Rakkauden komedia | Page 6

ja lyö häntä olkapäälle.
Taidatte täällä mietiskellä runoa?
FALK.
En, näytelmää.
GULDSTAD.
No, älkää hemmetissä; niit' tosiaan Te viitsittekö punoa?
FALK.
On tässä toinen pihdin pitimissä, yhteinen ystävämme, kuka ties; -- mut
kirjailemaan hän on vasta mies. Aamusta iltaan mennessä hän sai
idyllin valmiiks herttaisen ja hempeen.
GULDSTAD
ovelasti.
On loppu hyvä!
FALK.
Tietänette kai, se että aina päättyy nuorten *lempeen*. Mut osa vain on
tämä kolmikosta; nyt alkaa runoniekan tuska, josta pusertuu toinen
jakso, kihlatuita kuvaava suuri, laaja ilveily, näin ainekset kun vihdoin
käytetty on draamaan avion, se seuraa muita.
GULDSTAD
hymyillen.
Ma luulen, että runo-into tarttuu.
FALK.

Miks niin?
GULDSTAD.
Näät kirjailijain joukko karttuu, runolle aatellut myös olen ruveta, --
salaperäisesti.
mut pelkäks haaveiluks se ei saa huveta.
FALK.
Mut ken on sankari, jos saisin kysyä?
GULDSTAD.
Salassa huomiseen sen täytyy pysyä.
FALK.
Te itse!
GULDSTAD.
Tokko kelpaisinkaan siksi?
FALK.
Ken sitten sopivampi sankariksi. Mut sankaritar? Hänet maalta saamme,
hälystä kaupungin kai käymme pois?
GULDSTAD
sormellaan heristäen.
Rauhassa tuota seikkaa tuumikaamme! --
Äänilajia vaihtaen.
Mut kelvollinen neiti Halm ehk' ois?

FALK.
Ei tuomioon mun tietoni voi riittää; hänt' en voi moittia, en myöskään
kiittää. --
Hymyillen.
Mut olkaa varuillanne, ettei vain »runonne» joudu käsiin pilkkaajain.
Jos väärin käyttäisin nyt luottoanne, kertoisin aivan toisin puheitanne.
GULDSTAD
hyväntahtoisesti.
Tyytyisin, estää en vois tekojanne.
FALK.
Aivanko niin?
GULDSTAD.
Ei tässä auta hätä; ammattineuvoja ois typerätä sen hylkiä, joll' ei oo
kipinätä.
Poistuu taka-alalle.
FALK
ohimennen Lindille.
Sa olit oikeassa, kauppamies tunnettas uhkaa murhamiehen tavoin.
Poistuu.
LIND
hillitysti Annalle.

Niin varmasti mun vaistoni sen ties; nyt asiasta tehtävä on avoin.
Lähestyvät ROUVA HALMIA, joka seisoo NEITI SKÄREN kanssa
rakennuksen luona.
GULDSTAD
Styverin kanssa keskustellen.
On kaunis ilma nyt.
STYVER.
Miks'ei, kun vaan on sillä tuulell' --
GULDSTAD
leikillisesti.
Onko rakkautenne vaarassa?
STYVER.
Se on kyllä kohdallaan --
FALK
joka on saapunut siihen.
Mut *kihlaus*?
STYVER.
Sitä uhkaa paha enne.
FALK.
Hurraa! ma kuulen vielä kilinää runonkin rovon, vaikka rikkaus meni!
STYVER

loukkautuneena.
En yhteyttä voi ma ymmärtää välillä runojen ja kihlaukseni.
FALK.
Sa älä tutki lemmen olemusta, se herkkä on, ei siedä kosketusta.
GULDSTAD
Styverille.
Teit' auttaa voisinko, se sanokaa, niin tuumimme.
STYVER.
Tuot' olen aprikoinut, mut päivän pitkään päätökseen en voinut ma
päästä, esittää en asiaa.
FALK.
Sua auttaa voin ma sanoin muutamin: Kevyttä päivää tokko siitä asti
oot nähnyt, kihloihin kun vakavasti --
STYVER.
On joskus painostanut kovinkin.
FALK
jatkaen.
Velvollisuudet raskaat, joille palttua kernaasti antaisit, jos kävis vain se
päinsä --
STYVER.
Viisainta, jos kieles talttua vois heti! Hoitanut oon asiain;

Guldstadin puoleen kääntyen.
ens kuussa menot kovin lisääntyvät; kun menee naimisiin, niin saahan
vaimon --
FALK
iloisesti.
Sinertyy nuoruutesi taivaat syvät, tuo oli sävel laulu-aikas aimon!
Ymmärsin heti, että tarvitset vain sakset lujat sekä lentimet!
STYVER.
Saksetko?
FALK.
Tahdon-sakset, joilla niteet leikkaisit, katkaisisit kaikki siteet pois
lentääksesi --
STYVER
raivostuneena.
Raa'aksi nyt käyt! Lainrikoksesta syyttävän mua näyt! Sa miltei sanot:
Styver, sinä pakenet! Julkista häväistystäkö sa hakenet, -- mua sanas
solvaa!
FALK.
Hupsua on tuo. Muidenkin tarkoitukses kuulla suo!
GULDSTAD
hymyillen Styverille.
Hämäryys sanojanne hiukan painaa! tahdotte ehkä?

STYVER
rohkaisee mielensä.
Pientä pankkilainaa.
FALK.
Vai lainaa!
STYVER
reippaasti Guldstadille.
Siirtäjätä vekseliin, mi nousisi noin sataan taaleriin.
NEITI SKÄRE
joka on tällä aikaa seisonut rouva Halmin, Lindin ja Annan kanssa.
No mutta, onnea! Voi, kuinka somaa!
GULDSTAD.
Mit' onkaan siellä?
Lähtee naisten luo.
STYVER.
Ei ees puheen lomaa.
FALK
kietaisee iloisesti kätensä Styverin kaulaan.
Hurraa! nyt torvet meille toitottaa, ett' Amorissa veljen Styver saa!
Vetää hänet mukanaan toisten luo.

NEITI SKÄRE
haltioituneena herroille.
Tää lemmen näky eikö meitä jalosta! He kihloiss' ovat!
ROUVA HALM
liikutuksesta kyynelehtien sillä aikaa, kun paria onnitellaan.
Kahdeksas, mi talosta on tästä täysin turvattuna luopunut;
Falkin puoleen kääntyneenä.
muut serkkuja, -- kaikk' kera asujain -- --
Joutuu niin voimakkaan liikutuksen valtaan, että peittää kasvonsa
nenäliinalla.
NEITI SKÄRE
Annalle.
Saat onnittelijoita laumoittain!
Hyväilee häntä liikutettuna.
LIND
tarttuu Falkin käteen.
On niinkuin onnesta ma oisin juopunut.
FALK.
So; -- kihlattuna liittynyt oot kait autuuden *kohtuusseuran* jäseneksi;
ei mässäystä! säätävät sen lait!
Kääntyy Guldstadin puoleen kasvoillaan pahansuopaisen osanoton

ilme.
No, kauppaneuvos!
GULDSTAD
tyytyväisenä.
Onnen enteheksi ma kummallekin tätä arvelen.
FALK
katsoo ällistyneenä häneen.
Murheenne kantaa voitte vaieten kuin mies.
GULDSTAD.
Tuo puhe selvitystä sietäisi.
FALK.
Ikäänkuin aikeitanne en ma tietäisi. Teill' oli toiveet --
GULDSTAD.
Niinkö? Tosiaan?
FALK.
Sit' ette kieltää voine kokonaan; Te neiti Halmista kai tarkemmin
kysyitte --
GULDSTAD
hymyillen.
Heitä lienee kaksikin?
FALK.

Te toista -- sisartako tarkoititte?
GULDSTAD.
*Sisarta* juuri, häntä, -- tuota *toista*. Hän sietäis huomiota erikoista.
Ois pakko myöntää, jos vain tuntisitte lähemmin hänet, että varjohon
tääll' ansiotta joutunut hän on.
FALK
kylmästi.
Vioista kaikista hän lienee vapaa.
GULDSTAD.
Ei suinkaan; virheetön ken meistä ois; hän hallitse ei seurustelutapaa --
FALK.
Mi puute.
GULDSTAD.
Perehtyä siihen vois hän helposti, jos joutuisi vain mukaan; lyön
veikkaa, että --
FALK.
Kiista siitä pois.
GULDSTAD
hymyillen.
Käsittää nuorta naista voiko kukaan!
FALK

hullunkurisesti.
Ne talvirukiin lailla orastaa, kun lumessa ja roudassa on maa.
GULDSTAD.
He