Rakkautta | Page 3

Hymp?l?. N?kyi lammikoita. Ne lymyiliv?t maisemien lomissa kuin piiloutuneet kauniit, ujostelevat neitoset. Toisaalla n?kyi kauniita saaria, vaaroja ja kukkuloita, Paussuvuori ja Riuttaluoto, kauniita rantoja ja ihania laaksoja. N?kyi Liikolan hovi ja joku herrastalo, ja kunnollisia talonpojan taloja, n?kyi pari tunnettua huonomaista m?kki? ja tunnetuiden rahtilaisten r?nsistyneit? talor?hji? joiden ovissa kilisev?t puusaranat ja vihtarakset riippua retkottelevat s?ppien asemesta sek? r?nsistyneiss? seiv?sporteissa ett? ovissa ja n?lk?iset hevoskaakit ruopivat kylki?ns? paljaaksi kolutulla rantaniityll?. Ihana Suomen maisemaidylli hohti t?ydellisen? kuin kaino kukka kes?illan yksin?isyydess?. Ei ihme ett? min? tekeydyin hurmautuneeksi ja huudahtelin muka ihastuneena.
"Ai miten ihanaa!... Miten hurmaava n?k?ala."
Petteri hymyili sille n?ylle ihastuneena, puolinauraen, niin ett? suu oli auki ja nen? nousi pystyyn. Minua se huvitti. Hymyilin niin ett? silm?ni suurenivat ja otsanahka meni kureesen. Kun olin viel? huudahdellut lausui Petterikin:
"T?st? n?yst? voi nauttia vaikka miten monta kertaa!"
Ja nyt h?visi meid?n v?lill?mme ensi ujostelu kun saimme ihastuneena osotella toisillemme yh? uusia ja uusia kauneuksia ja huudahdella niille toinen toisemme mielihyv?ksi. Petteri jo innostui:
"Kyll? se t?ytyy sanoa, ett? t?m? Suomi on ihana maa... Eiv?t sit? runoilijat suotta ylist?."
Min? koetin aivan haltioitua ja huudahtelin: "Kun saisi aina t?mm?isest? n?yst? nauttia!"
Samana hetken? ajoi tiet? my?ten juopuneita Sortavalan miehi?. Ne l?iv?t hevosluuskaansa, kirosivat ja eiv?tk? sitten ota ja ala hoilata rumaa laulua. Tekeydyin kuin en muka olisi kuullut, en n?hnyt koko tapausta ja sotkeakseni sit? hyr?ilin:
"Kun kaunihin maan s? annoit ja taivaan kuin sinisen."
Niin pelastuimme toki siit? pulasta, ja ylistelimme taas n?k?alan ihanuutta. Min? haltiuduin ja huudahtelin ja nyt ryhdyimme me puhumaan is?nmaasta, ylist?m??n sen kauneutta ja sen kansaa. Petteri puhui siit?kin koruttomasti ja hyvin kansanomaisesti. Aloimme laskeutua alas vuorelta ja v?h? v?h?ll? l?henin min? h?nt? sis?llisesti.
Ja niin jatkui nyt k?velymme ensin kaupungilla, sitten jo, aivan ilman sopimusta, k?velimme ulomma halki kuuluisan Lahden kyl?n. Sivuutimme er??n r?nsistyneen m?kin. Aidalla riippuivat siin? vanhat, paikatut housun rutaleet, ja er??n oven edess? oli ?sken suolakalasta tyhjennyt kalapytty, josta levisi semmoinen paha haju, ett? Petterin t?ytyi my?nt??:
"Kyll?p? t??ll? haisee v?kev?lt?!... Menemme t?t? toista tiet?."
K??nnyimmekin toisaalle. Er?s vaimo kantoi toisesta m?kist? likavesisankoa, viskasi sen sis?ll?n tunkiolle ja kumartui sitten sylkem??n, antaen sylen hitaasti valahtaa suusta. Pelastuakseni t?st? omituisesta asemasta aloin huudahdella:
"Ai miten kaunis n?k?ala tuolla... Katsokaa herra Ikonen ... tuo tuolla et??ll?... Mik? soma maalaisidylli!"
"Onpa todellakin!" tokasi Petteri k?sitt?m?tt? mit? n?k?alaa tarkotin ja niin jatkui k?velymme kunnes olimme jo hyv?t tutut. K?velimme jo paluumatkalla. Keikailin ja tekeydyin jo vapaasti. Salavihkaa vilkasin min? toki aina Petteriin n?hd?kseni miten se vaikuttaa. Niin saavumme Vorssin salmelle, pys?hdyimme, katselimme ulappaa. Annoin lumoavan, hurmaavan katseeni liidell? kauvas yli vesien, kaipaavana, haaveilevana. Petteri katsahti minun kauniisiin silmiini, hymyili leve?sti ja siten ik??nkuin joi koko sielullansa minun armaan katseeni tenhoa, ujostui ja virkkoi kuin muun puutteessa:
"Ei ole t?m?k??n n?k?ala hullumpia!"
Niin l?henimme me toisiamme. Ja kun me sitten tuossa puolen p?iv?n aikaan erosimme, kysyi jo Petteri:
"Ehk? min? saan luvan l?hett?? neiti Lassilalle polkupy?r?matkoiltani n?k?alakortteja?"
Min? kiitin. Olin h?neen, en tied? mist? syyst?, huomaamattani mieltynyt. En ollut ennen koskaan viel? rakastunut ja olin siis koko asiassa ihan kokematon tytt?, enk? osannut pit?? varaani. En tiennyt miten rakkaus alkaa ja niin jouduin min? aivan huomaamattani ja kokemattomana ensi lemmen seikkailun suuriin k?rsimyksiin, joista nyt ryhdyn kertomaan. Ja kun min? kerran ryhdyn, niin min? kerronkin asian ja kuvaan koko rakkauden ihan niinkuin se on,--maalatkoot ja koristelkoot h?net sitten muut vaikka miten kauneilla ja imelill? v?reill? hyv?ns?. Kunpa nyt vain lukija jaksaisi n?ist?, joskus n?enn?isist? pikkuasioista, n?hd? ja l?yt?? sen syv?n n?kym?tt?m?n ja suuren, joka on niin k?tketty, ett? joskus on ihan vaikea sit? niist? l?yt??, varsinkin kokemattoman, kuten esimerkiksi sipulista on mahdoton l?yt?? sen haju ja kumminkin se on siin? ihan varmasti, kuten jokaisen, joka on sipulia pidellyt on pakko aivan kyynelsilmin se my?nt??. No juuri se n?kym?t?n, se joka itkett?? vaikka ei n?y, se se nyt on t?ss? kertomuksessa se kuuluisa rakkaus.
No niin! Kertomushan onkin jo oikeastaan alkanut. Tuli siit? iltapuoli. Kun min? is?ni, vallesmanni A.U. Lassilan kanssa ajoin kotiin, olin min? tavallista oudommalla, runollisemmalla mielell?, tiet?m?tt? itse miksi. Se oli jo ... arvaahan lukija ... no ... sinnep?in menossa... Tuli ilta. Olimme jo kotona. Leppoisa y? peitti h?myihins? kartanon ja puutarhan ja j?rven vesiulapan. V?ki nukkui. Istuin silloin yksin?ni, katselin autiolle j?rvelle ja haaveilin jostain ep?selv?st?, ihanasta, tutkimatta edes mit? se oli. Niin kului tunti, toinen. Tuli puoliy?. Minua rupesi haukottamaan ja nukuttamaan. Haukottelin pitk??n, venytellen samalla itse?ni, riisuuduin ja k?tkeydyin vuoteeseeni, ja uni maistuikin ihan erinomaiselta.
Jotain saman tapaista oli Petterikin kokenut. Ostettuaan housukankaan ja polkupy?r?raketteja ajoi h?n is?ns? kanssa kotiinsa mieli vakavana. V?h? v?h?lt? alkoi h?nen koruttomaan sieluunsa painua minun armas kuvani. Kotiin tultuaan ajatteli h?n minua, istuen yksin viisitoista minuuttia yli kello yhden y?ll?. Mutta sitten voitti v?symys h?netkin. H?n riisui kenk?ns?, tarkasteli niit? ajatuksissaan, asetti ne rinnatusten s?nkyns? viereen, riisuutui, k?vi ruokahuoneessa ryypp??m?ss? maitoa ja peitt?ytyi sitten vuoteeseensa umpikorviin, etteiv?t itikat p??sisi h?nt? kiusaamaan.

b) ALKUASTE.
Ja miten pikku asioista alkoi nyt kehitty? suuren asian juoni! Tuskin sit? itsek??n jaksaisin uskoa, jos