Ristiaallokossa | Page 9

armaani, peitä!

Kas tuommoinen tyttö on mieleeni mun,
Jok' on intoa, tunnetta,
tulta!
Sinä viulunsoittaja, soittele vain,
Minä tanssin impeni kanssa,
On
leimuva lempi mun rinnassain,
Vaan olkohon ahjossansa,
Me
kunnekka jäädään kahden illoin,
Voi autuutta onnen ja lemmen
silloin! --
Kas tuommoinen tyttö on mieleeni mun,
Jok' on intoa,
tunnetta, tulta!
VIERAALLA MAALLA.
»Le ciel est si bleu,
Le miel est si doux...»
Ylhäällä tuolla on Ranskan taivas
Ja Ranskan luonto on ympärilläni,


Ja vienoa kieltähän viehkein impi
Mun korvaani kuiskivi
vierelläin.
On tummenpi taivas kuin Suomessa konsaan
Ja lämpöisempi on
luontokin tää
Ja lehmusten oksilla rastahat laulaa
Ja leivoset
lennossa helkyttää.
Ja tummempi tukka on immellä tällä
Ja mustempi silmä ja pyyteinen

Ja tunnetta täynnä ja tulta on rinta
Ja kuumina polttavat suukkoset
sen.
Vaan miksikä nyt juur' Suomea muistan,
Muistan sen neitoa, taivasta.

Ja miksikä nyt niin selvähän tunnen:
Tää kaikki on sentähän
vierasta?
Toukokuulla 1890.
MUSTAT SILMÄT.
Tiesin kyllä ammoin, että
Silmät ovat sielun peili,
Tiesin, että niissä
juuri
Hengen syvyys kuvastuupi --
Vaan en tiennyt ennen, että

Silmät on kuin viepä rimpi:
Niihin jos sä vaivut kerran,
Ijäks
päiviks uppoot sinne.
JOS TOHDIT JA TAHDOT.
Jos tahtonet tyyntä ja rauhaa vaan
Ja mökkiä lahden pohjukkaan,

Kuss' myrsky ei konsaan raivoo,
Jos pelko sun valtaa, kun vain näät,
Ett' vinkuen rientävät tuulispäät,

Ja pilvet jo peittää taivoo;
Jos säikkynet huolia rinnallain,
Ja itkenet vaaroja vaikertain,

Elämässä kun aina ne kohtaa,
Jos lietoa lempinet, hiljaisaa,
Ken ulapoillen ei konsaan saa,
Vaan
rantoja purtensa johtaa;

Jos huimaa päätäs jo ai'e tuo,
Ett' pyrkiä Alppein huippujen luo,

Kuss' kukkaset Alppein tuoksuu,
Ja henkees nuorta jos arkailet,
Ja maata jos siksi sä konttailet,
Ett'ei
sua langeta juoksu;
Jos niin on, impeni, tahtos sun,
Jos tohdi et käydä sä taisteluhun,

Eron teemme jo paikalla tässä.
Mut uljuutta jos sun rinnassa on,
Jos tohdit sä elämän aallokkohon

Mun kanssani purtes heittää,
Jos tuon sinä tohdit ja tahdot sen,
Kas silloin laskemme riemuiten,

Vaikk' aaltoja vahtokin peittää.
Ja jos joku kohtais onnettuus,
Niin laitamme, että on into uus
Taas
tuotakin vaaraa vastaan.
Kun toisihin aina me turvautaan
Ja parhaiten kun me taistellaan.

Niin auttavi luojaki lastaan.
Ken Alppeja nosta ei jaksakkaan,
Hän ei näe Alppein ruusujakaan,

Ei tunne se tuoksua noiden.
Ja tyynestä nauttia mahdoton on,
Kun myrsky ja tuuli on tuntematon

Ja läikkynä aallokkoiden.
Siis pelkosi turha sä luotas luo
Ja rohkeudellen sä sijaa suo,
Ja
tuultua tuntees anna!
Näin intoa saat, näin voimistut,
Näin vanhasta vallan sä vapaudut,

Ja pystyssä pääsi sä kanna!
NIIN VARMASTI.
Niin varmasti kuin päivää seuraa yö,
Niin varmasti kuin käypi kuolon
työ,
Niin varmasti kuin rantaan laine lyö
Ja myrskyn raivotessa

louhta syö --
Niin varmasti mun sydämmeen sä jäit,
Niin varmasti sä rauhan sieltä
veit,
Niin varmasti mun toivottomaks teit,
Kun leikkinäs vain
lempeäni peit.
KAIKKI KAIKESSA.
Mä sua muistan, mitä muistellenkin,
Vaikk' luulen miettimättä
olevain --
Mä sua etsin, minne kulkenenkin,
Vaikk' luulen määrättä
mä kulkevain
Nään sinut aina, kunne katsonenkin
Ja vaikka silmät
suljen umpehen,
Ja äänes kuulen, mitä kuunnellenkin,
Jos menneet
korvatkin ois lumpehen
Sä olennoksein käynyt olet näin
Sinutta
unta vain on elämäin.
DAIMOONI.
En tiedä mä ken sinä olletkaan
Mun impeni vieras vento,
Sua
nähnyt en ennen mä koskonkaan
Sysikutrinen kaunotar hento!
Mut sen minä tiedän: katseesi vain
Kun silmiini sattui kohti,
Niin
alta se kulmain kaareuvain
Niin kummasti säihkyen hohti.
Ja liekkihin joskus se välkähtää
Sysimustien kulmien alta
Kuin
ukkosen nuolen tenhottu pää
Löis synkältä taivahalta.
Mut että ne voivat viehättäin
Myös loistaa, näin minä kyllä,
Kun
katsees tuonoin loit mua päin
Jumalaisella hymyilyllä.
Ja silloin mä lämpöä suoniin sain
Ja silloin mun syttyi rinta,
Ja
tunteet kiihtyi riehahtain
Kuin myrskyllä merten pinta.
Nuo silmäsi mustat ne lämmittää
Tulikuumalla säihkymisellä,
Vaan
mieltäni myöskin ne peljittää
Niin synkällä syvyydellä.
Luo kosken jos kuohuvan tullut on
Ja katsovi hyrskyjen vuohon,


Niin huimaa päätä ja arvaamaton
Veis voima jo nieluun tuohon.
Niin myös, sysimustiin silmiis sun
Kun katselin kerran taaskin,

Näin aattelin: noiden liekkiin mun
Tekis mieleni ainiaakskin!
HÄN HUOMAA EI.
»Miks ruskoposkesi kalpenee,
Miks sortuu äänesi soinnukas,
Miks
kirkas katseesi raukenee?
Mun ystävä hoi, tuo lausupas!»
Muut kaikki multa he kysyy näin
-- Niin tuttavat mun kuin ystäväin --

Mut yksin hän, syy kaiken tään,
Ei huomaa muutosta ensinkään.
SEN JO TIEDÄN.
Miss' on se impi, jonka lemp' ei sammu,
Vaikk' sammuu tähdet onnen
taivahan!
Min sydän sykkii vain sen hellemmästi,
Kun näkee toivon
päivän tummuvan?
Miss' on se impi, jonk' ei silmä kostu,
Vaikk' uhkaa kurjuus ynnä
kolkko yö?
Ja joka kurkistaissa kuolemankin,
Tyvennä kaulahani
kätens lyö?
Ken nähdä myrskyn voipi ruhjovaisen
Ja taivon salahmoista
välkkävän?
Ken voipi lempii sekä anteeks' antaa,
Jos rikkoisinkin
tiellä elämän?
Se ken ja missä? Sen jo tiedän kyllä,
Mut sanois en, jos autuus
annettais:
Näät silloin kiitäisitte kilvan sinne,
Mä ehk'en autuuttani
omaks sais!
VERTAUKSIA LUONNOSTA.
Kuin aurinko soppehen synkimpään
Elähyttävän lämmön tuo
Ja
helmasta hiedan ja routeikon
Elon muotoja uusia luo
Pois häätäen
ainehet tuormion tuojat
Ja loihtien esille elämän suojat --

Niin lempesi laskihe virkistäin
Eperoivahan sieluun mun,

Hedelmättömän hiedan ja routeikon
Sai kukkien kasvuhun
Pois
poistaen pilvyet mustan mielen
Lepolaululla lemmen ja sydämen
kielen.
Kuin ilmatar keuhkojen huokoisiin
Saa kaikkea puhdistain,

Avarruttavi aitoja rinnan sun
Ja mieltäsi tuullottain
Pois häätävi
ilmoa ummehtunutta,
Elähyttävi luontoa laimentunutta --
Niin tunkihe raittiina rakkautes
Mun rintahan ryönäiseen;
Sydän
syttyi, sykki jo virkumpaan
Ja sieluhun syksyiseen
Sai hellivän
henkäys päivyen uuden,
Elähyttävän ilman ja toivokkuuden.
Kuin verkkona vyöhye hermoston
Hienoisena haarautuu,
Yliympäri
tunnetta kuljettaa
Sekä hengeksi hienontuu
Elimistöä halliten
tirannin lailla
Siteillä sitkeillä voimakkailla --
Niin lempesi laajaksi laajentui,
Joka hermon se hallitsee,
Minut
pelkäksi tunteeksi liu'ensi
Ja niin minut vallitsee,
Että nyt jos
leikkinet kanssani kulta,
On vuoteeni hauta ja peittoni multa.
Toukokuulla 1890.
PÄIVÄN NOUSTESSA.
Valahti päivän kulta ylitse harjanteen,
Valaisi vaarat, notkot, ja