Ratsumies Peter Halket Mashonamaasta | Page 5

liikkumatta käsivarret polvien ympäri.
"Onko teillä yhtään tyttöä?" kysyi Peter. "Välitätte kai neekereistä?"
"Minä rakastan kaikkia naisia," sanoi vieras muuttaen käsivarsiaan.
"Soo--oh, vai kaikkia," sanoi Peter. "Minua ne jo alkavat kyllästyttää
aika lailla. Minulla oli kylliksi harmia omistani," lisäsi hän iloisesti,
lämmitellen käsiään tulessa aivan kuin mies, joka aikoo nauttia lystistä
keskustelusta. "Toinen tyttö oli vain viisitoista vuotias. Minä ostin
hänet halvalla eräältä poliisilta, joka oli pitänyt häntä luonaan. Hän ei
ollut paljon arvoinen. Mutta se toinen! Voi helkkari sentään! En ikinä
ole nähnyt hänen vertaistaan neekerityttöä. Minä sen myönnän heti
paikalla suoraan -- -- --" sanoi Peter ojentaen sormiaan tuleen päin,
"että hän oli kolmekymmentä vuotta niin varmaan kuin hän oli yhden

päivän vanha. Miehet eivät tavallisesti välitä sen ikäisistä naisista, ne
rakastavat enemmän tyttöletukoita. Mutta minun mieleni tarttui häneen
ensi näkemällä. Hän oli sen pojan oma, jonka seurassa minä olin, mistä
lie hankkinut hänet, pohjoisesta. Sillä pojalla oli ollut koko homma
ennenkuin hän sai sen naisen itselleen. Naisella oli näet neekerimies ja
kaksi lasta, ja hän ei tahtonut jättää heitä. Jotain sen kaltaista hullutusta
minulle kerrottiin. Tiedättehän millaisia ne neekerit ovat? No niin,
minä koettelin houkutella sitä toista poikaa antamaan hänet minulle,
mutta ei se peijakas taipunut. Toisen naisen hän antoi minulle, mutta
hänestä en minä paljoa välittänyt, sillä hän oli lapsi vain. No niin,
minäpä läksin Umtaliin ja toin sieltä koko joukon viinaa ja muuta
hyvää, ja palatessani leiriin ei heillä siellä ollut tippaakaan juotavia.
Kymmeneen päivään ne eivät olleet nähneet viinan pisaraakaan, ja sade
aika oli tulossa eikä ollut tietoa, mistä voisi saada juomia. No niin,
minulla oli viinapulloni, näin suuri -- -- --" hän osoitti käsillään noin
kahden jalan pituista väliä, "ja se toinen poika tahtoi ostaa sitä minulta.
Minä en välittänyt ollenkaan hänen tarjouksistaan. Sanoin vain, että
tarvitsin sen itsekin. Hän tarjosi minulle vaikka mitä. Vihdoin sanoin:
'No, sama kai se minulle on! Voinhan tehdä sinulle mieliksi ja antaa
viinat sinulle, jos sinä annat minulle sen naisesi!' Ja silloin hän suostui.
Ei monikaan mies olisi välittänyt neekerinaisesta, jolla oli kaksi lasta,
mutta mitä minä siitä, se oli saman tekevä minulle. Ja kyllä hän osasi
tehdä työtä! Hän laittoi puutarhan, jossa hän, ja se toinen tyttö tekivät
työtä. Minun ei tarvinnut penninkään edestä ostaa ruokaa kuutena
kuukautena ja vielä minä möinkin vihreätä maissia ja kurpitseja toisille
miehille. Ja siisti hän oli myöskin, sen vakuutan. Englannin kieltä hän
oppi paljoa nopeammin kuin minä opin hänen kieltään ja pian kyllä hän
rupesi käyttämään pukua ja kaulahuivia."
Vieras istui yhä vielä liikkumatta katsellen tuleen.
Peter Halket asettui istumaan hiukan mukavammin valkean ääreen. "No
niin, eräänä päivänä palasin takaisin majalleni hiukan odottamatta
noutamaan jotain, ja mitä näin? Hän puheli majan ovella erään
miesneekerin kanssa. Minä olin antanut heille ankarat käskyt, että he
eivät ikinä saisi puhua sanaakaan miesneekereille, ja siksi kysyin, mitä
tuo oli olevinaan. Hän vastasi vallan tyyneesti että se oli vieras, joka oli
kulkenut ohi ja pyytänyt häneltä vettä juotavaksi! Minä en tehnyt sen
enempää, ajoin vain miehen pois. En ajatellut sitä enää. Mutta

seuraavana päivänä näin sen saman miehen hiipivän pitkin kenttää.
Vaimo tuli luokseni samana päivänä ja pyysi minulta patruunia. Minä
kysyin mitä piruja akat tekivät patruunilla, ja hän sanoi, että vanha
neekerivaimo, joka oli auttanut häntä puutarhatyössä, oli sanonut
lakkaavansa kokonaan avunannosta, ellei hän saisi hiukan patruunia
pojalleen, että tämä pääsisi pohjoiseen elefantteja metsästämään.
Vaimo kiusasi ja kärtti minulta noita patruunia, sillä hänen piti kohta
saada lapsi, ja hän vakuutti ettei hän voinut hoitaa puutarhaa ilman
apua. Minä vihdoin annoin ne hänelle. Minä en milloinkaan malta
ajatella.
No niin, satuin sitten kuulemaan että yhtiön piti suorittaa pieni kahakka
matabeleläisten kanssa ja arvelin että voisinhan minä lähteä mukaan
vapaaehtoisena. Sanottiin että siellä oli kosolta saalista saatavana, ja
maatakin siellä voisi saada ja vaikka mitä, ja minä arvelin viipyväni
tuolla retkellä ainoastaan kolme kuukautta. Lähdin siis. Minä jätin
naiset kotiin ja paljon muonatavaroita puutarhaan sekä hiukan sokeria
ja riisiä, ja minä kielsin heitä liikkumasta minnekään, kunnes palaisin
takaisin. Käskin sitä toista miestä pitämään heitä silmällä. Molemmat
naiset olivat mashonalaisia, ja he vakuuttivat aina, että mashonalaiset
eivät rakasta matabeleläisiä, mutta, kautta taivaan, he näkyivät
rakastavan heitä kumminkin enemmän kuin meitä. Mashonalaiset ovat
todellakin kyllin hävittömiä väittääkseen että matabeleläiset kyllä
joskus rasittavat heitä, mutta valkoiset miehet rasittavat heitä aina!
No niin, minä siis jätin naiset kotiin," sanoi Peter laskien kätensä
polvilleen. "Muistakaa, että aina kohtelin noita naisia hyvin. En
milloinkaan antanut pienintäkään iskua kummallekaan heistä. Kaikki
miehet naapuristossa puhuivat minusta kuin ihmeestä, kun kohtelin
naisiani sillä tavalla. No niin, olin ollut poissa kuukauden päivät, kun
sain kirjeen siltä entiseltä työtoveriltani, samalta mieheltä, jolla se
vaimo oli ensin -- hän on kuollut nyt, poika raukka, he löysivät hänet
majan ovella, kurkku poikki leikattuna -- mitä te arvelette hänen
kirjoittaneen? Sitä tietysti, että minä en ollut kuutta tuntia ollut poissa
kotoa, ennenkuin molemmat naiset läksivät karkuun! Se oli kaikki sen
vanhemman syytä.