Rakkautta | Page 7

Elli ei ?lynnyt mit??n. H?n suinasi nyt hattuni, minusta mit??n v?litt?m?tt? ja vasta sitten kysy? hel?ytti asiansa:
"Kuule, Maiju!... Oletko sin? jo n?hnyt nuorta herra Ikosta?"
Oitis kiekahdin min? mustasukkaiseksi, enk? vastannut. Elli jatkoi:
"H?n on nii-in miellytt?v? ... nii-in miellytt?v?, jotta sin? et Maiju usko... Ja sitten h?n harrastaa polkupy?r?ily? ja luontoa ja on semmoinen idealisti... Min? h?nest? pid?n paljon enemm?n kuin Oskarista", lopetti h?n muuttaen ??nenpainoansa.
En tiennyt en?? mit? sanoa ja peitt??kseni suuttumiseni huusin min? keitti??n harmistuneesti:
"Pankaa herran t?hden se keitti?n ovi kiinni, jotta ei tule t?nne ruuan haju ... ihanhan t?h?n jo l?k?htyy!"
Ovi sulettiin. Elli otti puuderirasiani, tartutti siit? puuvillatukkuun aimom??r?n puuderia, sipasi sill?, suu auki, kasvonsa niin ett? ne olivat kuin jauhotut, ryhtyi sitte peilin edess? pyyhkim??n enint? pois ja kysyi sit? tehdess??n:
"Maiju... Tuleeko herra Ikonen t?n? iltana teille?"
"Pyh!... Tulipa tuo nyt tahi ei!" keikautin min? nen??ni, tekeytyen h?nen silmiss??n ylenkatseelliseksi Ikosta kohtaan, sill? mustasukkaisuus alkoi jo minua ihan sapettaa.
"On niit? nyt parempiakin n?hty!" lis?sin min? viel? ynse?sti, peitt??kseni tunteeni. Mutta h?n vain jatkoi:
"Min? pid?n h?nest?... H?n on niin kiltti ja niin suuri idealisti ... niin suuri idealisti ett? sin? et, Maiju, usko!"
Olin harmista haleta. H?n olisi viel?kin puhunut, mutta nyt min? jo eh?tin halveksivasti:
"Mhyh!... Semmoista vanhoillisuutta!" Taas aikoi Elli jotain sanoa, mutta ei ehtinyt saada suun vuoroa kun min? kiirehdin, ilmottaen jyrk?sti, nen??ni nostaen:
"Idealismi on nyt jo voitettu kanta... Kaikki suuret ja modernit ihmiset ovat nyt jo realisteja!"
Mutta ei Elli viel?k??n ?lynnyt, ett? min? en h?nt? siet?nyt. H?n alkoi taas puhua Petterist?, kehuen:
"H?n on jo lyseossa ollessaan ollut niin hyv?p?inen, niin etev? ja varakas, jotta kaikki opettajat ovat h?nest? pit?neet."
Nyt loppui jo minun k?rsiv?llisyyteni. Hermostuneena huusin min? h?nest? irti p??st?kseni, ?idille:
"?iti hoi!... Eik? se ?iti nyt tied?, jotta t??ll? on vieraita!... Kun nyt ei kahviakaan tarjoa!"
Ja se auttoi. ?iti kutsui Ellin kahville ja min? p??sin h?nest?.
* * * * *
Nyt kai jo uskonee lukijakin, ett? Petteri oli vienyt minun syd?meni, ett? lempeni siis oli todellista, ei hetken tunnetta ja utua. Sill? jos niin ei olisi ollut, en min? olisi ollut n?in tavattoman mustasukkainen Ellille. Nyt min? en voinut h?nt? siet??. Kiukustuneena tarkastin min? h?nen l?hdetty?ns? puuderirasiani, viskasin h?nen k?ytt?m?ns? pumpulitukupsen uuniin ja ?h?hdin ynse?n?, mutisemalla:
"Tulee siihen viel? toisten pumpulit likaamaan ja puuderit kuluttamaan!... Mokomakin!"
Muistin h?nen kiemailevat liikkeens?, suutuin ja puhelin ylenkatseellisesti:
"Koketeeraa viel? ja keikistelee kuin parempikin... Takaruumiinsakin ty?nt?? niin pitk?lle jotta se on kuin mik?kin putkula... Ja sitte, kun se sit? kieputtaa n?in ... n?in ... n?in!"
Min? matkin h?nen liikkeit?ns?, yllyin ja jatkoin:
"Ja sitten siit? idealismistaan kaakattaa kuin mik?kin haikara... Ik??nkuin siit? mit? ymm?rt?isi!"
Matkin h?nen kakatustansa ja muikistelujansa, ja niin uskomattomalta kuin t?m? minun k?ytt?ytymiseni tuntuukin--kukapa voisikaan uskoa ett? _min?_ olisin niin tyyten unohtanut itseni ja sulouteni vaatimukset ett? ruvennut niin rumalla tavalla matkimaan--niin on se kuitenkin totta. Olen sen kertonut ettei voitaisi syytt?? minun salanneen huonoja puolia ja piirteit?, jotka rumentavat minua. Olen tahtonut olla rehellinen, sill? mit?p? hy?ty? minulle nyt en?? t?m?n salaamisesta olisi.
No niin. Min? siis matkin ja tein jos mit?. Mutta mustasukkaisuuteni siit? vain yltyi ja se taas kiihdytti tietysti lempe?ni. Min? hermostuin, tulin jo juonikkaaksikin ja olisin vain laiskotellut. Syd?n alkoi yh? suuremmassa m??r?ss? tunkea aivojen toimintaa pois tielt??n, tunne-el?m? astui j?rjen virkaa hoitamaan ja silloin tietysti tapahtuu, ainakin alussa, yht? ja toista outoa. Meit?h?n voi yleens? silloin, kun syd?n toimittaa aivojen virkaa verrata taloon, josta is?nt? on l?htenyt matkalle ja vanha, is?nn?n t?ihin tottumaton ja k?mpel? ukko j?? pit?m??n vallattomia lapsia kurissa. Arvaa sen, mik? myll?kk? siin? aluksi syntyy ja mit? tuhmuuksia ukko itsekin lopulta tuskautuneena tekee!
No niin. N?in alkoi asia menn?. Tuossa puolen p?iv?n aikana min? jo telkeydyin huoneeseeni ja itke? tihistin, ensi kertaa n?iss? asioissa, vaikka eiv?th?n n?m? lemmen asiat tietysti itkem?ll? sen paremmaksi tule.
* * * * *
Mutta vihdoin tuli ilta. Vieraat olivat jo koolla. Iloittiin, puheltiin ja h?listiin. Min? koetin olla rakastettava ja iloinen ja hymyilin, joskus silm?t niin py?rein?, ett? otsalle nousi kureita. Samalla koetin toimittaa, ettei Elli p??sisi Petterin seuraan.
Ja koko ajan vaivasi minua kumminkin salainen mustasukkaisuus. Petteri n?ytti sen johdosta nyt entist? miellytt?v?mm?lt?. Min? tulin ?rtyiseksi muille ja kun Ratisen poika Oskari tuli minua hakkailemaan, en min? sit? en?? siet?nyt, olin h?nelle aivan kylm?. H?nen tungettelunsa hermostutti minua. Etsin aina vain tilaisuutta saada kuin ohimennen lausua jonkun sanan Petterille.
Kerran olin h?nen kanssansa juuri ruvennut puhumaan polkupy?r?matkasta, kun Ratisen Oskari taas tuli h?iritsem??n. H?n koetti saada rillit pysym??n nen?ll?ns?, mutta se ei tahtonut onnistua, sill? nen? oli liian matala ja pieni. "Anteeksi, neiti Lassila... Saanko luvan kysy?", yritti h?n puhua, mutta samassa putosivat rillit, j??den nauhaan riippumaan. H?n alkoi taas niit? asetella ja yritti:
"Suokaa anteeksi, neiti Lassila! Kuinka olette nyt kes??nne viett?nyt?"
"Eiv?th?n ne sinun rillisi kest?k??n nen?ll?", hymyili siihen Petteri toverillisesti, suu auki ja lis?si avomielisesti, viattomasti:
"Jos lie se vieteri jo h?ltynyt ... kun ne eiv?t kest?!"
Ratinen piteli nyt rillej?ns? hyppysin nen?ll?ns? ja jatkoi:
"Ei ... kyll? se on uusi vieteri..."
Ja k??ntyen asiaansa toisti h?n:
"Niin ... kuinka