Pukkisen pidot | Page 6

selkenee. Senvuoksi siis salasivat
minulta nuo pidot, senvuoksi ottivat minut niin kummallisesti vastaan,
ja senvuoksi tahtoivat lähettää minut Heimoseen täksi illaksi, niinkuin
mikäkin. -- Vai niin pitkälle siis jo on menty, että hävetään äitiä, omaa
äitiä. Oh, se on hirmuista, se on julmaa!

RISTO. Mutta, täti hyvä, --
ANNA. Ja mitä minä heitä varten uhrasin, ja miksi minä nyt tänne tulin,
luulin olevani täällä niin tervetullut kuin taivaan enkeli! Oi, niitä kurjia,
niitä kiittämättömiä, niitä luonnottomia! (Pyyhkii silmiään ja nuuskaa.)
En, minä en tahdo itkeä; ne eivät sitä ansaitse.
RISTO. Rauhoittukaa, hyvä täti, ehkeivät ne sentään ole niin pahoja
kuin luulisi. Nuo kestipuuhat ja -- --
ANNA. Älä koeta heitä puolustella, se on tarpeetonta --
RISTO. Ja ovathan he vielä nuoria molemmat, ja niinkuin tiedetään,
nuoruus ja hulluus --
ANNA. Älä puolusta heitä, sanon minä; minä vimmastun, minä joudun
raivoon!
RISTO. Mutta jos eivät tädiltä saa apua, niin on heidän häviönsä
tosiaankin kohta valmis.
ANNA. Olkoon, olkoon vain!
RISTO. Jos vain joku vekseli protesteerataan, niin menevät kohta
talosta ja kaikesta.
ANNA. Menkööt, se ei minua liikuta, ei rahtuakaan.
RISTO. Ja silloin ovat keppikerjäläisiä.
ANNA. Olkoot, olkoot, olenhan minä sen jo sanonut. Minä näytän
noille ylpeille, noille pahankurisille, mitä on halveksia ja ylenkatsoa
äitiänsä, omaa kantajaansa ja kasvattajaansa! Vai olen siis todellakin
liian halpa tuohon komeaan seuraan tänä iltana! Hyi saakeli, en tahdo
tuota ajatellakaan, hyi! (Sylkäisee.) Mutta mitä jos tekisin heille pienet
kepposet. Jos kumminkin tulisin -- mitä silloin sanoisi tuo fiini
herrasväki? (Erikseen.) Niin, jos olen menevinäni Heimoseen ja sitten
aivan äkkiarvaamatta --? Niin, tuopa ei niin hullu ajatus olekaan, eipä
niinkään. Silloin saisin näyttää sekä heidän suurille vieraillensa että --

(Ääneen.) Niin, sen teen, sen teen aivan varmaan; se on päätetty.
RISTO. Että täti heitä auttaako?
ANNA. Ei, mutta että täti kostaa!
(Ottaa suuren hyppysellisen. -- Esirippu laskee.)

TOINEN NÄYTÖS.
Sama huone kuin edellisessä näytöksessä, mutta loistavasti valaistu.
Kello on noin 10. Ovi Jannen kamariin on auki. Vasemmalla puolella
sohvassa istuvat patrunessa ja paroonitar, hänen vieressään
tullinhoitajan rouva, vastapäätä heitä rovasti ja patrunessan vieressä
etunäyttämöllä Laura. Perällä pöydän ääressä rovastin ja Vankkasen
tyttäret sekä kontrollööri ja kasööri pelaten dominoa. Oikealla patruuna
ja Janne keskustellen. On juuri syöty jäätelöä. Rovasti parhaillaan
lopettelee annostansa.
LAURA (esitellen kuvia suurehkossa albumissa, jota patrunessa
katselee): Mieheni nuoruuden ystäviä -- Janne nuorena miehenä -- minä
itse morsiuspuvussani --
PATRUNESSA (noin 45 vuotta, ylpeän näköinen, nenälasit silmillä ja
kiiltäviä sormuksia joka sormessa) Entäs tämä akka tässä nuuskarasia
kädessä?
LAURA. Joku Jannen sukulainen -- luulen minä.
PATRUNESSA. Julmasti sivistymättömän näköinen! Ja tuo korkea
upseeri tähdet rinnalla?
LAURA. Se on kenraali -- setäni, jonka luona asuin, kun oleskelin
Helsingissä. Häneltä sainkin tämän albumin syntymäpäivälahjaksi.
PATRUNESSA. Vai niin, sievänlainen albumihan tämä onkin.
Anderson toi minulle viime viikolla Pietarista melkein samanlaisen,

mutta koristukset siinä ovat hopeasta ja kullasta. Se maksoikin yli 50
ruplaa.
LAURA. Niin, tietäähän sen. Herrasväki kun on niin hirmuisen rikkaita,
ja voitte ostaa, mitä vain haluatte --
PAROONITAR (noin 50 vuoden vanha, ommellen): Niin, juuri niin,
Sohvi on aivan oikeassa -- ne käyvät turskimmiksi ja hävittömämmiksi
vuosi vuodelta. Jos kyökkipiian voin pitää köyriin asti, niin en tunne
itseäni, sen sanon.
TULLINHOITAJAN ROUVA (saman ikäinen, kutoo sukkaa
kuumeentapaisella innolla): No, mitä minä sitten sanon Maristani?
Enhän minä tohdi häntä puhutellakaan, kun hän on sillä tuulella, ja
iltasilla valvoo hän ja lukee, ettemme hirviä nukkua valkean vaaran
tähden. Niin, tuo on seuraus lukusaleista, kansansivistyksestä ja
kaikesta tuommoisesta. Vai mitä sanoo herra rovasti?
ROVASTI (hymyillen): Ajan henki, ajan henki, kunnioitettavat rouvat!
TULLINHOITAJAN ROUVA. Mutta minä olen tykkänään unohtanut
kysyä, kuinka rovastinna voi?
ROVASTI. Kiitos, asianhaarain mukaan, he, he, he!
PAROONITAR. Kuinka mones se on -- en muista oikein --?
ROVASTI. Puuttuu vielä yksi tusinasta, luvallanne. (Panee pois
asettinsa ja pyyhkii suutansa tyytyväisen näköisenä.) Kiitos ja kunnia
emännälle, jäätelö oli mainiota!
PAROONITAR. Niin, pikku ystävämme täällä on todellakin nähnyt
liian paljon vaivaa meidän tähtemme.
LAURA. Oh, minä pyydän -- kun kerran halvalla talollani on
tämmöinen suuri kunnia --
NEITI VANKKANEN. Ei, ei, kasööri ei saa tehdä vääryyttä; nyt on
minun vuoroni.

TOISET TYTÖT. Mitä, yrittikö hän tehdä vääryyttä? Semmoinen
veitikka!
KASÖÖRI. Ei suinkaan -- minä vakuutan -- se oli vaan hajamielisyyttä.
KONTROLLÖÖRI. Vai niin, ketä silloin ajattelit? Kai Blomströmin
lihavaa leskeä, jonka kanssa tanssit franseesin viime tanssiaissa, ha, ha!
KASÖÖRI. No, kauniimpi hän kuitenkin on kuin sinun ideaalisi,
ontuva Sanna, joka ei osaa tanssia askeltakaan.
TYTÖT. Ontuva Sanna! Voi, voi, kuinka nuo herrat aina ovat lystiä ja
sukkelia, ha, ha, ha!
PATRUUNA (noin 40 vuoden vanha, mahtavan ja itsetyytyväisen
näköinen): Niin, katsokaapas herra vaprikööri, ankara, järkähtämätön
rehellisyys, se se on pääasia; jolta se puuttuu, sillä ei ole mitään
menestystä toimissaan ja afääreissään.
JANNE. Se onkin aina ollut päämaalini, herra patruuna, mutta --
PATRUUNA. Minä tiedän sen, minä tiedän sen. Juuri senvuoksi
olenkin tuntenut vetoa teihin, herra vaprikööri. Sen vuoksi en
myöskään tahtonut kieltää teiltä tuota vähäistä summaa joku aika
takaperin. (Janne kumartaa.) Niin,