Rauhan erakko | Page 7

on j??nyt laakson toiselle puolelle, n?kym?tt?miin, kuulumattomiin. Yht'?kki? on edess?ni tienristeys, josta toinen polku vie suoraan eteenp?in, toinen l?htee pyrkim??n rinnett? yl?s. Siihen on puun kylkeen pantu viitta, josta luen: "Maailman Rauhan Majalle."
T?st? l?htee siis tie sen miehen luo, jonka ne eilen n?kiv?t kiikarissa ja joka uskoo siihen, ett? tuhatvuotinen valtakunta jo on toteutunut maan p??ll??
Kuuluu ??ni? ja askelia jostakin ylemp??, ja samassa huomaan tulemassa alas kaksi vanhaa miest?, samat, jotka eilen olivat l?hteneet t?nne, oltuaan edellisen y?n meid?n ravintolassamme, valkopartaisia, mutta viel? reippaita vanhuksia, matkapuku molemmilla yht?l?inen kuin sotilailla, alppiruusuja kokardeina hatussa. Hekin tunsivat minut ja me tervehdimme.
--Menette majalle?
--En tied? viel?...
--Menk??, herra, menk?? ... maksaa vaivan ... ah, h?n on merkillinen mies, todella merkillinen!
Kun molemmat taisimme vain muutamia sanoja yhteist? kielt?, ei voinut synty? sen pitemp?? puhelua. Kysyin tiet? ja kuinka kauan nousu kest?isi.
--Suoraan yl?s ... korkeintaan kolme tuntia.
Tie nousee nousemistaan, ja samalla mets? syvenee ja sakenee. Astun kuin umpiportaita, n?kem?tt? ymp?rilleni, tiet?m?tt?, kuinka korkealle olen saapunut. Siell? t??ll? on k??nteen p??ss? lev?hdyspaikka, milloin puupenkki, milloin kalliopaasi, milloin tasoitettu kanto. Jokaisen istumasijan edess? on puuhun naulattu taulu, johon on kirjoitettu jokin tervehdyslause. Er??ss? on: "T?ytt?k??n rintasi rakkaus ja rauhantunne kaikkia l?himm?isi?si kohtaan." Toisessa on: "Kaikki ihmiset tulevat veljiksi kerran." Kolmannessa: "Humiskoon t?m? honka sieluusi uskoa, toivoa ja rakkautta maailmanrauhaan." Er??ss? notkelmassa seisoo nuorta mets?? runko rungossa kiinni, ja siihen on pantu kuin sen ajatuksia ilmaisemaan: "Meit? on t?ss? mets?ss? tuhannen tuhansia puita, mutta meit? ei ole t?ss? ainoatakaan, joka tahtoisi toisensa tuhota." Sen vieress? on toinen taulu: "Pyrkik??t ihmiset kilpailussaan toistensa kanssa _yl?sp?in_, aurinkoa kohti, niin kasvaa heist? kustakin solakka huojuva honka."
Sitten tulee samassa mets?ss? toisia tauluja, joihin on kirjoitettu:
"Jollei minulla, hoikalla huojuvalla puulla, olisi suojanani tuhansia muita puita, en min? pysyisi pystyss? myrskytuulen tullen."
"Tukekaa toisianne pelk?ll? olemassaolemisellanne, niinkuin mekin sill? tuemme toisiamme."
"Ei mik??n toteudu, jos siihen ei usko. Kaikki toteutuu, kun siihen uskoo."
"Maailmanrauha ei toteudu, jos ei kukaan siihen usko. Sen toteutuminen alkaa heti, kun jokukaan siihen uskoo."
Katselin ensin noita kirjoituksia samalla silm?ll? kuin niit? aatteellis-is?nmaallis-uskonnollisia mielilauselmia, joita t??ll? tapaa jokaisen talon ja ravintolan sein?ll?. Mutta on t?ss? kuitenkin jotakin muutakin kuin vain vanhaa, hyv?? tunneherkkyytt?. Nuo lauselmat eiv?t ole pelkki? koristeita, niiden takana on kaikesta p??tt?en miehen oma hartaus ja h?nt? el?hdytt?v? aate. H?n on n?ht?v?sti innostaja, joka koettaa vaikuttaa k??nnytett?viins? jo ennen, kuin tulee kosketuksiinkaan heid?n kanssaan. Joudutan nousuani n?hd?kseni, mink? totuuden seuraava taulu tulee sis?lt?m??n.
Siin? on kivest? veistetty allas, mihin pystyyn kohotetun paaden rei?st? lirisee vett?, joka sitten kivien lomitse ja puunjuurien alitse solisee purona polun poikki. Altaan reunalla on somasti veistetty puukauha. Paateen on hakattu sanat: "Rauhan madonna l?hett?? sinua vastaan t?m?n veden jatkaaksesi virkistyneen? nousuasi H?nen Pyh?lle L?hteelleen."
Virkistyn jo pelk?st? siit? herttaisuudesta ja somuudesta, mill? t?m? on tehty, ajateltu ja sanottu. Mik? runoilija, mik? haaveilija siell? asuukaan tuolla ylh??ll?! Ja yh? enemm?n kiinnitt?? mielt?ni mies, joka t??ll? er?maassa ajaa maailmanrauhan asiaa, julistaen sit? puiden ja kivien ja purojen v?lityksell?. Joku Assisin Fransiskusko?
Tie k?y jyrkemm?ksi ja sen polvekkeet lyhemmiksi. Se on kuin porrask?yt?v?? haljenneiden kallioiden ja puiden lomassa. Jonkin matkan p??ss? on pengerm?, niityn py?ryl?, kasvaen ??ri??n my?ten alppiruusuja, uhkuen niit? kuin kukkasmaljakko. Siin? on taas kirjoitus: "Tulija, taita t?st? ruusu ja vie se viemisiksi Pyh?lle ?idille!"
Tein, niinkuin h?n pyysi. Otin uhrikukan laskeakseni sen h?nen jumalattarensa jalkojen juureen jossakin siell?, miss? sen ehk? tapaan. Mies tuolla ylh??ll? n?ytt?? todella palvelevan aatettaan uskontona. Annan mieleni yh? enemm?n t?ytty? tunteesta, ett? kuljen t?ss? kuin jossakin pyh?ss? lehdossa, olen nousemassa jollekin pyh?lle vuorelle. Vaikkei h?nen jumalansa luultavasti olekaan minun jumalani, miksen koettaisi omistaa sit? itselleni ainakin hetkeksi! Miksen voisi sit? palvella, koska h?n sen suo! Sellainen taipumus yll?tt?? usein, kun tulee kosketukseen v?litt?m?n tunteen tai vilpitt?m?n uskonilmauksen kanssa. Kuinka helposti joutuukaan ja kuinka mielell??n antautuukaan kreikkalaisen hengen valtaan vanhan kuvapatsaan ??ress?, joka seisoo jonkin temppeliraunion p??dyn edess?, tai katolilaisen hartauteen h?nen kirkkonsa h?m?ryydess?, tai vaeltaessaan toivioretkel?isten seurassa jollekin heid?n pyh?lle paikalleen.
L?ysin rauhanmadonnan herttaisesta paikasta, mets?rajan yl?puolella olevalta niittypengerm?lt?, korkean, jyrk?n kalliosein?n alta. Se oli katettuun komeroon asetettu, puusta leikattu veistos, siniviittainen, keltatukkainen, yst?v?llisesti hymyilev? ?iti, polvellaan lapsensa. ?iti painoi jalallaan poikki miekan, joka oli hahmoteltu k??rmeeksi, lapsella oli olevinaan toisessa k?dess??n rauhan palmu, toisessa maapallon kuva. Veistos oli k?mpel??, mutta harrasta tekoa. Sen edess? oli hylly niinkuin alttari, jonka p??lle asetettujen alppiruusujen ja muiden pikku-uhrien joukkoon min?kin asetin omani. Alttarilla paloi ?ljytuohus himme?n lasin alla. Sen vierest? vuorisein?n alta kihelm?i l?hde maasta.
N?k?ala madonnan ja h?nen lapsensa vihre?lt? niitylt? on kaunis kuin autuaan uni, ihanuuden ja sopusoinnun, rauhan ja onnen, suurenmoisuuden ja somuuden n?yte, jonka vertaista vastavalmistunut maailma ensimm?isen? sapattinaan tuskin lienee voinut tarjota tekij?lleen. Siihen on lev?hdytetty kuin vartavasten katseltavaksi kaikki, mit? luonnolla, viljelyksell?, sivistyksell? yleens? on annettavana, kehitys autioimmasta er?maasta vanhan sivistyskeskustan t?ytel?isimpiin muotoihin.
Usma sielt? alisista maailmoista on jo aikoja sitten noussut taivaalle ja kiteytynyt liikkumattomiksi hattaroiksi huimaavaan korkeuteen. Suuri sinisenvihre? alppij?rvi, melkein kuin meri, heloittaa ja hehkuu iltap?iv?auringon kirkkaimmassa, pehmeimm?ss? valossa, ollen paikoitellen sile? ja