Rakkautta | Page 2

kannattaisi tehd?..."
V?lill? h?n pyyhk?si peukalollansa nen?ns? alusta, ryk?si, sylk?si tiepuoleen ja jatkoi:
"Mutta mihinp? noita meid?nk??n varoja s??st??, kun ei ole muita perillisi? kuin t?m? ainoa poika ja min? sen ?mm?n kanssa en t?ss? en?? suuria tarvitse. Siihen j??v?t loputkin t?lle pojalle... Kunpa h?n sitte osaisi heit? hallita ja saisi sopivan eukon."
Hyv?tuulisuuteni lis??ntyi. Ainoastaan vaivoin voin hillit? ilmi-nauruni ja salata liiallisen hymyilyni. Ukko lis?si taas:
"Kun sattuisi n?kem??n jotta p??sisitte tuntemaan sen pojan... Tottapahan sitte mies jo itse lopun asiaansa ajaa!"
Ja oitis tarjoutuikin siihen tilaisuus. Er??ss? tien-polvessa tuli vastaamme pystynen?inen, suomalaisnaamainen ylioppilas ja Ikonen sanoi:
"Ka t?ss?p? t?m? meid?n Petteri tuleekin!"
Tulija oli jo edess?mme. Is? esitteli minut:
"No t?ss? on nyt se vallesmanni Lassilan tytt?... Sattui kadulla niin min? ly?tt??nnyin yhteen matkaan..."
Petteri tervehti kankeasti kumartaen ja v??nt?en k?tt? antaessansa k?tens? k?mpel?sti koukkuun, niin ett? kyyn?sp?? pisti kauvas sivulle. Samalla hymyili h?n suu auki niin avomielisesti ett? pysty nen? kohosi viel?kin nipukammallensa.
"T?m?n tunteekin siit? ukko vallesmannista itsest?ns?", lis?si viel? is?, vet?si savut ja sanoi:
"Ka min?p? l?hdenkin t?st? nyt sinne hevosta sy?tt?m??n. K?velyttele sin? nyt t?t? ry?kkin?? yksin?si!"
Ajatelkaa sit? ukkoa! Olin jo v?h?ll? ruveta h?peilem??n h?nen puheitaan. H?n oli jo poistumaisillansa, kun huomasikin viel? kysy? Petterilt?:
"Mitenk?s se on ... onko sinulla rahaa, jos satut tarvitsemaan?"
Petteri ei tiennyt mit? moiseen vastata. Ukko toki pelasti pulasta, lis?ten poistuessaan:
"No ota sielt? Siitosen kaupasta se housukangas ilman mit??n ja sano jotta tottapahan is?ukko sitten maksaa."
* * * * *
Olimme nyt kahdenkesken. Kuin sopimuksesta l?hdimme me rinnatusten k?velem??n... Mik? minut pani niin tekem??n: heitt?ytym??n tuntemattoman miehen seuraan, sit? en min? jaksa viel? nytk??n k?sitt??. Varma vaan on--uskokoon lukija tai olkoon uskomatta--ettei siin? ollut mit??n niin sanottua tarkotusta: ei halua p??st? h?nen kanssansa naimisiin. Olinkin silloin viel? lemmen asioissa aivan kokematon tytt?. Olisinhan sit? paitsi saanut muitakin, sill? olivathan kaikki Join, Sortavalan ja Tohmaj?rven herrat minuun ihan hulluuntuneet.
Niin k?velimme me Kuhavuorelle p?in. K?velin takapuoltani sirosti kieputellen, sill? silloin oli semmoinen muoti. Ja omituista: Alussa ei kumpikaan tahtonut l?yt?? puheen aihetta. Vihdoin toki l?ysi sen Petteri ja kysyi:
"Onko neiti Lassila ennen ollut Vakkosalmella?"
"Olen" vastasin min?, kokien huolehtia askelieni siroudesta ja kysyin vuorostani:
"Onkos herra Ikonen t??ll? ensi kertaa?" "Ei... Min? olen t??lt? Sortavalan lyseosta p??ssyt ylioppilaaksi, niin ett? n?iden paikkojen t?ytyy silloin olla minulle tuttuja", selitti Petteri ja kysyi taas:
"No mit?s neiti pit?? Vakkosalmesta?"
"Kuinka niin?" hymyilin min? jo vilkastuen, puhetta kehitt?en ja kun Petteri tapaili sanoja my?nsin min?.
"Min? pid?n koko Sortavalasta... Ent?s te, herra Ikonen?"
"Min?kin pid?n t?st? hyvin paljon... Kun me olimme ylioppilastutkintoa suorittamassa, niin kaikki toverit olivat sit? mielt? ett? Helsingin puistoistakaan ei voi verrata t?h?n Vakkosalmeen muita kuin korkeintaan Kaivopuistoa."
Nyt loppui taas puheen aihe. Minua h?n miellytti. H?nen puheensa oli korutonta, yksinkertaista, kokemattoman nuorukaisen avomielist? juttelua. Koetin astua entist? kauniimmin ja tekeyty?. Petteri mietti uutta puheen aihetta. Nyt h?n sen l?ysi ja kysyi:
"Onko neiti Lassila lukenut Jussi Erhetyisen viime kirjan?"
"Olen... Olettekos te?" veikistelin min?.
"Olen... Min? jo luin sen viime kev?nn?", hymyili Petteri, koettaen astua tahdissa, vaikka se ei onnistunut. Vilkastuneena kysyin nyt jo:
"No mit? te pid?tte h?nest??"
"Kyll? h?n kirjoittaa... Mutta se on niin paksuruokainen, jotta h?nt? on niin vaikea sulattaa, ja niin pitk?piim?inenkin jotta eih?n sen piim?? enn?t? yhdess? miesij?ss? niell?", selitt?? jauhoi Petteri kansanomaisella tavallaan puhuen. Sitte taas ujosteltiin. Min?k??n en l?yt?nyt nyt puhuttavaa ja siksip? min?, vaikka ei niist?tytt?nytk??n, otin k?silaukustani nen?liinan ja niistin sill? nen?ni, niin sirosti kuin voin. Sen tehty?ni keikautin hieman p??t?ni ja sanoin kuin n?rk?styneen?:
"No samaa min?kin ajattelen ... Lassi Maijula kirjoittaa paljon yksinkertaisemmin ja selvemmin... Vai mit? te, herra Ikonen, ajattelette?"
Petteri joutui pikku pulaan sill? h?n ei ollut Lassi Maijulan kirjaa lukenut. Syntyi h?mi. Mutta onneksi sattui joku porhaltamaan ohi polkupy?r?ll? ja nyt sai Petteri aiheen kysy?:
"Ajaako neiti polkupy?r?ll??"
"Ajan... Ajatteko te?" vilkastuin min? tekeytym?ll?.
"Ajan... Viime viikolla teimme polkupy?r?retken Kirjavalahteen, ja ensi viikolla on aikomus k?yd? Impilahdella", selitteli Petteri ja kys?si:
"No mist? py?rist? neiti eniten pit???"
Min? en tiennyt py?rien nimi?. Olin joutua h?milleni, mutta selvisin toki ja vastasin hyvin iloisella ??nell?:
"Min? pid?n Kotisen kaupasta ostetuista py?rist?. Ent?s te?"
"Niist? min?kin pid?n... Ne ovat 'tarmo'-py?ri?. Niiss? on hyv?t gummit ja laakerit eiv?t kuumene v?h?st? ajosta."
Me nousimme jo Kuhavuoren rinnett? my?ten. Oli tyyni, kaunis poutap?iv?. Kukat n?yttiv?t torkkuvan puolip?iv?n valossa. J?rven sel?t, reunat ja vuoren rinne n?yttiv?t runollisen autioilta. Se yksin?isyyden, hiljaisuuden runous alkoi painua sieluihimme, muodostaen mielialaamme, jonka oli herkent?nyt t?m? ?kkin?isen tutustumisen synnytt?m? oudostelu. Varsinkin Petterin mieli alkoi siit? ylenty? ja min?kin koetin parhaani mukaan tekeyty? luonnon kauneuden ja runollisuuden vaikutukselle alttiiksi. Kaikki se vuorostaan lis?si taas Petterin ujostelua. Oli alkanut hetkisen vaitiolo. Vihdoin huomasi Petteri tutun kukan tien vieress?, osotti sit? kenk?ns? k?rell? ja lausui sen latinalaisen nimen, ??nt?en:
"Chrysanthemum segetum."
Min? siihenkin vain hymyilin. Petteri lis?si hetken kuluttua:
"T??ll? Kuhavuorella kasvaakin joskus harvinaisiakin kasveja."
Ja taas me vaikenimme. Molemmat koetimme astua edustavasti: min? sirosti, Petteri omalla tavallansa. Puheen puutteessa kysyi taas Petteri. "Pid?ttek? kasviopista?"
Mutta vihdoinkin saavuimme Kuhavuoren laelle. Edess?mme avautui kappale Pohjolan helme?: runojen ylist?m?? Suomea. N?kyiv?t Laatokan lahtien sinert?v?t pohjukat ja salmet. N?kyi Liikolan j?rvi ja Vakkoj?rvi ja