Pukkisen pidot | Page 5

minä -- -- (Pudistaa päätään). Voi, voi, Janne
raiska, mihinkä olet joutunutkaan! Mutta kenties hänen äitinsä on
saanut vihiä asiasta ja tullut heitä auttamaan? Niin, eihän tuo olisi niin
mahdotonta. Hän on kyllä ankara vaimo ja kiivas kuin piru, mutta ei
hän senvuoksi ole aivan ihmisyyttä vailla. Niin, eihän tuota tiedä -- --
Mutta tahdon katsoa, onko Janne huoneessaan.

(Menee oikealle.)
MIINA (tulee käsiliina kädessä): No, kaikenlaisia tuumia sillä rouvalla
on, mutta parasta totella vain, muutoin tulee silmille.
(Menee vasemmalle, mutta tulee paikalla takaisin.)
ANNA (kamarissa): Tyttö kuulehan!
MIINA. En jouda, en jouda.
ANNA (tulee sisään; tuimasti): Seis, sanon minä! -- Kuulepas, mitä
emännälläsi on tuon tullimestarin rouvan kanssa tekemistä, hä?
MIINA. Herra jestan, ei mitään, ei niin mitään! Rouva erehtyy
tykkänään, jos --
ANNA. Jos mitä --?
MIINA. No, eihän se ollut muuta kuin pesusaavi, jota minun piti
häneltä lainata, ei mitään muuta, sillä kun meillä on pesu ja -- --
ANNA. Pesu? Kyllä minä sinua pesen, valehtelija! Milloinka se on?
(Nipistää häntä korvasta)
MIINA. Ai, ai, älkää Jumalan tähden! Tänään, tänä iltana kello 7, mutta
--
ANNA (hämmästyen): Mikä?
MIINA. Tuo kest--, tuo pesu, piti minun sanoman.
ANNA. Mitä? Onko teillä kestit tänä iltana?
MIINA. Ei suinkaan! Mitkä kestit nyt olisi? Se oli vaan tue saavi, joka
--
ANNA. Ja mistä syystä ne pidetään?

MIINA. Voi, voi, tuota rouvaa! Johan minä sanoin, että --?
ANNA (nipistää häntä): Tahdotko tunnustaa?
MIINA. Ai, ai, enhän minä tiedä -- on kai taas lentänyt rouvan päähän.
Mutta laskekaa! Laskekaa!
ANNA. Tuleeko tänne paljon väkeä?
MIINA. Ei, ei juuri -- (Kun Anna häntä taas nipistää.) Ai! voi! -- tulee,
tulee kyllä -- Parooni, patruuna, pormestari, rovasti ja kaikki muut
hienot herrasväet kaupungissa, mutta --
ANNA (laskee Miinan): Mitä kuulen minä! Ovatko he tulleet hulluiksi!
Älä mene, sinä perhana, älä mene!
MIINA. En jouda enää, on niin paljon tekemistä. (Mennessään.) Taivas
tuommoista kasakkaa!
ANNA (yksin): No, kaikkiapa! Mitä tämä nyt on? Ovatko ne alkaneet
elää ylellisesti ja herrasmaisesti? Ja miksi salaavat minulta noita
pitojansa? Huh! Pahuus, tunnen oikein väristyksiä ruumiissani. Oikein
sydämeni rupeaa pamppailemaan, kun tuota ajattelen! (Ottaa nuuskaa).
Keltähän saisin tietoa asian todellisesta laidasta? Menen etsimään
Ristoa, hän varmaan -- (Risto tulee.) No, tuossahan hän tuleekin. -- Hyi
saakeli, mitähän nyt saan kuullakaan kaikkia, hyi saakeli!
(Nuuskaa kiivaasti).
RISTO (erikseen): Ylpeä herra, ylpeä herra! Suuttui minuun, kun olin
uskaltanut kirjoittaa nimeni tuohon vekseliin hänen nimensä viereen. Ja
kuitenkin saan ehkä vielä maksaa koko summan, jos pahasti käy. Hyvä
juttu kyllä! -- Katsos täti!
ANNA (tarjoo hänelle nuuskaa): Otapas tuosta, poika! Vai ei. Kuulepas,
taitaahan teillä olla suuret kestit tänä iltana, jos totta on; mitä juuri
tuolta piikahopulta kiristin?
RISTO. Hm! Taitaahan tuo niin olla.

ANNA. No, kenen kunniaksi ne pidetään, olisipa hauska kuulla?
RISTO. Luulen että se on patruuna Andersonin tähden.
ANNA. Tuo rikas Andersonko, joka tukkijunkkarina ollessaan käytti
väärää mittaa ja siitä sai nimekseen »koijari Anderson?» (Risto
nyökkää myöntävästi.) Kuinka Janne on tullut tuon veijarin tuttavaksi,
sitä en ymmärrä?
RISTO. En tiedä, eikö hän lie lainannut rahaa patruunalta.
ANNA. Lainannut rahaa! Kuulepas, sanopas minulle, Risto, onko teillä
usein tämmöisiä pitoja?
RISTO. Hm! Eikö täti siis tiedä --?
ANNA. Tiedä? Mitä minun sitten pitäisi tietää? Risto, sano suoraan
vain! Lapseni ovat alkaneet elää ylellisesti ja tuhlaavaisesti, eikö niin?
RISTO. No, myönnettävä on, että säästäväisemmin voisivat elää.
ANNA. Nuo pakanat, nuo juuttaat! Ja niin kovasti kun minä heitä aina
varoitin kaikesta turhamielisyydestä ja herrasmaisuudesta! Mutta se on
tuon Laura-hupakon syy, sen kyllä huomaan. Ja kauanko tätä elämää on
kestänyt jo?
RISTO. Hm, siitä asti kuin tänne muuttivat, mutta --
ANNA. Mitä! Onko se mahdollista? No, sittenhän heidän
raha-asiansakin ovat mitä huonoimmalla kannalla, vai mitä?
RISTO. No, onhan nyt niin huonot ajatkin, että --
ANNA. Älä kieroile, puhu suusi puhtaaksi vain! Niin, sano vain suora
totuus: he ovat jo häviössä?
RISTO. Niin no, eihän tuota sovi kieltää. Kyllä heidän asiansa ovat
peräti huonot.

ANNA. Häviössä, siis häviössä! Oi niitä kelvottomia, niitä pahanilkisiä,
niitä konnia! Ja niin hyvästi kun minä heille kaikki järjestin, ja
semmoinen antava liike kuin tämä on! Oi niitä mielettömiä! Mutta
vartokaa, vartokaa! Jos luulette, että minulta saatte rahaa, niin suuresti
erehdytte. Ei penniä teidän pidä saaman, ei penniäkään sen lupaan!
(Nuuskaa.)
RISTO. Mutta hyvä täti, jos nyt vapriköörskakin --
ANNA. Vapriköörska! Mene hiiteen vapriköörskasi ja vapriköörisi
kanssa! Pilkkaatko minua, vai --?
RISTO. Jumala varjelkoon siitä, mutta vapriköörska -- Laura, piti
minun sanoa, ei suvaitse että -- --
ANNA. Että mitä?
RISTO. Suokaa anteeksi, mutta eihän tuo oikein sovellukaan, että minä,
tämmöinen mörönköllö, tuommoista hienoa herrasväkeä sinuttelisin.
ANNA. Mitä! Kuulinko oikein? Etkö ole heidän serkkunsa?
RISTO. Kyllähän, mutta --
ANNA. Mikä ajatus! Olisiko se todellakin mahdollista! Kuulepas, onko
sinua käsketty tuohon kestiin tänä iltana, hä?
RISTO. No, no, eihän se nyt kävisi laatuun, että --
ANNA. Entäs Heimosen perhe, onko niitä kutsuttu, tiedätkös?
RISTO. En usko että nekään --
ANNA. Vai niin, vai niin -- nyt asia