Ratsumies Peter Halket Mashonamaasta | Page 8

"jos kävisi niin, että te
saisitte kaikki nuo halutut maanne, ja jos saisitte mustia miehiä
tekemään työtä edestänne ja hankkimaan teille suuria rikkauksia, tai jos
voisitte perustaa tuon yhtiön" -- Peter säpsähti -- "ja hullut ostaisivat
osakkeita, niin että teistä tulisi koko valtakunnan rikkain mies, ja jos te
hankkisitte laajoja maita itsellenne ja rakentaisitte komeita linnoja, niin
että ruhtinaat ja tämän maailman mahtavat ryömisivät teidän luoksenne
ja puristaisivat teidän käsiänne, pyytäen hiukan kultaa teiltä -- mitä se
teitä hyödyttäisi?"
"Hyödyttäisi!" Peter Halket tuijotti vieraaseen. "Se tietysti hyödyttäisi
vaikka kuinka paljon. Mikä se tekee Beitin ja Rhodesin ja Barnaton
niin suuriksi? Jos on kahdeksan miljoonaa --"

"Peter Simon Halket, kellä on suurin sielu kaikista, jotka tunnette maan
päällä?" sanoi vieras. "Kenen sielu on puhtain?"
"Oh," sanoi Peter, "nyt ei ollutkaan kysymys sieluista vaan rahasta.
Tietysti, jos kerran sieluista puhutaan, minusta on äiti paras ihminen,
jonka ikinä olen nähnyt. Mutta mitä se häntä hyödyttää? Hänen täytyy
ikänsä seistä pesemässä kaikenlaisten hienojen pöllöpäiden
alusvaatteita. Odottakaappa, kun minä saan rahoja! Silloin ne ajat
muuttuvat, ja silloin se on toinen, joka saa --"
"Peter Halket," sanoi vieras, "kuka on suurin, sekö joka palvelee vai
sekö jota palvellaan?"
Peter katsahti vieraaseen, ja yhtäkkiä hänelle selvisi, että vieras mahtoi
olla hullu.
"Oh," sanoi hän, "jos sillä lailla puhutaan, niin ei mikään ole mitään!
Voisitte yhtä hyvin väittää, että te itse istuessanne tuossa, vanhassa
liinaviitassanne, olette yhtä suuri kuin Rhodes tai Beit tai Barnato, tai
vaikkapa kuningas. Tietysti ihminen on yhtä hyvä, olipa hän rikas tai
köyhä, mutta hän ei ole yhtä hyvä, muitten silmissä."
"On ollut kuninkaita, jotka ovat syntyneet seimessä," sanoi vieras.
Silloin Peter huomasi, että vieras laski leikkiä, ja hän nauroi. "Siitä kai
on hyvin pitkä aika. Nyt ne eivät ainakaan synny seimessä," sanoi hän.
"Vaikkapa itse kaikkivaltias Jumala tulisi tähän maahan, niin ihmiset
eivät paljoa hänestä välittäisi, ellei hän omistaisi ainakin puolen
miljoonan edestä osakkeita."
Peter korjasi valkeata. Äkkiä hän tunsi vieraan katseen.
"Kuka antoi teille maanne?" kysyi vieras.
"Minulle! Tietysti Chartered Company," sanoi Peter.
Vieras katsoi taas tuleen. "Ja kuka antoi maan heille?" kysyi hän
tyyneesti.
"Englanti, tietysti. Englanti antoi Chartered Companylle maan tuolle
puolen Zambesia, jotta yhtiö saisi tehdä sillä mitä ikinä se tahtoi ja
hankkia siitä niin paljon rahaa kuin se suinkin saattoi, ja Englanti olisi
sillä apuna."
"Kuka antoi maan Englannin miehille ja naisille?" kysyi vieras
tyyneesti.
"Mitä hittoja! He sanoivat tietysti että se oli heidän, ja silloin se oli
heidän," sanoi Peter.
"Entäs sen maan asukkaat, onko Englanti antanut teille ihmiset

myöskin?"
Peter katsoi hiukan epäröiden vieraaseen. "Tietysti se on antanut meille
myöskin asukkaat. Mitä me tekisimme maalla ilman asukkaita?"
"Ja kuka antoi Englannille nuo asukkaat, elävän lihan ja veren, että
Englanti ne antaisi pois toisten käsiin?" kysyi vieras nousten
seisaalleen.
Peter katsoi häneen melkein peloissaan. "Ah -- mitä Englanti tekisi
kurjilla neekerijoukoilla, ellei se antaisi niitä meille? Mitä ne ovat
muuta kuin maailmanlopun kapinoitsijoita, koko neekerit?" sanoi Peter.
"Mikä on kapinoitsija?" kysyi vieras.
"Voi taivas!" sanoi Peter. "Kylläpä mahdatte olla vieras tämän
maailman menolle, ellette tiedä, mikä kapinoitsija on! Kapinoitsija on
semmoinen ihminen, joka taistelee kuningastaan ja maatansa vastaan.
Nuo helvetin neekerit ovat kapinoitsijoita siksi että ne taistelevat meitä
vastaan. He eivät tahdo antautua Chartered Companylle. Mutta heidän
täytyy. Kyllä me heille opetamme," sanoi Peter Halket puristaen
nyrkkiään ja istautuen varmasti Etelä-Afrikan maalle, josta hän ei kaksi
vuotta takaperin ikinä ollut kuullutkaan, ja jota hän kahdeksantoista
kuukautta sitten ei ollut nähnyt, aivan kuin se olisi ollut hänen isäinsä
maa, jossa hän ensiksi näki päivän valon.
Vieras katsoi tuleen ja sanoi sitten mietteissään: "Olen nähnyt maan
kaukana täältä. Siinä maassa on kahden laatuisia ihmisiä, jotka asuvat
vieretysten. Noin tuhat vuotta sitten toinen kansa voitti toisen ja siitä
lähtien ne ovat asuneet yhdessä. Nyt tahtoo toinen kansa ajaa pois
voittajansa. Ovatko he myöskin kapinallisia?"
"Hm," sanoi Peter tyytyväisenä, kun vieras vetosi häneen, "se riippuu
vallan kokonaan siitä, keitä ne ovat. Ymmärrättehän."
"Toista kansaa sanotaan turkkilaisiksi, toista armenialaisiksi," sanoi
vieras.
"Jaa," sanoi Peter, "armenialaiset eivät ole kapinallisia. He ovat meidän
puolellamme! Sanomalehdet ovat vallan täynnä noita asioita," lisäsi
Peter ylpeänä, kun sai näyttää tietojaan. "Ne peijakkaan turkkilaiset!
Mikä oikeus heillä oli voittaa armenialaiset? Kuka antoi heille heidän
maansa? Tekisi mieleni mennä itse heitä ampumaan!"
"_Miksi armenialaiset eivät ole kapinallisia?_" kysyi vieras lempeästi.
"Oh, te kysytte niin kummallisia kysymyksiä," sanoi Peter. "Elleivät he
pidä turkkilaisista, miksi heidän pitäisi sietää heitä? Jos ranskalaiset nyt

tulisivat ja voittaisivat meidät ja me käyttäisimme ensimäistä tilaisuutta
ajaaksemme heidät tiehensä, ette kai sanoisi _meitä_ kapinallisiksi!
Miksi armenialaiset eivät saisi ajaa pois noita kirotuita turkkilaisia?
Paitsi sitä," lisäsi Peter kumartuen eteenpäin ja puhuen aivan kuin
semmoinen henkilö, joka on aikeessa sanoa tärkeän salaisuuden,
"ymmärrättehän, että ellemme me auta armenialaisia, tulevat venäläiset
apuun, ja meidän täytyy" -- Peter näytti tavattoman viisaalta -- "meidän
täytyy estää se. He ottaisivat maan, ja se on aivan tiellä Indiaan. Ja sitä
me emme voi sallia. Arvaan