Prosper Mérimée | Page 6

kest?vin ja rakkain yst?vyyden liitto, jonka vaikutus Mériméen mielipiteihin ja kirjalliseen toimintaan on arvattava suuremmaksi kuin kenenk??n muun. Mérimée olikin silloin juuri siin? ij?ss?, jolloin ulkonaisille vaikutuksille ollaan enimm?n alttiita ja varmaankin on siit? Beylen ansioksi osa luettava, ett? h?n niin varhain romanttikoista erkausi. Itse kirjoittaa Mérimée tuttavuudestansa Beylen kanssa seuraavasti:
"Opin tuntemaan Beylen noin v. 1820; siit? l?htein aina h?nen kuolemaansa saakka on meid?n v?limme ik?erotuksesta huolimatta, aina ollut mit? yst?v?llisin. Harvat ihmiset ovat minua enemm?n miellytt?neet, enk? tied? ket??n, jonka yst?vyys olisi ollut minulle kalliimpi."[18]
En tahdo t?ss? yhteydess? ruveta tekem??n tarkkaa ja seikkaper?ist? selkoa yht?l?isyyksist? ja eroavaisuuksista molempain luonteiden, k?sitysten ja esitystavan v?lill?. Paljo niit? kuitenkin n?kyy olleen olemassa, jos saamme luottaa Mériméen omiin sanoihin:
"Muutamia kirjallisia vastenmielisyyksi? ja mielihaluja lukuunottamatta ei meill? ollut ainoatakaan yhteist? ajatusta, ja ani v?h? l?ytyi asioita, joista olisimme samaa mielt? olleet. Aika kului meilt? keskin?isess? avomielisess? v?ittelyss?, jossa kumpikin ep?ili toistaan hassutuksista ja paradokseista. Vaan aina me kuitenkin erityisell? mielihyv?ll? uudestaan v?ittelymme alotimme".[19]
Mutta j?tt?k??mme muut vertailut toistaiseksi ja seuratkaamme viel? Mériméet? h?nen salonkiretkill??n. Paitsi rva Pastan luona k?vi Mérimée my?skin Mmes Récamier'n ja Lebrun'in, parooni Gérard'in ja etenkin englantilaisen Mrs Clarken salongissa. Kuuluisan rva Récamier'n luo saattoi h?net J. J. Ampère, joka ik?kautensa pysyi talon uskollisimpana yst?v?n?. T??ll? oli Mérimée tilaisuudessa tapaamaan Ranskan useimmat suuret miehet (Chateaubriand, Ballanche, Tocqueville y.m.), Lebrun'in salongissa joukon tiedemiehi? ja parooni Gérard'in luona kaikki maan etevimm?t taidemaalaajat.[20]
Romanttisen koulun oikeihin p??pesiin joutui Mérimée vasta muutamia vuosia my?hemmin s.o. esikoisensa "Théatre de Clara Gazul'in" ilmestytty?. Rva Clarken valtiollisessa ja kirjallisessakin suhteessa jotenkin puolueettomassa ja v?ritt?m?ss? salongissa n?kyy h?n sit? vastoin alkaneen k?yd? jo heti koulusta p??sty??n. N?m? matineat ja iltamat olivat muuten maan kuulut ja niiss? kokoutui "ei ainoastaan kaikki, mit? Pariisissa oli huomattavinta, vaan my?skin koko Euroopan kuuluisimmat henkil?t".[21] Jo v. 1822 kerrotaan Mériméen usein k?yneen siell? "harjoitellaksensa itse??n englanninkieless?, jota h?n innolla tutki", ja lis?? sama kertoja, ett? "rva Clarke autteli h?nt?, huomauttaen kielivirheit?, joita Mary tavallisesti ivaili".[22] T??ll? h?n siis yh? kehitti sit? englanninkielen taitoa, jolla h?n my?hemmin Albion'in asukkaitakin petti, ja t??ll? h?n my?skin aikojen kuluessa tapasi miehi? sellaisia kuin Cousin, Thiers, Barthélemy Saint-Hilair, Mignet, W. Müller, Ranke, Helmholtz, Raumer, Turgenjew y.m., jotka talossa k?vij?in? mainitaan.
T?ll? v?lin oli oppositsiooni vallalla olevaa klassillista kirjallisuussuuntaa vastaan alkanut k?yd? yh? kiivaammaksi ja joutua v?hitellen innokkaan julkisen keskustelun alaiseksi. Suurta huomiota oli varsinkin her?tt?nyt Stendhal'in (Beyle) julkaisema riitakirjoitus "Racine et Shakespeare", jossa tekij? erinomaisen sattuvalla ivalla ja pirte?ll? hienoudella osotti, mik? suuri erotus n?iden molempain kirjailijain v?lill? oli.[23] Stendhal ei suinkaan ollut ensimm?inen, joka koetti k??nt?? huomiota Englannin suurimpaan kirjailijaan. Jo aikoja sitten oli n?et Mercier julkaissut kyh?yksens? Tableau de Paris, jossa h?n m.m. lausui:
"Nuoret kirjailijat, tahdotteko te tutustua tositaiteeseen, tahdotteko te vapauttaa sen siit? lapsuuden aituuksesta, johon se nyt on suljettu? Luopukaa klassikoista ja heid?n m?d?nneist? s??nn?ist??n, lukekaa Shakespearea, elk?? h?nt? j?ljitell?ksenne vaan oppiaksenne h?nelt? tuon laajan ja rehev?n, yksinkertaisen ja luonnollisen, voimakkaan ja puhuvan esitystavan; tutkikaa h?nt?, luonnon uskollista tulkkia, ja te tulette pian huomaamaan, ett? kaikki nuo kuristetut, kaavamaiset ja sek? totuutta ett? el?m?? vailla olevat pienet murhen?ytelm?t eiv?t tarjoa teille muuta kuin kuivaa ja hirmuisen laihaa ravintoa".
Uutta ei siis vetoominen Shakespeareen, "luonnon uskolliseen tulkkiin", suinkaan ollut. Mutta nyt oli otollinen aika tullut ja mielet kypsyneet, jotenka siis t?llainen nerokas lentokirja her?tti tavatonta melua. Sanat klassillinen ja romanttinen -- t?t? j?lkim?ist? sanaa lienee ensiksi Mme de Sta?l, sittemmin Chateaubriand k?ytt?nyt -- olivat jo kaikkein huulilla. Olipa jo v. 1820 er?s akatemiakin [l'Académie des Jeux Floraux] vastattavaksi palkintokysymykseksi asettanut seuraavan: mitk? ovat sen kirjallisuuden erikoisominaisuudet, jolle on annettu nimeksi romantismi ja mit? nuorentavia lisi? voi t?m? suunta klassillisuudelle tuottaa?[24]
Noilla sanoilla k?sitettiinkin ylip??ns? kovin erilaisia ominaisuuksia. J?rkevimm?t ymm?rsiv?t romanttisuudella alkuper?isen ja voimallisen ihmisneron luontaista oikeutta vapautua entisten nerojen jo j?hmettyneist? mielipiteist?. He taistelivat siis ihmishengen vapauttamiseksi. Niin tekiv?t ainakin ne etev?t miehet, jotka v. 1824 yhtyiv?t perustamaan uutta kirjallista sanomalehte? samaan tapaan kuin itaalialainen "Il Concigliatore". T?ll? lehdell?, joka kosmopoliittisen v?rityksens? merkiksi sai nimekseen le Globe, on Ranskan kirjallisuudessa suuri merkityksens? jo senkin kautta, ett? sen toimittajain joukossa huomattiin nimet: Guizot, Rémusat, Vitet, Barante, Sainte-Beuve, J. J. Ampère, Dubois, T. Jouffroy, Charles Magnin, Sautelet, Duvergier de Hauranne fils j.n.e.[25] Sit? paitse voimme huoletta otaksua, ett? ilman Globen tarmokasta apua ja suosiollista arvostelua olisivat romanttisen koulun sankarit saaneet ilman menestyst? viel? kauan, kauan asiansa puolesta taistella.
Periaatteellinen puoli alkoi sent??n v?hitellen saavuttaa kaikua suuressa yleis?ss?. Mutta k?yt?nt??, tuotteita vaativat ivaillen vastapuoluelaiset, jotka sanomalehdiss? ja ivarunoissa pilkkasivat nuoria "suun pieks?j?it?".[26] N?ill? oli kyll? k?ytett?v?n??n kokonainen liuta pienempi? lehti? [Muse, étoile, Drapeau, Aristarque, Nain y.m.], mutta elossa olevia kaunokirjailijoita, joilla he olisivat voineet ylpeill? Légouvén, Lemercier'n, étiennen, Auger'n, Arnault'n, Jouy'n y.m. rinnalla ei heill? ollut muita kuin Chateaubriand ja Nodier.
Jonkunlaisella h?pe?n tunteella he siis taivaan rantaa t?hysteliv?t, eik? alkaisi heid?n miehi??n jo ilmesty?. Ja vilpitt?m?ll? ilolla otettiin jokainen vastaan, ken v?h?nk??n huomattavampaa tuotti: Lamartine mietelm?-runojensa (1820), Hugo Oodiensa ja ballaadiensa (1822) ja de Vigny