Rakkautta | Page 8

olette nyt viett?nyt kes??nne, neiti Lassila?"
"Oikein hyvin", koetin olla miltei veitikka, vaikka Ratinen minua kiusasi. Petterin is? oli katsellut Oskarin puuhia, l?hestyi nyt ja selitti:
"Kun olisi sankaniekat silm?lasit, niinkuin minulla ja ?mm?ll? on kotona niin ne kest?isiv?t p??ss?!"
Petteri? huvitti is?ns? neuvo. Suu auki hymyili h?n avomielisesti. Is? kysyi:
"Paljonko tuommoiset kultakakkulat viel? maksavat?"
"Tjaa... Mit? se oli kuusikymment? markkaa", vastaili Ratinen herrasmiehen eleill?, sanoja tapaillen. Toinen lis?si:
"Min? maksoin laseista markka viisikymment? penni? ja niill? n?kee pirun hyv?sti ... vaikka hienonkin kirja-pr?ntin!"
L?yhyttelin sit? kuullessani nen?liinalla kasvojani. Ukko Ikonen koristi kurkkunsa ja kumartui sylk?sem??n sohvan taakse ja arveli:
"Olisihan ne t?lle meid?nkin pojalle jo ostettava tuommoiset kakkulat, mutta tokko he kest?nev?t kun t?ll?kin on niin matala se nen?nselk?!"
* * * * *
En tied? mihin suuntaan keskustelu olisi jatkunut jos ei ?iti olisi sit? keskeytt?nyt. H?n helisteli nimip?iv?maljojansa salin toisella puolella ja huomautti ?kki?:
"Miss?s se on nuori herra Ikonen!"
"T??ll?, ?iti", eh?tin min?, ja oitis toi tarjoilija Petterillekin lasin. ?iti tulla leiletteli silloin salin halki meit? kohti, lasi jo koholla k?dess? ja kilisti Petterin kanssa, pyyhk?si sitte vasemman k?den k?mmensel?ll? hikist? otsaansa ja lausui ennen ryypp??mist??n:
"Onneksenne Teillekin, herra Ikonen!"
Petteri kumarsi niin kankeasti, ett? oikeastaan n?ytti menneen koukkuun ja hymyili entist? avosuisemmin ja pystynen?isemmin. Vilkasin h?neen varkain. Ukko Ikonen alkoi selitell? ?idille:
"T?? meid?n poika aikookin ruveta tuomariksi lukemaan..."
"Jassoo!" sievistelihe ?iti ja kysyi:
"No kuinka herrasv?ki Ikonen nyt viihtyy siell? Peijonniemess?."
"Ka mik?p?s siell? on viihtyess?!... Pellot kasvavat ett? ?kisee ja nurmihein?n kasvukin on kohtalainen!" selitti ukko, imasi savut ja kysyi vuorostaan:
"Joko t?ll? rouvalla on nyt miten paljon ik???"
"Nelj?kymment? kuusi vuotta nelj? kuukautta ja kolmetoista p?iv??", selitti ?itini, koettaen olla herttainen. Ukko siihen tokasi:
"No onpa sitte jo rouvallakin ik?? hartioilla!... T?m? meid?n ?mm? on toki vuotta nuorempi."
?itikin joutui niin ymm?lle ett? h?n vaistomaisesti, erehdyksess? niiata ry?h?ytti Ikoselle aika syv??n, p?? kallellaan, suu happamena ja silm?t h?mm?styksest? py?rein?, toivotti lasiaan kilist?en ukolle terveytt?.
* * * * *
Ilta kului. Oli jo sy?ty ja tanssittukin. Min? koetin kiemailla: Joskus tekeydyin naiviksi pikku tyt?ksi, joskus vallattomaksi koulutyt?ksi. Turhaan olin etsinyt tilaisuutta olla kahden kesken Petterin kanssa.
Mutta nyt sen toki sain. Oli jo ilta, p?iv? oli laskemaisillansa. H?n oli yksin puutarhassa. Menin h?nen ohitsensa toivossa, ett? h?n tarttuisi matkaani ja ollakseni siit? varma kys?sin iloisella, kiehtovalla ??nell?:
"Eik? teill? ole kylm?, herra Ikonen?"
"Kuinka niin", hymyili h?n entiseen tapaansa ja ly?tt?ytyi matkaani. Olin nyt onnellinen, tekeydyin viattomaksi ja astua sipsuttelin hyvin tepsuttelemalla.
Ja Petterikin tunsi nyt l?mpenev?ns?, ujosteli, eik? l?yt?nyt puheen aihetta. Vein h?nt? puiston k?yt?v?? my?ten rantaa kohti. Vihdoin lausui h?n:
"T?m? on hyvin kaunis ja iso puisto."
"Pid?ttek? t?st??" tartuin min? siihen nopeasti.
"Pid?n", tokasi Petteri ja selitti:
"Min? en pid? semmoisista kaupungin puistoista, joissa nurmikkokin kerit??n aina niin paljaaksi kuin lammas... Se on vain luonnon turmelemista."
Niin oli p??sty hyv??n alkuun. Mutta nyt aloin min? jo todellisuudessa ujostella, en l?yt?nyt puhuttavaa. Koetin toki h?nt? liehakoidakseni huudahdella:
"Ai, kuinka te olette luonnon ihailija, herra Ikonen!... En min?k??n pid? kerityist? puutarhoista... Niiss? ei ole mit??n semmoista pehme?? ja ... semmoista ... no kodikasta ja kansallista."
"Eih?n niiss? mit? ole!" tokasi Petteri ja niin jatkui kulku ja puhelu. Tulimme jo l?helle rantaa ja saadakseni olla kauvemmin h?nen seurassansa, kysy? sukasin viekkaasti:
"Oletteko n?hnyt jo minun lempipaikkani?"
"En... Miss? se on?" ?llisteli Petteri. Min? selitin:
"Se on t?st? v?h?n matkan p??ss?... Aijai kun sielt? on ihana n?k?ala!... Se on niin ihana ... niin ihana n?k?ala ett? siit? voi nauttia vaikka aina."
"No menn??n katsomaan", ?lysi Petteri jo katsoa etuansa, sill? h?nkin halusi viipy? minun seurassani. Kokosin helmani niin yl?s, ett? n?kyisi alushameen kaunis pitsi ja niin me l?hdimme.
* * * * *
Ihanana, punaisena laski p?iv? Tohmaj?rven selk?vesien taa kun saavuimme m??r?paikkaan, rannalle. Saaret ja rannat riiputtelivat j?rven tyyneen siniveteen upotettuja kuvaisiansa ja j?rven taustalla nousi hienoinen sumu kietoen Janne Voutilaisen talon salaper?iseen y?n sumuharsoon.
"Katsokaa!... Eik? ole ihana!" innostuin paikalle tultua. Petteri katseli hetken ja my?nsi:
"On t?m? kaunis paikka... Tuo tyyni j?rvi ja kyl? sen takana ja tuolla rannalla nuo lehm?t... Mik? kyl? se on tuolla toisella rannalla?" k??nsi h?n puhetta.
"Se on Jouhkola."
Y?n silm?t raottuivat jo metsik?iss?. Perhoset nukkuivat. Rantavedess? ui my?h?stynyt sorsa viime uintiansa ja j?rvelle ilmestyi jo y?n salaper?inen henki. Min? koetin sulautua siihen luonnon mielialaan: koetin olla haaveileva, runollinen ja virkoin:
"Miten ihana on Pohjolan kes?."
Petterikin tuli runolliseksi. H?n puhui, j?rven tyyneytt? ihaillen:
"Nyt siell? olisi hyv? laskea selk?rihmaa... Ei tuuli h?iritseisi ja vene n?ytt?isi t??lt? katsoen ik??nkuin olevan vedest? irti."
"Niin... Miten ihanaa se olisi", sulin min? edelleen. Syntyi ??nett?myys. Petteri ujosteli yh? enemm?n. Tunteellisena, kuin muun puheen puutteessa kysyi h?n nyt:
"Pid?ttek?, neiti Lassila, kalastuksesta?" "Pid?n!" valehdella hel?ytin min? avoimesti, nopeasti, h?nt? miellytt??kseni ja Petteri ilmoitti:
"Pid?n min?kin. Min? pid?n kaikesta mik? vain on luontoa."
"Niin ... teh?n olette suuri luonnon harrastaja!" l?henin min? h?nt? taas. Petteri siit? jo innostui ja kysyi:
"Kummasta kalastuksesta te enemm?n pid?tte: verkkopyynnist?, vaiko selk?rihmakalastuksesta?"
"Selk?rihma", hel?ytin min? umpim?hk??n, mutta varmasti ja h?ik?ilem?tt?, silm?t suurina, avoimina ja Petteri alkoi jo kehua:
"Selk?rihmalla min?kin kalastan enimm?kseen."
Ja h?n kertoi minulle kalastuksistansa ja harrastuksistansa ja me olimme onnellisia. Kertomuksensa h?n lopetti ilmoittamalla:
"Siin? Nenosen lammissa,