Rakkautta | Page 4

en olisi el?nyt ja kokenut. Kerron sit? nyt t?ss?:
El?m?ss?ni oli alkanut jonkunlainen uusi aika. Sielussani oli jotain kirkasta, kepe??. Taivaan sini n?ytti hele?mm?lt?. Lintujen laulu tuntui toiselta kuin ennen ja oli kuin olisi tyynille j?rven selille ja metsiin ja kaikkialle ilmestynyt joku aivan uusi runollinen tunnelma.
Niin kului p?iv?, toinen. Olin iloinen, onnellinen, herttainen ja kaikille hyv?. Mutta jo alkoi sieluun ilmesty? uuden tuttuni, Petterin rauhallinen kuva. Alussa min? sille naurahtelin, ilkamoin, kuten tyt?ill? on tapa tehd?, kun ne yksin??n harjoittelevat veitikkana olemista ja sanoin itsekseni:
"O-hoh!... On niit? nyt muitakin n?hty!"
Mutta irti en min? siit? tunteesta p??ssyt. Se lemmen tunne ilmestyy meihin kuten kiusotteleva, itsep?inen k?rp?nen ilmestyy h?iritsem??n sen rauhaa, joka lepoa kaipaa, surahtaa kerran, toisen, istahtaa paljaalle otsalle, tai paljaalle p??laelle. Me emme ensi surahduksella siit? v?lit?. Sitten alamme me sit? h?tistell? pois, mutta tietysti turhaan: Yh? itsep?isemmin surisee se vain ja palaa aina uudelleen meit? vaivaamaan, ja lopulta me hermostumme, kiusaannumme, olemme voimattomia k?rp?sen edess? ja silloin se on jo meid?n rauhamme ollutta ja mennytt? kalua.
Jotain samanlaista sain nyt min?kin kokea.
Petteri oli jo l?hett?nyt minulle kahdeksan kuvapostikorttia. Albumini oli jo ennest??n t?ysi. Minun t?ytyi siis ottaa entisi? pois, saadakseni h?nen l?hett?millens? tilaa. Otin pois tytt?jen ja vanhempien ihmisten l?hett?mi?.
Nyt tuli taas postikortti. Min? olin h?nt? ajatellut ja n?m? kortit olivat kun tuulahduksia, jotka tulivat h?nen luotansa. Nyt min? jo j?rjestin albumini uudestaan: Ratisen Hermannin kortit siirsin alusta loppuun ja niiden sijalle asetin herra Ikosen l?hett?m?t.
Tuommoisten, n?enn?isesti ihan jonnin joutavien seikkojen kautta, se asia alkoi nyt kehitty?! Eik? se ole suorastaan ihmeellist?! Kaikki kehittyi jostain pikkuisesta, kuten joku suuri sairaus pikku n?ppyl?st?.
Ja nyt min? jo aloin h?nt? ajatella, ik?v?id?kin. En k?sit? mik? h?ness? veti minua. Luulen ett? h?nen rehellisten, koruttomien ja yksinkertaisten kasvojensa kuva, h?nen sielunsa koruttomuus ja h?nen aina leve?hk?, rehellinen hymyns? painui vain minun sieluuni, sieluuni, joka ei en?? muuta tehnytk??n kuin janosi vain el?m?n totuutta, sen syvyytt? ja vakavuutta--mist? h?n mokoman janon lie saanutkin--ja jolle kaikki pintapuolisuus ja koreilu oli niin vierasta ett? se aivan pelk?si sit? kuin lapsi pelk?? m?rk?? pime?ss?.
Lempi oli alkanut t?ytt?? sieluani aivan huomaamattani. Se oli jo saanut aikaan pienen mielen muutoksen. Min? jo haaveilin ja uneksin, joskus laulelin haikeita lauluja ja vietin suuren osan p?ivist? kuvastimen edess? koristellen itse?ni.
* * * * *
Oli kulunut joku aika. Poutaiset p?iv?t oli loppuneet. Taivas harmaantui pilviseksi. Ei kuulunut riemuitsevien lintujen laulua. Harmaana lep?si Tohmaj?rven selk? ja yksin?inen kalalokki lensi sen yli voimakkain siivenvedoin.
Sin? p?iv?n? tuntui minusta el?m? tavallista oudommalta, yksin?isemm?lt?. Liek? siihen sitten osaltaan jouten olokin vaikuttanut, siit? en ole ihan varma. Is? ja ?iti ja koko talon v?ki n?ytti haukottelevan, torkkuvan aivan. Mustikin oli k?tkeytynyt nurkkaan ja kissa nukkui s?ngyss? k?ppyr?ksi vet?ytyneen?.
Mutta puolen p?iv?n aikana tuli toki vieraaksi tukkikauppias Halisen rouva. H?n oli lihava kuten ?itinikin ja tiesi kaikki Tohmaj?rven salaiset asiat. Juotiin kahvia. ?itini ja rouva Halinen puhuivat kanojen munimisesta. ?itini valitti:
"Mik?h?n lie n?ille meid?n kanoille tullutkin, kun ne eiv?t en?? muni sen vertaa jotta edes itse n?kisiv?t mink?lainen on muna!"
"K?ypp?s osta t?lt? uudelta ... t?lt? ukko Ikoselta niit? uusi-sorttisia, rotukanoja, niin ne munivat", neuvoi siihen rouva Halinen. Niin johtui puhelu Ikosen herrasv?keen ja lopuksi nimenomaan Petteriin.
"Onhan se rikas poika ... se ukko Ikosen poika, kun ukko itse kuolee--", arveli rouva Halinen. ?iti tarkasteli is?n vanhoja sukkia ja jatkoi:
"Mink?lainen mies h?n mahtanee sitte muuten olla."
Istuin keinutuolissa, keinuin kuin ajatuksissani ollen ja koetin tekeyty?, kun en kuunteleisi koko keskustelua. Rouva Halinen selitti: "Eih?n siit? ole mit??n pahaa kuulunut ... ainakaan t?h?n asti."
H?nkin tarkasti nyt v?lill? is?n sukat ja selitti sitten Petterist? lis??:
"Eih?n se kuulu viel? juovankaan."
"Mitenk? se nyt niin aika mies ei ole viel? juomaan oppinut!" p??si ?idilt?ni oudostelu. Halisen rouvakin yhtyi siihen vakuuttaen:
"Ka eip?h?n tuo kuulu viel? juovan... Jos h?nt? nyt sitten ei t?m? Ratisen poika opettane!"
Min? tulin sit? kuullessani aivan iloiseksi. Sieluntilani ei siis ollut en?? t?ysin vastustuskykyinen. Ja kun keskustelu oli viel? hetkisen siihen suuntaan jatkunut ja rouva Halinen Petteri? kehunut, en min? en?? jaksanut iloani salata, nousin keinumasta, syleilin yht?kki? rouva Halista ja hyvittelin"
"T?ti Halinen!... Te olette aina niin hyv? ja herttainen!"
"No... Mik? sille Maijulle nyt juohtui mieleen, kun nyt tuolla tavalla!" oudostui rouva Halinen. Kiirehdin silloin sotkemaan asiaa, taputtelemalla h?nt? molemmin k?sin molemmille poskille ja hokien:
"Min? pid?n teist? niin paljon t?ti Halinen ... niin paljon niin paljon ett? oikein!"
Ja sitten taas jatkui puhe Petterist?. Olin yhten? ilona ja onnena. Mutta ?kki? k??nsi rouva Halinen puhetta, ilmottaen:
"T?m? lukkari Iittil?isen Ellih?n se jo kuuluukin olevan siihen Ikosen poikaan ihan korviaan my?ten rakastunut... Aina vain kuuluu sit? hokevan."
Se oli kuin pisto minun rintaani. En t?ss?k??n suhteessa salaa n?enn?isi? heikkouksia. Sanattomana, synkk?n? kuin ukkospilvi alkoi sielustani kohota mustasukkaisuus, enk? min? jaksanut sit? alas painaa. Puhelu jatkui. Nyt jo huomautti ?itini:
"No joutaisi tuo Ellikin jo saada miehen... Siin? vain sy? ja kuluttaa ukkolukkarin pieni? tuloja!"
Heitt?ydyin keinutuolin selk?m?n varaan ja varjostin vasemmalla k?dell?ni silm?ni. Veri tuntui nousevan p??h?ni. Mustasukkaisuus alkoi kiihdytt?? tunteitani Petteri? kohtaan. Rouva