Rakkauden komedia | Page 2

*se* riemun lapsest' tekee mierolaisen. Elomme turmelee se kokonaan, se surmaa nautintomme lyhven hetken; et rauhaan p??se j?lkeen p?iv?n retken, venheesi kiit?? rantaan ?seuraavaan?; lev?ht?? sittenk??n ken viel? tohti? Ei, rienn? eelleen ?seuraavaa? vain kohti. N?in rauhatonna halki elon jatka, -- ties p??ttyyk? ees tuollapuolen matka.
ROUVA HALM.
Hyi, herra Falk, ei puhua saa noin!
ANNA
ajatuksiinsa vaipuneena.
Sanansa hyvin ymm?rt?? ma voin; puheessaan paljon totuutta on varmaan.
NEITI SK?RE
huolestuneena.
Rakkaani moista kuuntelemaan toin, h?n hullummaks vain k?y. -- Oi, ??nt? armaan kuuletko, Styver; joudu!
STYVER
piippuaan puhdistellen.
Paikalla.
GULDSTAD
Falkille.
Ei haittaa varovaisuus, puhetta kuunnelkaa miehen kokeneen ja harmaan; aatelkaa vain, jos laulun loisitte Te t?n??n, tokkopahan voisitte ty?h?nne k?ytt?? koko varaston, mi Teill? runouden kultaa on, huomenna typ?-tyhj? oisitte, kun uutta *luovanne* taas soisitte; -- kimppuunne saisitte vain arvostelun.
FALK.
Siit' tokkohan on nostajaksi melun; sovussa samaa tiet? rinnakkain astuisin kera arvostelijain.
Keskeytt?en ja toiseen asiaan siirtyen.
Mut, Lind, mik' on sun? ?l? murjottain noin istu, ole iloinen ja vapaa; tutkitko rakennuksen tekotapaa?
LIND
havahtuu ajatuksistaan.
Miks niin?
FALK.
Pois silmi?s et tuolta saa, ne parvekkeelle yh? tuijottaa. Kaarrokset laajat lasisein?-kuistin vieneetk? sulta ovat mielen, muistin? Uurrettu ovenlukko taitehikas, talonko p??ty, koristeista rikas? Syy niidenk?, t?? sun ei ole vikas?
LIND
s?teilev?n n?k?isen?.
Erehdyt; syleilee mua *elo* kuuma. En muuta vaadi, nykyisyyden huuma mun mielein t?ytt??. On kuin helmaani maailman kaikki aarteet tulvisi! Laulusta riemun kiitos, yst?v?ni; sen kirjoitit kuin syd?nverell?ni!
Kohottaa lasinsa vaihtaen Annan kanssa katseen, jota toiset eiv?t huomaa.
Ma tuoksuvaisen kukan maljan juon, hedelm?t kernaasti ma muille suon!
Juo pohjaan.
FALK
katsoo h?neen yll?tettyn? ja liikutettuna, mutta pakottautuu keve??n ??nilajiin.
Arvoisat naiset, t??h?n uutta on! Lind k??ntynyt on yhteen uskohon. Mies eilen virsikirja k?iss? k?vi, nyt runorumpua h?n p?rist?vi. -- Arvellaan synnyinlahjaks laulunhenki; mut armotta saa arki-ihminenki, kuin sy?tt?-hanhi, lihoakseen vaan runonkin roskaa niell? toisinaan, niin ett?, sisukset jos kaivetaan esille, niin ne tihkuu suurien sanojen ihraa, rasvaa runojen.
Lindille.
Sua kiit?n muutoin, pyrint?s on oivat; yhdess? kanteleemme vasta soivat.
NEITI SK?RE.
Kai hyvin, herra Falk, nyt sujuu ty?? Maaseudun rauha, -- siimes kukkatarhain, se eik? runoniekan paikka parhain -- --
ROUVA HALM
hymyillen.
Mies muut' ei tee kuin vetelehtii, sy?.
NEITI SK?RE.
Em?nn?n saatuanne rouva Halmista, ma luulin, ett? syntynyt ois valmista.
Osoittaa oikealle.
Tuo pieni huvimaja k?tk?ss??n, sen sopivampaa liekk? ensink??n; se eik? henke? saa her??m??n -- --
FALK
menee kuistille ja nojautuu kaidetta vasten.
Sokaiskaa silm?t, sy?sk?? minut vaivaan, niin laulan valkeudesta vapaan taivaan. Minulle hankkikaa ees lainaks muru, tuimimmat tuskat, lannistava suru, niin riemulaulu huulillani soisi. Mut parhainta, jos hankkia ken voisi minulle naisen, jota jumaloisi mun henkein. Rukoillut oon sit? aina, mut yh? viipyy taivaan kallein laina.
NEITI SK?RE.
Tuo puhe s??dyt?nt' on!
ROUVA HALM.
Liiankin!
FALK.
Oi ?lk?? luulko, ett? kulkisin ma tyhj?? liehakoiden lemmen vuoksi; keskell? riemun ikivarjoihin h?n l?hte? sais jumalainsa luoksi. Henkist? harjoitusta kaipaan ma, ois t?ss? tarpeeks voimistelua.
SVANHILD
on edellisten vuorosanojen aikana l?hestynyt; seisoo nyt ihan Falkin vieress? ja sanoo varmasti, vaikkakin ??ness??n leikillinen s?vy:
Ma anon, ett? taivas Teille antaa tuon osan; -- mutta olkaa silloin mies.
FALK
on k??ntynyt yll?tettyn?.
Ah, neiti Svanhild! -- Tahdon kaikki kantaa. Mut t?ysin luottaa voiko, Herra ties, ett' anomuksenne on oikein tehoova? Vain mairitusta, n?hk??s, kuulee Jehoova. On Teill? luja tahto, riist?? voi se rauhan, jonka tyyni tunto soi; mut t?rkein usko on, mi kapinoi ei vastaan.
SVANHILD
puoleksi leikill??n ja totisena.
Murhettanne varrotkaa vain, mi hyyt?in k?y kautt' elon kentt?in aavain, -- y?t, p?iv?t j?yt?? lailla sielun soiman. Te silloin tunnette mun uskoin voiman.
L?htee naisten joukkoon.
ROUVA HALM
hillitysti.
Te ette sovuss' el? milloinkaan. Nyt herra Falk on varmaan vihoissaan.
Jatkaa hiljaista ja kehoittavaa puhettaan. Neiti Sk?re sekaantuu keskusteluun. Svanhild seisoo kylm?n? ja ??nett?m?n?.
FALK
menee hiukan aikaa hiljaa mietitty??n huvimajaan ja puhuu itsekseen:
Varmuuden mink? katseessansa n?ink??n. Mut voinko luottaa h?nen uskoonsa, ett' taivas tahtoo --
GULDSTAD.
Ette sinnep?ink??n! Niin ei lie taivas poissa suunnilta, se ett? moiset hupsut toiveet t?ytt?is. Parempi ois, jos herrat nerot k?ytt?is liikett? ruumiin hiukan hyv?kseen. Te p?iv?t pitk?t p?ilynt?? vain veen katsotte; pilkkokaa ees polttopuita, niin hassun-oikkujanne kirotuita ei Teill? parin viikon p??st? lie, siit' olen vallan varma, hitto vie.
FALK.
Tienhaarass' seison nyt kuin aasi ihan; mua henki kutsuu, viittoo viehkeys lihan; mi viisaint' ensin valikoida ois.
GULDSTAD
kaataessaan laseihin.
Pien naukku vain, se harmit huuhtoo pois.
ROUVA HALM
katsoo kelloaan.
Jo kahdeksan; on aika kohta l?ss?, pian pappi perheineen voi olla t?ss?.
Nousee ja rupee j?rjest?m??n parvekkeella.
FALK.
T?nnekk? pappi?
NEITI SK?RE.
P??st? tuokion!
ROUVA HALM.
Kerroinhan, ett? luottaa tulohon --
ANNA.
Mut herra Falk ol' poissa silloin juuri.
ROUVA HALM.
Niin oikein. ?lk?? olko onneton; tulonsa kaikille on riemu suuri.
FALK.
Mut ken h?n on, tuo tuoja riemun taimen?
ROUVA HALM.
Rovasti Str?man, kuulu sielunpaimen.
FALK.
Hereille nimi muistini nyt sai, suurk?r?jille valittu on kai h?n hy?dytt?m??n kansaa, is?nmaata.
STYVER.
Suur puhuja.
GULDSTAD.
Mut rykim?st' ei laata h?n voi.
NEITI SK?RE.
H?n my?t??n vaimon tuo --
ROUVA HALM.
Ja lapsia --
FALK.
Armaitaan huvittaakseen ensin hiukan, -- my?hemmin saa toimi-alan tiukan, mietinn?t, kysymykset kokoon rapsia; ymm?rr?n.
ROUVA HALM.
Miesten mies on rovasti!
GULDSTAD.
Vain nuoruudessaan aika vekkuli.
NEITI SK?RE
loukkaantuneena.
Mut, herra Guldstad! Lapsuudesta asti ihmisten arvokkaiden vakavasti puhuvan kuullut olen rovastin vaiheista, tunnen miehen romaanin.
GULDSTAD
hymyillen.
Romaanin?
NEITI SK?RE.
Romantiikaks sit? sanon, mi tuskin mahtuu arki-aivoihin.
FALK.
Valtaavan her?t?tte tiedon janon minussa.
NEITI SK?RE
jatkaen.
Ainahan on joitakuita h?ik?ilem?tt?mi? irvisuita! Muistatte kai tuon ylioppilaan, mi kehno uskoi julkeudessaan neronsa pieneen, naurettavaan voimaan, ja ryhtyi ?Russelia? mestaroimaan.
FALK.
Rovasti lienee runo valtainen, n?ytelm? hurskas tai sen kaltainen?
NEITI SK?RE
hiljaisiin kyyneliin liikutettuna.
Ei lainkaan, -- mies on vain h?n syd?men.