittavat
sinun suoraa luonnettasi, -- sinun hienoa ajatustapaasi -- sinun
moitteetonta rehellisyyttäsi. Ja sitte se arvo ja mahti, jolla entinen
papillinen virkasi sinua ympäröi. Entä sitte vielä sukunimesi kaiku!
*Rosmer*. No, sukunimeni --.
*Kroll* (näyttää kuvia seinillä). Rosmersholman Rosmerit, -- pappeja
ja upseereja. Korkea-arvoisia virkamiehiä. Moitteettomia kunnon
miehiä jok'ainoa, -- suku joka pian kaksisataa vuotta on ollut täällä
kihlakunnan ensimmäisenä. (laskee kätensä Rosmerin olalle.) Rosmer,

-- oma asemasi ja sukusi perityt muistot velvoittavat sinua
puolustamaan kaikkea, mitä yhteiskuntamme tähän asti on hyväksynyt.
(kääntyy.) Vai mitä *te* sanotte, neiti West.
*Rebekka* (naurahtaa hiljaa). Rakas rehtori, -- minusta tämä on
naurettavaa kuunnella.
*Kroll*. Mitä sanotte? Naurettavaa?
*Rebekka*. Niin, sillä nyt sanon teille ihan suoraan --
*Rosmer* (pikaisesti). Ei, ei, -- toiste! Ei nyt!
*Kroll* (katselee heitä vuoroon kumpaakin). Mutta mitä kummia te,
hyvät ystävät -- (keskeyttää.) Hm!
(Matami Helseth tulee oikeanpuolisesta ovesta).
*Matami Helseth*. Tuolla on muuan mies, tuolla kyökkikäytävässä.
Hän sanoo, että hän tahtoo tulla tervehtimään pastoria.
*Rosmer* (keventynein mielin). Vai niin. No pyytäkää hänen tulemaan
tänne sisään.
*Matami Helseth*. Tänne sisään?
*Rosmer*. Niin juuri.
*Matami Helseth*. Mutta ei hän juuri sellaiselta näytä, että häntä voisi
päästää tänne