Rakkauden komedia | Page 7

ihme, miss? henki vaiti on.
FALK
liikutettuna.
Miks nauraa, v?lkkyy kyyneleiden vuo pilkkanne takaa, -- hyvin n??n ma nuo. Maan tomuun vaipua he Teid?n suo, saveksi sotkee, jonka muodot muuttuu, nyt tuhattaiturit kun ty?h?n puuttuu, he k?mpel?sti kaiken esiin tuo. Maailma j?ljittelee taivaan Is??, *kuvansa mukaan* Teid?t uudeks luo se; se muovaa, muuttaa, poistaa sek? lis??. *Valmiina* vihdoin jalustalle tuo se riemuiten Teid?t: Kaavat t?ytt?? h?n! H?n henkii rauhaa kiven viile?n! Kun lamput, kruunut luovat h?neen valon, h?n sopii koristeeksi koko talon!
Tarttuu intohimoisesti h?nen k?teens?.
Jos henkisesti Teid?n t?ytyy kuolla, sit' ennen *el?k??*! *Mun* olkaa vaan; pian kultah?kkiin Teid?t suljetaan. Maailmannainen viihtyy hyvin tuolla, mut naisellisuus, jota rakastan, pois kuihtuu. Silloin kauas karkkoan; mut *t??ll?* alkoi elon kukkain kuu, -- t??ll' lehv??n puhkes laulujeni puu; sain siivet; -- luottaa jos voin Teihin yh?, t??ll' laulun lahja mulle kasvaa pyh?!
SVANHILD
lempe?sti soimaten irroittaessaan k?tens? Falkin k?dest?.
Nuo sanat miksi mulle lausuitte? Vapaina kohdata ol' ihaninta. T?ytyyk? lupauksin onnen hinta vain maksaa, eik? ilman kest? se! Miks puhuitte? nyt kaikki ohi on.
FALK.
P??m??r?n n?ytin, sit? tavoittakaa, oi ylv?s Svanhild, -- tahtonne jos vakaa on olla uljas, vapaa, pelvoton!
SVANHILD.
Vapaako?
FALK.
Se on tosi vapautusta, kun teht?v?ns? t?ysin t?ytt?? voi; suojaksi vastaan syntiinlankeemusta kauneuden taivas Teid?t mulle soi. Kohota haukan lailla tuulta vastaan mun t?ytyy korkeuksiin noustaksein; Te ilmakeh? ootte siivillein; saan kantovoiman Teilt? ainoastaan. Mun olkaa, sitten oma olkaa muiden, -- koska putoo lehdet puiden. Sielunne rikkauden jos henkein saa, takaisin laulusta ma laulun annan; valossa lampun sitten vanhetkaa kuin kukka kellastuvan kes?rannan.
SVANHILD
katkeroitumisensa peitt?en.
Vaikeeta Teit? kiitt?? olla taitaa, vaikk' aarteet syd?menne n?hd? sain. Mua katsotte kuin lapsi rannan raitaa, se josta pillin taittaa p?iv?ks vain.
FALK.
Parempi seisoakko suossa lie, syyshalla kunnes lehtivaipan vie!
Kiivaasti.
On Teid?n *pakko*, ootte velkap?? minulle runsaat Luojan lahjat n??. Runoina unelmanne soimaan j??! Pahasti tein, kun tapoin lintunne, ol' laulun kirjain kirja Teille se. Niin laulakaa, mua ette j?tt?? voi, runoni silloin Teille kiitt?in soi!
SVANHILD.
Ja kun mun *osaatte*, kun tyhj? oon, kun viime virteni syysilman t?ytt???
FALK
katselee h?nt?.
Te silloin k?ytte linnun kohtaloon.
Osoittaa puutarhaan p?in.
SVANHILD
hiljaa.
Kive? taitavasti voitte k?ytt??.
FALK
hymyilee ivallisesti.
Kerskailkaa voimaa sielun vapauden, mi kaiken uhrais, jos vain olis maali!
Voimakkaasti.
Sen Teille n?ytin, vallassanne vaali i?inen on.
SVANHILD.
Te tiet?nette sen: Teit?mme yhteen ei voi mik??n liitt??.
FALK
kylm?sti keskeytt?en.
Maailman olkaa, puhe t?? jo riitt??.
SVANHILD
on k??nt?nyt ??nett?m?sti h?nelle selk?ns?. Nojaa kyyn?rp?ill??n kaidetta vasten tukien p??t??n k?sill??n.
FALK
astuu muutamia askeleita edestakaisin, ottaa esille sikarin, pys?htyy SVANHILDIN l?heisyyteen ja virkkaa hetken vaiti-olon j?lkeen:
T?? Teist? naurettavaa on, kun perehty? sain aatoksiinne, heti n?in ma sen.
Keskeytt?? ik??nkuin vastausta varrotakseen. SVANHILD vaikenee.
Teill' on vain siskon tunteet, tytt?ren; niin ihminen voi perinpohjin erehty?; -- t?st' alkain suojassa ma hansikkain uskallan l?hesty? Teit? vain. -- --
Odottaa hiukan, mutta kun SVANHILD j?? liikkumattomana paikoilleen, h?n k??ntyy ja l?htee oikealle.
SVANHILD
kohottaa p??ns? lyhyen ??nett?myyden j?lkeen, katselee kiinte?sti h?neen ja l?hestyy.
Te tarjositte pelastavaa k?tt?, kiitokseks sana vakaa peitt?m?tt?. K?ytitte kuvaa, josta k?sitin selv?sti ?lentonne? ma ?pilvihin?. Sanoitte nousevanne haukan lailla p?in tuulta, koska yl?s pyrkii se; *ma* olin tuuli alla siipenne, -- mua ilman olisitte voimaa vailla. -- Niin kurjaa! Matalata suorastaan, -- itsekkin n?itte, kuinka naurettavaa! Se hyv??n maahan sattui lankeemaan; n??t *toisen* n?yn minulle se avaa, mi selv? on, ei onnu laisinkaan. Te ette haukan lailla kohoo suoraan, paperi-, runoleija ootte vain. Sen minuutta ma aina turhaan hain, se supistuu n??t pelkk??n purjenuoraan. Sen rinta t?herretty t?ytehen ol' vekseleit? laulun vastaisen; sen siivet kompalauluinensa hosui vain ilmaa, mutta harva niist? osui; ol' pitk? pyrst? runo aikamme, sen piti virheillemme ruoskaa h?ilytt??, mut voimiaan ei saattanut se s?ilytt??, vain vikojamme hiljaa moitti se. Anoitte voimatonna multa n?in: ?Mun suokaa nousta l?nteen taikka it??n! Mies runoinensa viek?? yl?sp?in, en siskoist', ?idist? ma piittaa mit??n!?
FALK
puristaa k?tens? nyrkkiin voimakkaan sis?llisen liikutuksen vallassa.
Nimess? taivaan --!
SVANHILD.
Mua uskokaa, en lasten leikkiin osaa ottaa saa: Mut Te, Te hengen t?ihin syntynyt -- tyydytte runon pilviretkeen rentoon. On rihman varass' elonty?nne nyt, min mielivalloin saatan p??st?? lentoon.
FALK
?kki?.
Mist' alotamme?
SVANHILD
lempe?mmin.
Kaunis p??t?s t??; nyt k??nne tulkoon Teille t?st? y?st?; mut omin siivin aina lent?k??, vaikk' kantaa vois ne Teid?t taikka sy?st?. Paperi-runot pankaa pulpettiin, vain el?v? on omaisuutta elon; *se* voittaa korkeuden ja kuilun pelon; valitkaa nyt, ei aikaa aatoksiin.
L?hestyy h?nt?.
Nyt t?ytt?nyt ma olen pyynt?nne; ma lauloin viime virren oksaltani; oon tyhj? nyt, ol' ainoani se; nyt kivi t?hd?tk?? mun rintahani!
Menee sis?lle rakennukseen; FALK j?? liikkumatta seisomaan ja katsoo h?nen j?lkeens?; kaukana vesill? h??m?tt?? venhe, josta kuuluu et?isen? ja hillittyn? seuraava laulu:
KUORO.
Puhu, tuuli, nyt siipeen ja purjeeseen, ma kotkana k?yn yli vy?ryv?n veen; lokit j?ljess? kirkuen kiit??. Alas aaltoihin nyt ?lyn arkinen ty?! Kenties karit purteni pirstaksi ly?; mut sorjaa *on* laineilla liit??!
FALK
hajamielisen?, ajatuksistaan her?ten.
Vai laulua? Se Lindin kuoro on, harjoittaa huomiseen se ilohon!
GULDSTADILLE, joka tulee ulos p??llystakki k?sivarrella.
No, kauppaneuvos, -- poisko hiivitte?
GULDSTAD.
Ma p??llysnutun ensin ylle viskaan; ei arki-?lyt viimaa siet?ne, t?? ilta-ilma koskee kovin niskaan. Hyv' y?t?!
FALK.
Sana yksi ensin vain! Tekoa *suurta* yh? turhaan hain! mi miest? kysyy -- --!
GULDSTAD
pilkallisella ??nenpainolla.
Olkaa ensin miesi, niin miest? kyll? aina kysyt??n.
FALK
katselee h?neen mietteiss??n ja lausuu verkkaan:
Ohjelman t?yden lausua h?n tiesi.
Puhkee vilkkaasti puhumaan.
Unesta