Ratsumies Peter Halket Mashonamaasta | Page 9

että te ette tiedä paljon politiikasta siellä
Palestinassa?" sanoi Peter, katsoen ystävällisesti ja suojelevasti
vieraaseen.
"Jos nämät ihmiset", sanoi vieras, "tahtovat ennemmin olla vapaina tai
brittiläisen vallan alla kuin Chartered Companyn alamaisina, miksi he
vastustaessaan Chartered Companya ovat enemmän kapinallisia kuin
armenialaiset vastustaessaan turkkilaisia? Onko Chartered Company
Jumala, että jokaisen polven tulee notkistua sen edessä ja jokaisen pään
kumartua? Alistuisitteko te Englannin valkoiset miehet päiväksikään
sen komennon alle?"
"Ah," sanoi Peter, "tietysti emme, mutta me olemme valkoihoisia ja
samoin ovat armenialaisetkin -- melkein --". Hän katsahti vieraan
tummiin kasvoihin ja lisäsi nopeasti: "Tietysti se ei riipu väristä, senhän
ymmärrätte. Minä pidän tummista kasvoista, äidillä on ruskeat silmät --
mutta armenialaiset ne ovat pitkätukkaisia aivan niinkuin mekin."
"Vai niin, se riippuu siis tukasta," sanoi vieras lempeästi.
"E--ei," sanoi Peter, "eihän se nyt tietysti riipu aivan siitäkään. Mutta se
on kumminkin vallan eri asia se, että armenialaiset tahtovat vapautua
turkkilaisista, kuin se, että nämä peijakkaan neekerit tahtovat vapautua
Chartered Companysta. Paitsi sitä armenialaiset ovat kristityitä niinkuin
mekin!"
"Oletteko te kristityitä?" Omituinen väre kävi vieraan kasvojen yli. Hän
nousi seisaalleen.
"Tietysti olemme," sanoi Peter. "Me olemme kaikki kristityitä, me
englantilaiset. Ehkä te ette pidä kristityistä? Tiedän että muutamat
juutalaiset eivät pidä kristityistä," sanoi Peter, katsoen tyynnyttävästi
vieraaseen.
"Minä en rakasta enkä vihaa ketään ihmistä hänen nimensä tähden,"
sanoi vieras. "Nimi ei merkitse mitään."

Vieras istautui taas tulen ääreen ja pani kätensä ristiin.
"Onko Chartered Company myöskin kristitty?" kysyi hän.
"Tietysti, tietysti," sanoi Peter.
"Mikä on kristitty?" kysyi vieras.
"Hm -- niin -- te kysytte todellakin niin kummallisia kysymyksiä.
Kristitty on sellainen ihminen, joka uskoo taivaaseen ja helvettiin ja
Jumalaan ja Raamattuun ja Jesukseen Kristukseen, että Kristus
vapahtaa hänet menemästä helvettiin; ja jos hän uskoo, hän
vapahdetaan, hän varmasti vapahdetaan."
"Mutta täällä, tässä maailmassa, kuka täällä on kristitty?"
"Hm," sanoi Peter, "minä olen kristitty -- me olemme kaikki
kristityitä."
Vieras katsoi tuleen, ja Peter tahtoi mielellään vaihtaa keskusteluainetta.
"Se on vallan omituista kuinka te olette äitini näköinen -- tarkoitan
käytöstänne. Hän sanoi aina minulle: 'Elä välitä rahansaaliista, Peter.
Liian suuri rikkaus on yhtä paha kuin liian suuri köyhyys'. Te
muistutatte niin paljon häntä."
Vähän ajan perästä Peter sanoi, kumartuen hiukan vieraaseen päin:
"Mistä syystä tulitte tähän maahan, ellette tahdo ansaita rahaa? Ei
kukaan tule tänne muusta syystä. Oletteko portugalilaisten puolella?"
"En ole enemmän toisen kansan puolella kuin toisenkaan," sanoi vieras.
"Ranskalainen ei ole minusta parempi kuin englantilainen, eikä
englantilainen parempi kuin kafferilainen tai kiinalainen. Olen kuullut,"
lisäsi vieras, "mustan lapsen itkevän, kun se ryömi äitinsä ruumiilla
hakien rintaa, kun äiti makasi kuolleena tien vieressä. Olen myöskin
kuullut rikkaan miehen lapsen valittavan palatsissa. Minä kuulen kaikki
itkut."
Peter katsoi häneen tarkasti. "Kuka te oikeastaan olette?" sanoi hän, ja
kumartuen lähemmäksi vierasta hän lisäsi: "Mitä te täällä teette?"
"Minä kuulun?" sanoi vieras, "maailman voimakkaimpaan yhtiöön."
"Oh," sanoi Peter, istuen suorana, ja kasvoihin tuli ihmettelyn ilme.
"Vai niin, vai niin. Onko se timantti-, vai kulta-, vai maayhtiö?"
"Se on kaiken maailman laajin yhtiö," sanoi vieras, "ja se kasvaa
kasvamistaan. Siihen kuuluu kaiken rotuista väkeä kaikista maista.
Siinä on eskimolaisia, kiinalaisia, turkkilaisia, englantilaisia, kaikkia.
Siinä on kaiken uskoista väkeä, buddhalaisia, mahomettilaisia,
konfusiolaisia, vapaa-ajattelijoita, ateisteja, kristittyjä, juutalaisia. Se on

meille sama, miksi ihmistä sanotaan, kun hän vain kuuluu meihin."
Peter sanoi: "Mahtaa olla vaikeata teidän ymmärtää toisianne, jos teitä
on niin monta laatua?"
Vieras vastasi: "On merkki, josta me kaikki tunnemme toisemme ja
josta koko maailma meidät tuntee[1]."
[1] Siitä pitää kaikkein tunteman teidän minun opetuslapsikseni, jos te
keskenänne rakkauden pidätte.
Ja Peter sanoi: "Mikä merkki se on?"
Mutta vieras oli vaiti.
"Ahaa, jonkunmoinen vapaamuurari yhdistys!" sanoi Peter, nojautuen
kyynäsvarteensa ja katsoen vieraaseen lakkinsa alta. "Onko täällä
paljon teikäläisiä tässä maassa?"
"On," sanoi vieras. Sitten hän ojensi kättään pimeään. "Tuolla eräässä
luolassa oli kaksi naista. Kun räjähdytitte luolan, jäivät he
vahingoittumatta kivilohkareen taakse. Kun te veitte pois kaikki jyvät
ja poltitte ne, mitä ette jaksaneet kantaa, oli siellä vakallinen, jota ette
huomanneet. Naiset jäivät sinne, sillä toinen oli kahdeksankymmentä
vuotta ja toisen piti kohta synnyttää, ja he eivät uskaltaneet lähteä
seuraamaan heimonsa jäännöksiä, sillä te olitte heidän kentillään. Joka
päivä vanha vaimo jakoi jyviä vakasta ja he keittivät ne yöllä
rotkossaan, josta te ette voineet huomata savua. Ja joka päivä vanha
vaimo antoi nuorelle kaksi kourallista ja otti itselleen yhden kourallisen
sanoen: 'Lapsen tähden sinun kohdussasi'. Ja kun lapsi oli syntynyt ja
nuori vaimo parantunut, otti vanha vaimo vaatteen ja kaasi siihen
kaikki jyvät vakasta. Ja hän pani jyvät nuoren vaimon pään päälle ja
lapsen hänen selkäänsä sanoen: 'Mene pitkin virran rantaa, kunnes tulet
pohjoiseen siihen maahan, jonne heimomme läksi. Jonakin päivänä voit
sitten lähettää minua noutamaan'. Ja nuori vaimo kysyi: 'Onko sinulla
kyllin jyviä vakassa, kunnes tullaan sinua noutamaan?' Vanha vaimo
vastasi: 'Minulla on kyllin.' Ja hän istui luolan murretulle ovelle ja
katseli kuinka nuori vaimo astui alas kukkulata ja ylös virran äyrästä
sekä katosi pensaikon taakse. Vanha vaimo katseli