Rakkauden komedia | Page 5

sankari?
FALK
katsoo terävästi häneen.
Valkyyria miss' on?
SVANHILD

puistaa päätään.
On tässä maassa väsytty Valkyyriaan! Kun uskoamme tyrkytettiin
Syyriaan, Te läksittekö ristin-taistohon? Teilt' aate puheess' sai vain
työtä tarkkaa, -- Lähetys-Sanomat kai kaksi markkaa.
Äänettömyys. Tuntuu siltä kuin Falk aikoisi vastata, mutta pidättäytyy
ja nousee pari askelta ylemmäksi puutarhassa.
SVANHILD
katselee häntä hetken, lähestyy ja kysyy lempeästi:
Vihainen ootteko?
FALK.
En, mikään maista ei mulle vaan.
SVANHILD
ajatuksiinsa vaipuen ja osaa-ottavaisesti.
Kaks Teillä vastakkaista on luonnetta -- --
FALK.
Sen hyvin tietänen.
SVANHILD
kiivaasti.
Mut miksi?
FALK
kuohahtaen.

Siksi, että inhottavaa on käydä sieluansa näytellen, kuin ihmiset, mi
syämens' aina avaa, -- paljastaa tunteitansa lauseparsin, kuin naiset,
jotka paljain käsivarsin kaduilla käyvät! Svanhild, -- Teitä toiseksi ma
luulin -- noin en noiden muiden moiseksi --
kääntyy hänen jälkeensä, tämän mennessä huvimajaa kohti ja toisaalle
katsellessa.
Te kuuntelette --?
SVANHILD.
Ääntä, joka palaa jok' ilta, aurinko kun kultaan valaa maailman, silloin
saapuu lintu tuo, -- kas tuoss' -- sen äsken kätki lehvät nuo -- ma uskon,
että joka ihminen, mi laulun lahjaa saanut ei maan päällä, sai
Luojaltansa pienen lintusen -- mi hälle yksinomaan laulaa täällä.
FALK
ottaa maasta kiven.
Ei lintuaan siis laskea saa harhaan, se ettei eksy toisten kukkatarhaan.
SVANHILD.
Se totta on; mut mull' on omani. Ei vallassani sana, laulunääni; mut
sävelet kun soivat päällä pääni on niinkuin sielussani syntyisi runoja --
-- viivy ei ne -- karkkoovat --
FALK heittää kiivaasti kiven; SVANHILD kirkaisee.
se osui! Lakkas laulut ihanat!
kiirehtää oikealle ja palaa pian takaisin.
Pahasti teitte!
FALK

intohimoisella kiihtymyksellä.
Tein vain opin mukaan: silmästä silmä, hammas hampaasta! Ylhäältä
Teille tervehdyst' ei kukaan nyt tuo, ei runon mailta lahjoja. Tekonne
kostin Teille täten vain!
SVANHILD.
Mun tekoni?
FALK.
Niin! Tähän saakka velloin aaltoili soinnut syvät rinnassain. Ne
surmasitte! -- sävel kuolinkelloin vainaille soikoon!
SVANHILD.
Ma?
FALK.
Te teitte sen. Te nuoren voitonuskoin löitte maahan --
halveksivasti.
kun *kihlauduitte*.
SVANHILD.
Käsitä ma en!
FALK.
Helposti tuohon selityksen saahan; mies kohta leipään pääsee, -- kuuluu
vievän perheensä aina taakse Atlantin --
SVANHILD
samassa äänilajissa.

Lisäksi saanee perinnön hän sievän; -- Lindistä puhunette?
FALK.
Paremmin Te kait --
SVANHILD
hillitysti hymyillen.
Ei sisareni elonvaihe lie outo --
FALK.
Itse ette -- --!
SVANHILD.
Onnen-aihe minulta evättiin noin suuri, syvä!
FALK
melkein lapsellisella ilolla.
Te ette siis! Oi kiitos Jumalan! On taivaan Isä sentään hellä, hyvä! Te
ette ole toisen morsian; -- Tuskalle altis lienee mulla luonne -- --
Aikoo tarttua hänen käteensä.
Mua kuulkaa, Svanhild --
SVANHILD
osoittaa nopeasti taka-alalle.
Katsokaahan tuonne!
lähtee rakennusta kohti. Taka-alalta tulevat samassa ROUVA HALM,
ANNA, NEITI SKÄRE, GULDSTAD, STYVER ja LIND. Edellisen

kohtauksen aikana on aurinko laskenut; maisema on peittynyt hienoon
hämärään.
ROUVA HALM
Svanhildille.
Rovastin perhe saapuu kohta ikään. Sa kauan viivyit?
NEITI SKÄRE
katsahdettuaan Falkiin.
Vaivaako sua mikään?
SVANHILD.
Päänsärky lievä; nuha enintäin.
ROUVA HALM.
Ja kuitenkin käyt täällä avopäin? Tee keitä; siisti sali, vaativainen
ruustinna on kuin vanhan kansan nainen.
SVANHILD menee sisään rakennukseen.
STYVER
Falkille.
Tunnetko politiikkaa rovastin?
FALK.
Hän lisäverotust' ei taida sietää.
STYVER.
Mut kuinka ois, jos joskus jotakin hän runokokeistani saisi tietää?

FALK.
Se ehkä auttais.
STYVER.
Niinkö, -- usko pois, tää kodin kuntoonpano tekee tiukkaa. On
lemmenhuolet raskaat, leipä niukkaa.
FALK.
Alusta tuota paras karttaa ois!
STYVER.
Alusko rakkaus?
FALK.
Puhuin *aviosta*, sen orjuudest' ei miestä mikään nosta.
STYVER
nähdessään, että neiti Skäre lähestyy.
On sulle outoja ne aartehet, joit' täynnänsä on naisen aatokset.
NEITI SKÄRE
hiljaa.
Mahtaisko Guldstad vekselisi siirtää.
STYVER
vastahakoisesti.
Ma kysyn tahtoisko hän nimen piirtää.
Etääntyvät keskustellen.

LIND
lähestyy ANNAN seurassa ja sanoo hillitysti FALKILLE
Mua kovin painostaa tuo salaisuus, mun täytyy heti --
FALK.
Älä vielä haasta vieraille tunteestanne autuaasta, se Teidän on --
LIND.
Tuo käännehän on uus; -- en sulle, Falk, mun ystäväni varmin, ois
saanut haastaa nuorest' onnestain! Ei mikään *sumenna* mun aivojain,
--
FALK.
Itselles valmistaa kai tahdot *harmin*? Jos *sitä*, kallis ystäväni,
tarkoitat, julkaise liitto, rauhanne näin karkoitat!
LIND.
Monesta syystä arvellut oon tuota, kenties yks seikka niist' on painavin;
en kaikkiin näet täällä täysin luota, tääll' ehkä hiipii joku toinenkin, mi
katsoo minuun niinkuin kilpakosijaan; se epämiellyttävää oisi tosiaan.
FALK.
Unhoitin aivan, että veli on määrätty *korkeampaan* arvohon. Vain
*hetken* olet lemmen pappi vapaa; voit ennen pitkää uottaa ylennystä;
mut täysin sotisi se vasten tapaa, ett' tänään vartoisit jo nimitystä.
LIND.
Mut Guldstad --
FALK.

Mitä hän nyt aikaan sais?
ANNA
kainosti.
Se on vain Lindin mielikuvitusta.
LIND.
Ma epäilen tuon miehen aikomusta, hän meidät mielellänsä erottais.
Käy taukoomatta luonanne tuo veikka, hän rikas on ja vielä naimaton;
armaani, syitä tuhansia on, vain pahaa meille ennustaa tää seikka.
ANNA
huoaten.
Mi vahinko, niin ihanaa ol' näin.
FALK
osaa-ottavasti Lindille.
Vuoks houreen älä onneasi heitä; salaisit kauemmin mun mielestäin.
ANNA.
Vait! Neiti Skäre katselevi meitä!
Hän ja Lind etääntyvät eri tahoille.
FALK
katselee Lindin jälkeen.
Hän rientää nuorta tappiotaan päin.
GULDSTAD

joka on seisonut portaitten luona keskustellen ROUVA HALMIN ja
NEITI SKÄREN kanssa, lähestyy