Ristiaallokossa | Page 8

taistelen,
Yksvaltaa järjen mä intoilen:
Ain'
olkoon yksilön vapaus
Oma lausua vakuutus.
EN RAKASTA TYYNTÄ.
En rakasta tyyntä mä lahdelman,
En lampea aallotonta!
Ikävää on
onnikin ainainen,
Ykstoikkoist' aika on rauhainen,
Jos myrskyjä ei
ole ollenkaan
Ei ollenkaan,
Vaan kaikki on kiihkotonta.
Ei kuulune tyyneys maailmaan,
On taistelu elämän ehto.
Lepo,
rauha ne enteitä kuolon on,
On haudan kolkkous kiihkoton --
Tuli,
into se suoraa on elämää
Se on elämää,
Jalon, suuren aattehen
kehto!
IV. LEMPI.
LEMMITTYNI MUISTOKSI.
Voi päiväni päivyt, voi onneni kukka,
Voi ihanin ilmiö mun unelmain,

Voi eloni toivo ja toimeni määrä,
Miks riisti sun kohtalo
rinnaltani?
Olin hukannut kaikki mä, toivon ja taivon,
Halun nautintoon, elon
iloni myös,
Sinä yksin, impeni, olit mun kaikki,
Sinä
johdatustähteni synkässä yöss'.
Sinun kauttasi uskoin mä, uskoton heitto,
Taas voimaan hengen ja
siveyden,
Sun tähtesi kannoin mä eloni taakan,
Sun katsoin mä
tuojaksi autuuden.
Ja niin tuli kohtalo kylmä ja jäinen
Ja mursi mun toivoni ainoonkin:

On poissa mun päivän' ja onneni ainut,
On poissa mun kukkani
kultaisin.
Kuin neitonen nuori, mi vuosia viisi
On vuottanut kaukoa sulhastaan,

On vuottanut vuosia säästäen, toivoin,
Niin viestipä tuodaanki

kuollostaan;
Kuin hellivä äiti, mi valvoen, soutain,
On vaalinut armasta ainoistaan,

On tuutinut turvoa, riemua äidin --
Niin seisooki tuoss' hänen
haudallaan.
Sua niin olen itkenyt, impeni hertas,
Itkenyt kaivaten päivät ja yöt,

Voi miksikä kohtalo, miksikä toiveen
Angervaiselta ainoan viet?
Nyt poissa on ponsi ja eloni tuoksu,
Hän poissa, mi elolle arvoa soi,

Mä varjona vaappuen muistoja uusin,
En mennyttä loitsea eteeni
voi.
Voi päiväni päivyt, voi onneni kukka,
Voi ihanin ilmiö mun elämäin,

Voi toivoni toivo ja toimeni määrä,
Miks riisti sun kohtalo minulta
näin?
ANNETTELLE.
Synkkyyden jos saisit syksyn yöltä,
Mustuutensa Hornan onkelolta,

Merten syvänteeltä pohjattuuden --
Näist' et konsaan synkkää
pohjattuutta
Saisi Annetteni tumman silmän.
Kirkkauden jos lainaat kristallilta,
Lähteen silmäkkeeltä puhtautensa,

Itse auringolta lämmön voiman --
Näist' et lämpöö, kirkkautta saisi

Armaan Annetteni lemmenkatseen.
Lainaa pehmoisuus sä untuvalta,
Ota hienous päivän auterelta,

Sametilta hento höyhen-nukka --
Saa et konsaan hellää hienoisuutta

Oman Annetteni poskipäiden.
Ota mettä suusta mehiläisen,
Kostontyydykkeeltä nautintonsa,

Viehkeytensä ensi suukkoselta --
Viehkeyttä hurmaavaa et saisi,

Mik' on Annetteni rusosuulla.
Nälkään nääntyvältä leipä riistä,
Viime toivo epätoivoiselta,
Armaat

aartehensa saiturilta --
Sitä murhetta et heille saata,
Kuin jos multa
Annetteni veisit.
SUUKKOSTEN KESKESSÄ.
Olet impeni hempeä, herttainen
Minut ammon jo hurmannut;
Mikä
lienee tenhova voimas sun,
Sitä ain' olen aatellut.
Olet kaunis, kauniita muitakin on,
Ihaninkaan tuskin sä liet,
Mut
silmissäin, sulo daimooni,
Sinä kaikilta voiton viet.
Olet kaunis, niin surumielinen myös,
Vaan vallaton toisakseen --

Tuo vaihtelevainen luontees lie
Minut saanutki orjakseen.
Noin parhaillansa kun istuttiin
Sylitysten ja suudeltiin,
Sydän
sydäntä vasten kun sykkäili,
Samat tunteet kun tunnettiin.
Sinä silloin äkkiä irtausit
Minun hellästä huostastain,
Kävit
murheelliseksi ja kyyneilit
Ja huokasit, huokasit vain.
Mitä mietit? Onnea meidän nyt
Sinä äkkiä epäilit:
Kesä hempein
synkeän syksyn tuo --
Niin perhoni pelkäilit.
Vaan vaikkapa maillehen päivyt saa,
Toki koittaa se uudestaan,

Valon vuorottaisuus ja pimeyden
Sehän juuri on siunaus maan.
Olet kultani tuossa mun kaltainen,
Olet kukkanen nurmikon,
Joka
illoin kylpevi kyynelissään,
Vaan aamulla kuiva jo on.
Tuollaisena juur sua lemminkin.
Sua suudella taas mun suo:

Ihanaisinta mannaa maailman
Ovat huultesi ruusut nuo!
KOITTAA JÄRKI JÄYKKÄ OLLA.
Kaikkialla maailmassa
Löytyy ristiriitaisuutta:
Kuinka ois mun
laulelmissa
Järjen johdonmukaisuutta?

Koittaa järki jäykkä olla,
Saada miehen päähän mieltä;
Mutta tunne,
tuulten lapsi,
Vaatii vallan toista kieltä.
Sadat kerrat kyllä päätin,
Ett'en puutu tyttölöihin,
Heiltä kun en
heitaleilta
Saanut unta päiviin, öihin.
Mut kun mustasilmän immen
Näin mä taaskin ruususuissa.
Kaikki
järjen jäiset tuumat
Suli lemmen suuteluissa.
Lemmen tunnelainehissa
Mielelläni näätten viihdyn,
Silmäparin
mustan vuoksi
Kiehahdan ja liekkiin kiihdyn.
Ja kun lemmin, lemmin niin mä,
Jott' on lempi kaikki mulle;

Vertoja ei maine, arvo
Vedä lemmensuutelulle!
Hurmauksen huumiosta
Voiton sentään järki saapi;
Miettii maita,
maailmoita,
Nautinnoille naurahtaapi:
Mit' on lempi? Mitä onni?
Mit' on ihanaisin impi?
Tieto, totuus,
selvä järki
Muka näit' on kallihimpi.
Mut kun mustasilmän immen
Nään mä taaskin ruususuissa,
Kaikki
järjen jäiset tuumat
Sulaa lemmen suuteluissa.
Kaikkialla maailmassa
Löytyy ristiriitaisuutta,
Kuinka ois mun
laulelmissa
Järjen johdonmukaisuutta?
NEIDON MIELET.
I.
Uljas on Suomelan kankahan koivu,
Kaunis ja uljas on harjulla mänty,

Uljaampi näitä on korvessa kuusi.
Kaikista uljain, kaunihin
myöskin
Onpi mun mielessä lemmitty sulho.
II.

Lyhyt on Suomessa talvinen päivä,
Lyhempi Pohjolan kesäinen yöhyt,

Lyhythän myöskin on nuoruuden aika.
Lyhinpä sentään on
immestä ilta,
Jonka hän sulhonsa sylissä viettää.
III.
Pitkä on syksyen tähdetön ilta,
Pitkä on talvisen päivyen puhde,

Pitempi Pohjolan kesäinen päivä.
Kaikista näistäpä pisin on sentään

Sulhoa vuottavan impyen aika.
IMPENI.
I.
Kaunis on kesäisen iltaman rusko,
Kaunis on nurmella mansikan
marja,
Kaunis on onnekas orvokin kukka.
Kauniimpi näitä on
muistossa sentään
Poi'alla lemmitty, ihana impi.
II.
Sinerv' on lampuen läikkyvä laine,
Sinervä lähtehen aalloton pinta,

Sinervä lemmikin hempeä kukka --
Kaikkia näitä on sinerväisempi

Armahan impeni lempeä silmä.
III.
Puhdas on Pohjolan vilpeä ilma,
Puhdas on juokseva laaksosen virta,

Puhdas ja kaino on kielosen kukka.
Puhtaampi näitä on armahan
immen
Tuntehin puhtain aaltoova rinta.
ENSI VUOKKO.
Kasvoi laakson ensi nurmikolla
Valkovuokko, suven ensimmäinen.

Raitis, puhdas oli vuokon tuoksu,
Suloinen ja hertas kukka itse.
Tuli immyt, nuori, ihanainen,
Vallatonna leikki kukkaisilla:


Vuokon taittoi, kantoi rinnoillansa,
Kunnes kuivunehen luotaan heitti.
Vihantana versoi taimi nuori
Pojan sydämmessä ensimmäinen.

Raitis, puhdas oli lemmen tunne,
Nuortea ja reipas nuorukainen.
Tuli immyt, nuori, ihanainen,
Vallatonna leikki sydämmillä:

Taimen taittoi, helli rinnoillansa,
Kunnes kyllästyi ja luotaan heitti.
TUOMMOINEN TYTTÖ ON MIELEEN MUN.
»Ton sein est le trône d'amour!»
_Chénier_.
Kas tuommoinen tyttö on mielehen mun
Jok' on intoa, tunnetta, tulta!

Ja nuo sysimustat silmäsi sun
Ovat vienehet järkeni multa --
Tuo
paisuva rintas se onnea tietää
Ja huulesi viehkeät suutelon sietää --

Kas tuommoinen tyttö on mielehen mun,
Jok' on intoa, tunnetta, tulta!
Mua lemmit sä, Annette, sen minä nään,
Elä peittele turhia multa --

Etelättäret kaikki ne lemmessään
Ovat pelkkää tunnetta, tulta --
Kai
yhtehen luonto lie aikonut meitä,
Elä lempesi liekkiä,