Pukkisen pidot | Page 7

minun täytyy sanoa, se on todellakin
eräs minun ominaisuuksistani, että kun tapaan rehellisen ja eteenpäin
pyrkivän miehen, niin en voi olla häntä auttamatta ja tukematta.
(Nauraa lyhyesti ja kuivasti.) Hehe!
JANNE. Mutta minä aion sanoa, että huonoina aikoma kuten nyt
esimerkiksi on usein vaikea rehellisimmällekin noin aivan päivän
päälle --
PATRUUNA. Minä ymmärrän, mitä tarkoitatte. No, no, enhän minä
ole niin julma vaatimuksissani. (Taputtaa häntä olkapäälle.) Olkaa
huoletta, olkaa aivan huoletta, herra vaprikööri.
NEITI VANKKANEN. Kas niin, nyt olen voittanut. Minä voitan aina.

KASÖÖRI. Niin, siltäpä tuo näyttää. Mutta kuinka sanoo sananlasku:
»jolla on onni pelissä --»
ROVASTIN VANHEMPI TYTÄR -- »sillä ei ole onnea rakkaudessa».
Niin, mutta tuo ei yhtään sovi Selmalle, sillä tietäähän jokainen, mitkä
tuumat pormestarilla --
NEITI VANKKANEN. Ai jestan, että sinä kehtaat! Niinkuin ei kaikki
ihmiset näkisi, että se on sinua, jota hän --
ROVASTIN TYTÄR. Vai minua! No, kyllä minun täytyy sanoa, että se
on -- --
KASÖÖRI. Kaksintaistelu, kaksintaistelu, hyvät naiset -- muu ei auta,
ha ha ha!
(Nauraa).
ROVASTI (nousee hymyillen ja menee nuorten luo, joiden peliä hän
seisoen katselee): Nuorisolla on hupaista luulen minä.
JANNE (patruunalle): Minä ajattelin, että jos noin parin tai kolmen
viikon päästä, korkeintaan kuukauden --
PATRUUNA. Niin, niin, kyllähän sitten tuosta sovimme. Älkäämme
nyt tämmöisillä ikävillä puheilla häiritkö tätä hauskaa tilaisuutta.
PORMESTARI (Jannen kamarista, nuorenlainen ja iloisen velikullan
näköinen mies; nykäisee patruunaa hihasta ja sanoo puoliääneen): Veli
Anderson, sinua odotetaan tuolla sisällä.
PATRUUNA. Vai niin, täytyyhän sitten -- vaikka en juuri mielelläni
pelaa näin mitättömällä peliyksiköllä.
(Nousee arvokkaasti ja menee oikealle.)
JANNE. No, kuinka onnistui peli?
PORMESTARI. Hyvin, veliseni, erittäin hyvin! Minä nyljin heitä

aikalailla. Pappa tullin-nuuskarilta voitin 100 markkaa ja paroonilta yli
200, ha, ha! Mutta kuulepas, paroonista johtuu mieleeni, että eiköhän
olisi parasta viedä ukkoa kotiin kaikessa hiljaisuudessa, sillä miesparka
on jo niin päissään, ettei hän enää pysy tuolillakaan.
JANNE. Vai niin -- pitää sitten panna hänet makaamaan sohvalle niin
kauaksi kuin --
PORMESTARI. Niin, tee se, muuten voi hän kenties saada aikaan
skandaalin. No, veli kulta, olethan sinä ja pikku vaimosi, perhana
vieköön, toimittanut täällä oikein loistavat pidot tänä iltana. Jatka vain
samalla tavalla, jatka vain, ha, ha! Mutta nyt pitää mennä
seurustelemaan naisten kanssa -- huomaanpa että jo heittävätkin
salaisia silmäyksiä tännepäin. -- Kylmäkiskoiset kaunottaret! Saako
tämmöinen kuiva lakimieskin olla vähän osallisena nuorten ilossa ja
leikissä?
TYTÖT (väistyvät kikattaen ja nykäisten toisiaan): Hi, hi, hi! Aina hän
on niin lystikäs, tuo pormestari!
ROVASTI (heristää sormellaan): Ai, ai, pormestari, pormestari!
LAURA (on mennyt Jannen luokse): No, Janne, mitä sanot? Etkö ole
tyytyväinen? Kaikkihan on onnistunut hyvin, ja vieraat ovat olleet niin
kohteliaita ja ystävällisiä. Voi voi, Janne, en voi sanoakaan, kuinka
onnellinen ja iloinen nyt olen!
JANNE. Mutta ajattelepas, jos äiti --?
LAURA. No, kaikkia! Onhan hän lähettänyt sanan, että hän jää
Heimoseen yöksi. Mutta kuulepas, tarjotaanko jo samppanjaa vai
odotetaanko vielä vähäsen?
JANNE. Hm, parasta taitaa olla että annat avata pullot, sillä minä
luulen, että rovasti kohta tahtoo pitää puheen.
LAURA. Hyvä, tehdään niin sitten.

(Menee vasemmalle, Janne oikealle.)
PAROONITAR (pilkallisesti): No, hyvät ystävät, oletteko hiljakkoin
olleet näin hienoissa pidoissa? Minä vain kysyn.
TULLINHOITAJAN ROUVA. Niin, tämä on suoraan sanoen
hävytöntä! Halvat käsityöläiset rupeevat tässä kilpailemaan kaupungin
parhaimpain perheiden kanssa! Huomasitteko, että oli neljä lajia leipää
teen kanssa?
PATRUNESSA. Niitä oli viisi.
PAROONITAR. Aivan oikein, sinä et muistanut pikkurinkeliä,
kultaseni.
TULLINHOITAJAN ROUVA. Vai niin, sen pahempi. Ja sitten vielä
tämä jäätelö tässä! Se on hirmuista! Me olimmekin kauan kahdella
päällä, Fredrik ja minä, tulisimmeko tänne vai ei; mutta sitten
päätimme kuitenkin, että oli parasta mennä, sillä muutenhan olisi
sanottu että ollaan ylpeitä ja että virkamiehet tahtovat erota porvareista
tahi jotain tuommoista, josta nyt kirjoitetaan ja melutaan niin julmasti
sekä sanomalehdissä että muualla.
PAROONITAR (kohottaen päätään): No, hyvä Sohvi, jos aina vain
hakisimme seuraamme siitä piiristä, johon itse syntyämme kuulumme,
niin -- Mutta tuosta nyt en tahdo puhua; tahtoisin vain, että joku
ymmärtäväinen ihminen huomauttaisi tälle nuorelle pariskunnalle
sopimattomuudesta tuommoisissa turhissa ponnistuksissa, ja --
TULLINHOITAJAN ROUVA. Niin, menköön heille sanomaan se,
joka tohtii. Rouva on yhtä äkäinen kuin hän on ylpeäkin.
PAROONITAR. Ja miehensä on leväperäinen yömyssy.
TULLINHOITAJAN ROUVA. Hänen liikeasiansa kuuluvat olevan
aivan päin mäntyyn, sanoi mieheni.
PAROONITAR. Ja Alfons kertoi minulle, että joku aika takaperin oli

jo vähällä tulla heille kalikkamarkkinat, mutta että he saivat apua
viimeisessä hetkessä.
PATRUNESSA. Ja se oli Andersonilta, se.
PAROONITAR. Soo-o! No, siinä tapauksessa saa patruuna luultavasti
maksaa koko summan.
PATRUNESSA. Hyvin mahdollista. Se ei paljon tunnu meidän
asioissamme.
PAROONITAR (nykäisee tullinh. rouvaa ja rykii): Hm, Hm!
(Tullinhoitaja ja Vankkanen oikealta.)
TULLINHOITAJA. Veli on siis lukenut tuon häijyn artikkelin. No,
eikö se ole hirveätä, eikö se ole skandaali! Noin soimata virkamiestä,
kruunun virkamiestä!
VANKKANEN (vanhempi porvari, lyhyt piippu hampaissa): Niin,
semmoisethan ne ovat, nuo sanomalehtikirjoittajat -- renttuherroja,
jotka eivät parempaan kelpaa! Eikö sama mies myös ole ehdottanut
rautatietä kaupunkiimme? Mitä hittoa sillä tehtäisiin, kun meillä on
höyryvenheitä, ja kuka sitten ostaisi