Rakkauden komedia | Page 3

Mut t?llainen kun seikka eloton n?in paljon pahaa aikaan saanut on ja her?tt?nyt intohimot v??r?t ja syv?t n?in --
FALK
osaa-ottaen.
Ja moiset suuret m??r?t --
NEITI SK?RE.
Niin tarkka silm?nne jo eik? n??, mitenk? --
FALK.
T?ss' ei mit??n h?m?r??. Mut ep?selv?ks yh?, aioin sanoa, romaanin sis?lt? ja laatu j??. Tyydytt?? varmaan nautinnon se janoa; mut nopeammin loppuun tirkist?? --
STYVER.
T?rkeimm?t seikat kerron tuota pikaa.
NEITI SK?RE.
Ellei vain muistissasi ole vikaa; suo minun --
ROUVA HALM.
Osaisinhan min?kin!
NEITI SK?RE.
Ei, rouva Halm, jo p??sin vauhtihin. H?nt' ylioppilaana pidettiin p??kaupunkimme parhaimpana p??n?, omaksui uudet aatteet, kyvykk??n? --
ROUVA HALM.
Ja otti osaa seuran?ytelmiin.
NEITI SK?RE.
Varrotkaa hetkinen! H?n maalas, soitti, --
ROUVA HALM.
Ja tarinoillaan kaikki haltioitti.
NEITI SK?RE.
Varrotkaa hiukan; muistan tismalleen. My?s perehtynyt s?veltaiteeseen h?n oli -- julkaisikin nuotteineen teoksen ?Sonetteja sulo Marjan?. Niin hempe?sti soitti h?n tuon sarjan.
ROUVA HALM.
H?n nero oli kerta kaikkiaan!
GULDSTAD
hillitysti.
Ep?ili jotkut h?nen aivojaan.
FALK.
Mies k?yt?nn?n, ei kirjatoukka mik??n, ties v?itt??, ett? katsomatta ik??n ja arvoon, rakkaus tehnyt on Petrarkoja kuin rikkaus ja laiskuus patriarkkoja. Mut ken on Marja?
NEITI SK?RE.
Rouva Str?man, johon koht' tutustutte, kuten kohtalohon t??n parin. Yhti?n ol' tyt?r h?n --
GULDSTAD.
Puunlastausliikkeen.
NEITI SK?RE
lyhyesti.
Siit? v?h?t huolin.
GULDSTAD
Hollantiin vei se tuotteit' enimm?n.
NEITI SK?RE.
Tuo runotonta on nyt kaikin puolin.
FALK.
Siis tyt?r yhti?n?
NEITI SK?RE
jatkaen.
Niin, suuren, rikkaan. Arvaatte kai, ett' oli kosijoita; laumoittain ymp?rill??n kiehui noita. --
ROUVA HALM.
Kamariherran muistan mainehikkaan.
NEITI SK?RE.
Ol' aina naisen oikeus kallis Marjalle. Teatterissa Str?manin kun n?ki, h?n antoi heti l?hd?n sulhassarjalle --
FALK.
Sai pitk?n nen?n ylv?s ylk?v?ki?
ROUVA HALM.
He kaksin nousi romantiikan harjalle!
NEITI SK?RE.
Aatelkaa sitten vanhaa, julmaa is??, mi syd?mi? s?rki s??lim?tt?; kun tuskaan tuohon holhoojan viel' lis??, niin miss??n n?? ei auttavaista k?tt?. Mut kumpikaan ei ollut uskoton; he majaan pyrki olki-kattohon, vuonasta uneksi, mi ravinnon vain sois --
ROUVA HALM.
Ol' lehm? huippu haaveilon, --
NEITI SK?RE.
Lyhvesti, niinkuin itse usein sanoivat, pient' t?lli? he taivaalta vain anoivat.
FALK.
Ah niin! Ja --?
NEITI SK?RE.
Maria luopui suvustaan.
FALK.
Luopuiko --?
ROUVA HALM.
Luopui.
FALK.
Uljast' tosiaan.
NEITI SK?RE.
Ja muutti ullakolle sulhon luoksi.
FALK.
He omans' yhteen -- vihkim?tt? -- ker?si?!
NEITI SK?RE.
Hyi olkoon!
ROUVA HALM.
Hyi! Miesvainajani juoksi kiireess? todistajaks --!
STYVER.
neidille.
Kiista her?si nyt tosiseikkain sivuutuksen vuoksi. K?ydess? asioita kertomaan j?rjestys aina olkoon kohdallaan. Mut p??h?ni ei mahdu, mill? eli tuo pari --
FALK
jatkaen.
-- ajatella ei voi veli, ett' ullakolla vuona asusteli.
NEITI SK?RE
Styverille.
Minusta p?iv?n selv? on tuo peli: Ei yhteen sovi rakkaus ja h?t?, kaks hell?? sy?nt? tulee toimehen.
Falkille.
Mies kantelettaan soittaa hele?t?, klaveeri-oppilait' ei Marja j?t? --
ROUVA HALM.
Ja hiukan velkaa, ymm?rr?tte sen --
GULDSTAD.
Konkurssiin saakka Marjan liikkeiden.
ROUVA HALM.
Mies silloin paikan sai ja toimi-alan.
NEITI SK?RE.
N?in kirjeen, jossa Str?man vannoi valan, ett' t?ytt?? teht?v?ns', se vaikk' ois karu.
FALK
t?ydent?en.
Ja siihen p??ttyi miehen elontaru.
ROUVA HALM
nousee.
Puutarhaan l?htek??mme katsomaan eiv?tk? vieraamme jo kohta tulle.
NEITI SK?RE
kietoutuen viittaansa.
On viile?t?.
ROUVA HALM.
Kaulavaippa mulle tuo, Svanhild.
LIND
salavihkaa Annalle.
Eelt? k?y!
ROUVA HALM.
Nyt tulkaa vaan!
SVANHILD menee sis?lle rakennukseen; muut, paitsi FALK, l?htev?t taka-alalle ja katoavat vasemmalle. LIND, joka on seurannut heit?, pys?htyy ja palaa takaisin.
LIND.
Mun yst?v?ni!
FALK.
Samat sanat!
LIND.
Suo k?tesi! Riemuun kuolen, ellen suuhun saa sanaa kertoaksein --
FALK.
Kiire tuo pois heit?; ensin kuullaan, hirsipuuhun mies sitten pannaan. Miksi visusti aarteensa yst?v?lt? maahan kaivaa; -- n??t kielt?? ollenkaan ei maksa vaivaa: Osalles onnen arpa lankesi!
LIND.
Sain onnen kauniin linnun paulaani!
FALK.
Elossa, -- ansass' s??styi henkikin?
LIND.
Maltatko viel? uottaa sekunnin. Kihloissa olen!
FALK
reippaasti.
Kihloissako!
LIND.
Niin! mist' uljuus, -- miest? siin? kysyttiin! Ma lausuin, -- ah, ei sanat sit? kuvaa; mut ajattele naista punastuvaa, kaunista, nuorta, -- ollut vihoissaan h?n ei! Tuot' tuumi, veli, uskallusta! kaikk' kuuli hilliten h?n itkuaan; lie *merkit* hyv?t?
FALK.
Miks'ei; jatka vaan.
LIND.
Tuo eik? kaikki tied? kihlausta?
FALK.
Niin luulis, mutta varmuus olla siet??; nuo seikat neiti Sk?re yksin tiet??.
LIND.
Ma tied?n, tunnen ikivarmuuden! On kaikki selv??, mit??n pelk?? en.
S?teillen ja salaper?isen?.
K?teeni ottaa sain tuon k?t?sen, kun p?yd?lt? h?n korjas tarjottimen!
FALK
kohottaa lasinsa ja tyhjent?? sen.
Liittoonne kukkaset siis kev?imen!
LIND
tekee samoin.
Pyh?sti vannon kautta luojan nimen, h?nt' ett? lemmin saakka kuolohon kuin nytkin: -- siksi suloinen h?n on.
FALK.
Kihloissa! Siksi profeetat ja lain mies heitti ilman katumuksen merkki?.
LIND
hymyillen.
Laulustas luulit johtuvan sen vain --!
FALK.
Niin runoniekat uskossaan on herkki?.
LIND
vakavasti.
Ei, Falk, ei teoloogiakaan suljeta onnesta t?st? pelkk??n huoleen, vaivaan. Vaikk' *kirjan* avulla ei yksin kuljeta kuin tikapuita my?ten iloon taivaan. Nyt *elost'* etsin Luojaa mielin vakain; parempaa varron syd?melt?in satoa, rakastan kortta, pienint? maan matoa; suur onni el?? lahjoittaen, jakain.
FALK.
Mut sano --
LIND.
Muut' ei ole sanottavaa, -- toisille syd?nt?mme ?l? avaa.
FALK.
Mut eteenp?in oot ajatellut varmaan.
LIND.
Aatellut? Eteenp?in? T?st' alkaen ma el?n hetkess? vain kev?imen. Ma katseen k??nn?n puoleen onnen armaan; *yhdess?* hallitsemme vaiheet sen. Ei sanoa ees rouva Halmkaan vois raikkaalle kukkasellein: ?Kuihdu pois!? On tahtoin luja, *h?nen* katseens' syvin, siks kasvaa, *nousee* kukkasemme hyvin!
FALK.
Sinulle hyvin sopii onnikin!
LIND.
Soi elinhaluni kuin huima huilu; oon vahva; eess?ni jos oisi kuilu, ylitse heti kohta hypp?isin!
FALK.
Tai k?ytt??ksemme arkipuhetta: Sinusta rakkaus on tehnyt peuran.
LIND.
Jos kiit?isinkin peuran vauhdilla, niin tiet?isin, mink' etsisin ma seuran!
FALK.
Huomenna lent?? saat, sa eth?n suotta vuoristoon l?hde kera kvartetin. Nyt turkit voinet j?tt?? kotihin --
LIND.
Kvartetti uottaa saa mua sata vuotta! Ma t??ll? vuori-ilmaa hengit?n; on t??ll? kukat, vuonon v?lj? vesi, ah, laaksoon t?h?n laululinnut pesi, ja onnen keijukainen, -- t??ll' on *h?n*.
FALK.
Lujasti kiinni pid?, harvinainen on n?ill? mailla onnen keijukainen.
Katselee rakennusta kohti.
Vait, -- Svanhild --
LIND
puristaa h?nen k?tt??n.
Poistun, -- kertomatta heit? salaisuus, joka yhdist?vi meit?. Kiitos, ett' otit l?mm?ll? sen vastaan! Sen sulle antaa tahdoin ainoastaan.
L?htee taka-alalle muiden luo.
FALK