Ratsumies Peter Halket Mashonamaasta | Page 3

Englannin hallituksen ostaa ne, jos ne olivat niin huonoja, ettei kukaan muu niist? huolinut. Silloin ei kukaan joutuisi tappiolle. "Englannin hallitus ei voi antaa englantilaisten osakeomistajain k?rsi?." H?n oli kuullut tuon usein kyll?. Brittil?inen veronmaksaja saisi maksaa Chartered Companyn sotilaista ja kaikista noista muista asioista, ellei Chartered Company itse voinut maksaa, ja sen piti ostaa osakkeet, jos Chartered Company menisi nurin, sill? tuohon yhti??n kuului lordeja, herttuoita ja prinssej?. Ja miksi hallitus ei siis maksaisi _h?nen_ yhti?ns? edest?? H?n hankkisi my?skin lordeja siihen!
Peter Halket tuijotti tuleen aivan syventyneen? laskuihinsa. -- Herra Peter Halket, Peter Halketin kultakaivososakeyhti?n tireht??ri. Sitten kun h?n oli hankkinut itselleen tuhansia, -- Herra Parlamentin j?sen Peter Halket. Sitten kun h?nell? oli miljooneja, -- Sir Peter Halket, valtioneuvos!
H?n mietti syv?sti ja tuijotti tuleen. Jos omistat viisi tai kuusi miljoonaa, voit menn? minne haluat ja tehd? mit? haluat. Voit menn? Sandringhamiin. Voit naida kenen tahdot. Ei kukaan kysy mik? ?itisi oli. Se ei merkitse kerrassaan mit??n.
Omituinen ?itel?, masentava tunne valtasi Peter Halketin. H?n veti vy?ns? tiukemmalle.
Vaikk'ei sinulla olisi enemp?? kuin kaksi miljoonaa, voisit pit?? oman keitt?j?n ja passarin, jotka tulisivat kanssasi leiriin ja sotaan. Ja sin? saisit niin paljon shampanjaa ja muuta hyv?? kuin mielesi tekisi. T?ll? hetkell? t?m? tuntui t?rke?mm?lt? Peter Halketista kuin Sandringhamiin meno.
H?n veti esille pullonsa, jossa oli Cape kaupungin viinaa, ja otti siit? pienen kulauksen.
Toiset miehet olivat tulleet tyhjin? Etel?-Afrikkaan ja koonneet rikkauksia. Miksik? ei h?n?
H?n ty?nsi pieni? oksia suuren puup?lkyn alle ja helakka liekki lehahti ilmoille. Sitten h?n kuunteli tarkkaan. Tuuli alkoi tauota ja y? k?vi hyvin hiljaiseksi. Kello oli nyt nelj?nnest? vaille kaksitoista. H?nen selk??ns? pakotti ja h?n olisi tahtonut heitt?yty? pitk?lleen, mutta h?n ei uskaltanut, sill? h?n pelk?si nukkuvansa. H?n kumartui eteenp?in ja piti k?si??n polvien v?liss? sek? katseli liekki?, jonka h?n oli saanut leimuamaan.
Sitten v?h?n ajan kuluttua Peter Halketin ajatukset alkoivat himmet?. Ne k?viv?t vihdoin hajanaiseksi kuvasarjaksi, joka riehui hujan hajan h?nen aivoissaan, ilman yhten?ist? j?rjenjuoksua. Kun h?n nyt katsoi r?tisev??n leimuun, n?ytti se olevan sama tuli, jolla he olivat polttaneet alkuasukasten kyl?n, ja he heittiv?t tuleen kaikki, jota ei voinut kantaa pois. Sitten h?n oli n?kevin??n ?itins? lihavat hanhet menn? laahustavan pient? polkua my?ten, jonka kummallakin puolen oli vihre?t? ruohoa. Sitten h?n oli n?kevin??n ne majat, joissa h?n asui kullankaivajain kanssa, ja ne neekerivaimot, jotka asuivat h?nen kanssaan. Ja h?n mietti ett? miss?h?n ne naiset nyt lienev?t. Sitten -- h?n n?ki kuinka vanhan mashonalaisen p?? ammuttiin pois ja k?det viel? liikkuivat h?nell?. H?n kuuli kuinka neekerivaimot ja lapset kirkuivat, kun kiv?rit k??nnettiin heid?n leiriins? p?in. Ja sitten h?n kuuli kuinka dynamiitti r?j?hti ja kaivoi haudan. Sitten h?n taas oli ampuvinaan maksimikiv?rill?, mutta se oli h?nest? aivan leikkuukoneen n?k?inen, semmoisen, jota h?n oli k?ytt?nyt Englannissa, mutta vainiolla h?nen edess??n ei ollutkaan keltaista viljaa, vaan mustia miesten p?it?. H?nest? tuntui, ett? jos h?n katsoisi taakseen, n?kisi h?n nuo p??t takanaan rivitt?in, aivan kuin koneella leikattu viljakin.
Risuista lehahti liekki yh? kirkkaampana ilmoille, ja kun puut halkesivat, n?kyi palava ydin niiden sis?ss?. Ratina ja ritin? kaikui h?nen aivoissaan kuin tykist?patterin ampuminen. Sitten h?n ?kki? muisti mustan naisen, jonka h?n ja er?s toinen mies oli yll?tt?nyt yksin pensaikossa, lapsi sel?ss?, mutta nuori ja siev?n n?k?inen. Hm -- he eiv?t ampuneet h?nt?! -- ja musta nainenhan ei ollut valkoinen. H?nen ?itins? ei ymm?rt?nyt noita asioita. Englannissa oli kaikki niin erilaista kuin Etel?-Afrikassa. H?nell? oli ep?miellytt?v? tunne siit?, ett? h?n koetti puolustautua ?idilleen, mutta ei oikein ymm?rt?nyt miten.
H?n kumartui eteenp?in niin pitk?lle, ett? pieni vaalea kihara, joka pisti esiin lakin alta, oli melkein k?rventy? tulessa. H?nen silm?ns? olivat viel? auki, mutta luomet vaipuivat niiden yli ja k?det painuivat syvemm?lle polvien v?liin. Aivoissa ei ollut mit??n kuvaa en?? j?lell?, ei muuta kuin h?m?r? tieto tulesta h?nen edess??n.
Sitten ratsumies Peter Halket s?ps?hti. H?n istui ja kuunteli. Tuuli oli lakannut. Ei kuulunut ??nt?k??n, mutta h?n kuunteli kumminkin tarkkaan. Tulesta kohosi kumminkin kaksi kirkasta liekki? hiljaisessa ilmassa.
Silloin h?n kuuli kallion toisella kyljell? askeleita l?hestyv?n, paljaiden jalkojen hitaita, tasaisia askeleita.
Tukka ratsumies Peter Halketin otsalla j?ykistyi verkalleen. H?n ei ajatellutkaan paeta. H?n oli aivan lamautunut kauhusta. H?n tarttui pyssyyns?. Kuolon kylmyys hiipi h?nen jaloistaan yl?s p??h?n. H?n oli k?ytt?nyt maksimikiv?ri??n kerran taistelussa, jossa kaatui muutamia satoja neekereit? ja ainoastaan yksi valkoihoinen haavoittui, mutta h?n ei milloinkaan ollut pelj?nnyt. Mutta t?n? iltana h?nen sormensa olivat aivan j?yk?t pyssyn hanalla. H?n polvistui alas tulen viereen, pyssy valmiina. Kivi puoleksi suojasi h?nt? jokaiselta tulijalta kallion toiselta puolelta, ja heti paikalla kun tulija n?ytt?ytyi kiven takana, h?n aikoi ampua.
Mutta yht'?kki? h?nen mieleens? juolahti, ett? jospa se olikin joku h?nen omista tovereistaan, joka oli tullut h?nt? hakemaan, eik? mik??n paljasjalkainen vihollinen. J?nnitys oli aivan tukahuttaa h?net. Sitten h?n kylm?n kauhun valtaamana huusi: "Kuka siell??"
??ni vastasi selv?ll?, matalalla englanninkielell?: "Yst?v?."
Peter Halket melkein pudotti pyssyns? tunteittensa vaihdellessa. Kylm? hiki, jota j?nnitys oli pid?tt?nyt, puhkesi esiin suurina pisaroina h?nen otsalleen, mutta h?n polvistui yh? viel?, pidellen pyssy?.
"Mit? tahdotte?" huusi h?n v?risten.
Pime?st?