Pukkisen pidot | Page 8

osakkeitamme, sen tahtoisin tietää?
Mutta kuinka se kuuluikaan taas, tuon artikkelin päällekirjoitus? »Onko
tullinhoitaja velvoitettu --?»
TULLINHOITAJA. »Onko tullinhoitaja velvoitettu kohtelemaan
yleisöä siivosti vai ei?» Huomaa ivaa! Oh, minä voin pakahtua
harmista, kun tuota ajattelen! Ja jos vielä muistaa, että tuon
häväistyskirjoittajan oma isä myöskin oli virkamies, niin kysyn
nöyrimmästi: löytyykö hänen mielessään enää mitään suurta ja pyhää
tässä maailmassa, löytyykö sitä, hä?
VANKKANEN. Koirain nalkutusta vain. Parasta olla välittämättä koko
asiasta.
TULLINHOITAJA. Niin, kyllä se on helppo veljelle sanoa, mutta

minulle, joka -- -- (jatkaa hiljaa innokkaasti viitaten).
(Miina vasemmalta, kantaen tarjottimella täytetyitä samppanjalaseja.
Laura seuraa häntä, viitaten, että ensiksi on tarjottava patrunessalle.
Janne ja patruuna tulevat myös samalla oikealta).
VANKKANEN. Mitä, tuleeko vielä samppanjaa?
TULLINHOITAJA. No, katsos perhana!
ROVASTI (pyyhkii suutansa): Ah, samppanjaa!
TULLINHOITAJAN ROUVA. Ei, tämä on toden totta loukkaavata!
LAURA. Hyvä herrasväki, vähän virvoketta! Olkaa niin hyvät!
JANNE. Niin, olkaa niin hyvät! Herra patruuna -- herra tullinhoitaja --
setä Vankkanen -- (kumartaa kaikille puolille).
PAROONI (noin 55 vuoden vanha, lihava ja punaposkinen, tukka
pörröllään ja kaulus auki; näyttäytyy oikeanpuolisessa ovessa ja
katselee seuraa sumussa silmin): Puh, puh!
PAROONITAR (menee hänen luokseen; puoliääneen): Taivas, Alfons,
olethan sinä kauhean näköinen! Nyt olet taas juonut enemmän kuin
kestät.
PAROONI. Ke-kest -- -- Ei, mutta minua on nyljetty --
hä-hä-hävyttömästi ny-nyljetty.
PAROONITAR. Ole nyt hiljaa ja istu tuohon, minä laitan kauluksesi.
PAROONI (istuutuu tuolille): Se oli tuo pormestari; tuo juuttaan
po-pormestari.
PAROONITAR. Alfons, etkö kuule, älä häpäise itseäsi; ajattele
säätyäsi, aatelisuuttasi!
PAROONI. No, älä nyt joutavia lörpöttele, Lovisa!

ROVASTI (lasi kädessä): Hyvät naiset ja herrat!
PAROONI (rouvalleen): Mitä sinä sanoit?
PAROONITAR. Vait, se on rovasti, joka pitää puhetta.
PAROONI. No, että hän viitsii. (Vaipuu kokoon.) Puh, puh!
ROVASTI. Hyvät naiset ja herrat! (Kaikki seisovat hyvin juhlallisina
lasit kädessä). Kun me nyt olemme tänne kokoontuneet ja kun minä,
jos niin sopii sanoa, olen --
PAROONI (omissa tuumissaan): Pata-ässä --
ROVASTI. Hm! kun olen vanha ystävä tässä talossa, niin rohkenen
minä, sekä omasta että kunnioitettavain vieraitten puolesta, kiittää sinua,
veli Janne, ja rakasta vaimoasi Lauraa kaikesta siitä kohteliaisuudesta,
siitä ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta, jota tänään niin runsain
määrin olette meille osoittaneet. Vilpittömästä, liikutetusta sydämestä
toivotan minä teille -- --
PAROONI (kuin edellä): Kolme trikkiä ja kaksi honnööriä --
ROVASTI. -- toivotan minä teille onnea ja menestystä vastedeskin ja
Herran siunausta ja --
PAROONI (haukottelee): Grande misère!
ROVASTI (rykii): Hm, hm! Ja että me vielä monta, monta kertaa
saisimme tilaisuuden yhtyä tämmöiseen viattomaan ja veljelliseen ajan
viettoon tässä teidän kauniissa, hauskassa ja onnellisessa kodissanne.
Eläköön, kauan eläköön kunnioitettava isäntämme Janne Pukkinen ja
hänen herttainen puolisonsa Laura! Hurraa!
VIERAAT. Hurraa!
ROVASTI. Vielä kerran hurraa!
(Nostaa lasiansa).

VIERAAT. Hurraa! (Yleinen kilisteleminen ja sorina. Kuullaan
huudahduksia: »Paljon kiitoksia! Erittäin hupainen ilta! Minun on
kunnia! Maljanne!» j.n.e.)
ROVASTI (nauraen): Hurraa vielä kolmas kerta -- ja se niin, että seinät
raikuu ja katto kaikuu! Hurraa!
VIERAAT. Hurraa-a!
Anna-muori ilmestyy perä-ovesta ja yhtyy hurraahuutoihin. Kaikki
vaikenevat ja kääntyvät hämmästyneinä ovea kohden.
ANNA (vanhanaikaisissa, koomillisissa juhlavaatteissa): Kas niin, tässä
nyt olen! Hyvää iltaa, lapset, hyvää iltaa koko konkkaronki! Minä tulen
vähän myöhään, »mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan», sanoo
sananlasku. Vai niin, ette minua tunne! Janne poikani, resanteera,
resanteera! Mitä hittoa! Luulenpa että olet mykkä? Vai oletko niin
liikutettu nähdessäsi minut täällä, ettet saa sanaakaan suustasi? Niin,
hyvä herrasväki, se on semmoinen oiva poika, tuo minun Janneni, niin
hyvä äidilleen. Tuskin olin saapunut kaupunkiin, ennenkuin hän
paikalla valmistaa minulle tämmöiset komeat kekkerit, ja kaikki lisäksi
suurimmassa salaisuudessa. Veitikka sinä!
(Tuuppaa häntä ystävällisesti kupeeseen.)
JANNE. Miina, tu-tule tänne -- tarjoo rouvalle samppanjaa --
ANNA. Vai sampanjaako? Voi jestampoo, semmoista en ole juonut
sitten kuin olin vallesmannin häitä kuokkimassa! (Ottaa lasin, mutta ei
maista; Miina menee.) Niin, Janne, et sinä tuota voi muistaa -- se oli
samana kesänä kuin pappilan härkä puski kuoliaaksi mustan sikamme.
Sinä olit silloin vielä pikkuinen piimäsuu -- tuon kokoinen vaan -- eikä
sulla ollut housujakaan vielä, sinä pitkä hongankolistaja tuossa, ha ha!
Mutta, hyvät herskaapit, istukaa toki, älkää minua kursailko, onhan
tässä tuolia kylliksi.
(Istuutuu sohvaan, jossa hän levitteleikse niin, ettei kukaan muu saa
siellä sijaa. Vieraat katsovat toisiaan epäilevinä; toiset istuvat, toiset

jäävät seisomaan).
LAURA (hiljaa miehelleen): Janne, minä kuolen!
JANNE (samoin): -- Ole vaiti, äläkä virka mitään --
ANNA. Niin, niin, Janneseni, kuka olisi koskaan uskonut sinun tulevan
näin hienoksi herraksi ja joutuvan tämmöisten suurien herrojen ja
rouvien seuraan! Voi voi, minä muistan vielä päivän selvään, kun sinä
sunnuntai-iltoina tanssit enkeliskaa hollituvassa. Kuinka silloin pyöritit
tyttöjä ja kummastutit kaikkia hyppäyksilläsi ja vehkeilläsi. Hoh, hoh,
vielä täytyy nauraa, kun tuota ajattelen! Mutta ei sentään! Näkihän
kaikesta, että olit käynyt oppia kaupungissa, ja siltavoudin rouvakin,
joka on oleskellut Helsingissä ja jonka veli on kaartisti vai mikä lienee
sersantti, sanoi että sinä olit sivistynyt nuoriso ja että sinulla oli
avertissemangia, ja tuohan pitäisi olla jotakin fiiniä, jos oikein asian
ymmärrän.
JANNE. Mutta hyvä mamma --
ANNA. Niin, ei sinun tarvitse tuota hävetä, ei