Rauhan erakko | Page 6

saavutuksessa.
Olen k?vellyt itseni uuvuksiin, t?ytyy lev?ht??.
En p??se koskaan semmoisiin korkeuksiin min?, en l?himaillekaan; kun muut heiluttavat hattuaan yl?s avaruuteen, tallustelen min? reppu sel?ss? ojan pohjaa. Eik? minulla ehk? olisikaan heid?n uskoaan eik? heid?n pyrkimisens? intoakaan, vaikka olisi heid?n voimansakin. Mist? sen saisi siell? meill?? Kotoiset huiput ovat matalat ja n?k?alat ahtaat. Siell? matelee niin usein esille kysymys: mit? kuuluu meihin maailmanmeno? Mit? meill? on hy?ty? siit?, olipa se millainen tahansa? Paraneeko meid?n asiamme siit?, ett? maailma paranee? Pit?isik? rakastaa ventovierasten ihmiskuntaa vain sen vuoksi, ett? se on ihmiskunta? Hurmautuako siihen, ett? joskus, ehk? vasta tuhansien vuosien p??st?, alkaa se tuhatvuotinen valtakunta ja parantaa kaiken? Joka toteuttaa kaikki haaveet siit?, mik? on oikein ja mik? totta?
Ja kuitenkin on haave, unelma, ainoa, joka on jotakin ja jonka vuoksi kannattaa el??. Ainoastaan haaveessa toteutuu kaikki. Mit? toteutuu todellisuudessa? Kun ei ihmiselle ihmisen? koskaan toteudu mik??n, tai ainakin ??rett?m?n v?h?n--niin tuskinpa ihmiskunnalle ja maailmallekaan? Mik? toteutuu vuorenkiipij?lle? H?ness? on laaksosta l?htiess??n tunne, ett? h?n p??see, joskaan ei taivaaseen, niin ainakin v?h?n l?hemm?ksi sit?. Mihin h?n lopulta p??tyy? Kuta ylemm? h?n tulee, sit? karumman h?n kohtaa. Puut pienenev?t, katoavat, tulee vastaan vaivaiskoivu ja kanerva, sitten nurmikko, yh? surkastuneempi, sitten ei sit?k??n, vain kiviraunio ja sen yl?puolella ikuinen lumi ja kuoleman kylmyys. Sen h?n siis saavutti. Taivas h?nen yll??n ja ymp?rill??n on kyll? laajemmalla alalla, mutta ei yht??n l?hemp?n?. Todellisuuden tiet? ei p??st? edes ikuisuuden portillekaan. Ainoastaan haaveiden lentimin sinne todella tullaan. Sill? ainoastaan kuvittelun takana ei ole kuolemaa ja h?vityst? ja ikuista j??t?, koska haaveesta syntyy uusi haave yh? ylemm? ja ylemm? kiert?v?n? portaana.
Haaveesta ei koskaan pety, sill? kukaan ei ole n?hnyt sen toteutumattomuutta eik? vaadi sen toteutumista. Ainoastaan unelmiensa tiet? on ihmiskunta pyrkinyt ja p??ssyt toiveittensa viimeisille perille. Niiden avulla se on luonut itselleen taivaansakin. Jo tuhannen tuhansia vuosia sitten se on kaikkein viisaimpiensa viem?n? tullut siihen, ett? sen onni ei ole ollut rakennettavissa miss??n muualla kuin siell?--mist? ei ole mit??n ja mist? ei kukaan tied? mit??n. Se ei ole koskaan todenteolla uskonut uskotteluihin maan p??ll? toteutuvasta onnesta, ei ett? se sille koskaan saataisiin jotenkuten j?rjestetyksi t??ll?. Heid?n haaveensa kansojen veljeydest?, maailmanrauhasta, siit? maapallon yhteisest? aikataulustakin t?ytyy olla vain haavetta, voidakseen olla jotakin. Eih?n se tuo ihmiskunta ajan pitk??n sied? silmiens? edess? mit??n, mink? se on rakentanut. Niin pian kuin se on saavuttanut jotakin, s?rkee se itse omat saavutuksensa. Samalla voima-aineella, mill? se poraa kanavan kahden valtameren v?lille, tai puhkaisee tunnelin tieksi valtakunnasta toiseen, se r?j?hdytt?? ne umpeen. Se kyll?styy kuin lapsi leluihinsa, joka rakentaa hiekkaan kauniin kaupungin muureineen, torneineen ja linnoineen, ja juuri kun on sen saanut valmiiksi, pyyhk?isee sen sile?ksi maan tasalle...
Mutta toisekseen ...
Olin lev?nnyt, nousin; kuului riemuisa joiku joltakin karjamajalta, johon hetken p??st? vastasi toinen yht? riemuisa joltakin toiselta alpilta...
... kun ihmiskunta ei kuitenkaan henno sit? haavettaan j?tt??? Kun sen herkimm?t hermot, sen runoilijat, ajattelijat, tiet?j?t, sit? lakkaamatta aavistelevat ja siihen uskovat--kun karuimmat k?yt?nn?nkin miehet toimivat siin? hengess?, niin on heill? siis siit? ei vain toivo, vaan n?ytt?? v?list?, kuin olisi heill? siit? varmuus. Mist? on heill? se varmuus? Onko sellainen onnen aika joskus ollut olemassa, koska haave siit? on voinut el?? ja muisto pysy?? Ellei ihmiskunta joskus olisi menett?nyt jotakin Eedeni??n, ei usko sen takaisinvoittamisesta olisi voinut el?? kautta vuosituhansien. Miksi se kuuntelee noiden onnenaavistustensa siipien salaper?ist? havinaa hiljaisina ?in? ja tyynin?, kirkkaina p?ivin?? Miksi se ajattelee onneaan aina jossakin muodossa mahdolliseksi? Selitt??h?n se jokaisen uuden keksinn?n tulevaisen onnensa enteeksi ja takeeksi. Se tahtoo luoda sen uhallakin--kaikki kansat sitokoot itsens? sit? varten yhteen k?yteen niinkuin vuorillekiipeilij?t, sen huippua valloittaakseen...! Kasvaahan n?iden t?llaisten uskovain luku yh?.
Istuskelin puron reunalla, jonka vesi oli sinisempi kuin taivas, lep?ilin nurmikoilla, joiden nukka oli hienompi kuin salonkimaton, hengitin ilmaa, jossa oli m?ntymets?n pihkan ja l?mminneen kivisein?n ja sulavan j??tik?n yhtynytt? tuoksua...
Miksen uskoisi min?kin siihen, koska kerran koko maailma uskoo? Kun nuoret miehet siihen innostuneina n?ht?v?sti lis??v?t sill? uskollaan olemisensa iloa ja matkailunsa hauskuutta, miksen min?kin soisi itselleni iloa ja mielenkevennyst? siit?, ett? maailmassa kaikki on niin hyvin, kuin suinkin voi olla, ja ett? se on kehittym?ss? yh? parempaan p?in. Sill? tunteella mielt?ni t?ytt??ksenih?n min? oikeastaan aina l?hdenkin matkoille ... p??st?kseni onnellisiin ja ihaniin maihin ja nauttiakseni kaikesta niiden kauniista. Aivan niinkuin ennen nuorena, kun sis?isen olemisen ja el?misen riemun pakotuksesta nousin purteeni, jonka valkeat purjeet lepattivat levottomina rannalla, ja l?hdin ja laskin ulapoille vet?v?ss? tuulessa, keinuin keinumistani--ja niin oli taivaani _siin?_ ja onneni siin?, tarvitsemattani odottaa sit? haudan takaa.
T?yt?n siis nytkin sill? tunteella mieleni. K?yskentelen ensin t??ll? n?iss? viileiss? laaksoissa t?m?n ihanan kes?n, siirryn syksyn tullen alppien yli, viet?n talveni Caprissa--maailma on luotu minun ilokseni, minun on lupa ottaa silt? kaikki, mink? se voi minulle antaa.
Tartun taas sauvaani ja l?hden. Polku on poikennut laakson keskest? ja alkanut vied? sen toiseen laitaan, josta mets?inen loiva rinne nousee nousemistaan aina sinne, miss? mets?nraja p??ttyy. Olen pian hongikossa, viile?ss? pylv?st?ss?, jonne p?iv? p??see vain tihkuen tunkemaan latvojen l?pi. Puro